Kuume ja kaipuu.

Olen neljättä päivää kuumeessa. Se on ollut koko ajan noin 38, sahaten vähän sen yllä ja alla. Olen jo lopen kyllästynyt sairaana olemiseen, ja nyt otinkin särkylääkettä päänsäryn takia, niin kuume on alhainen. 

Lisäksi kaipaan vauvaa, raskautta. Olen kateellinen kaikille, jotka raskautuvat helposti. Vaikka tulisikin keskenmenoja ja vaivoja ja kremppoja ja mitä vain, niin ainakin he raskautuvat. Minä en. Ainakin he saavat uuden yrityksen. 

Olen ihan tyhmä, ja tiedän ettei asia ole niin yksinkertainen, mutta siltä se vähän tuntuu. Ja tiedän, että on ihmisiä joilla yritys on hankalampaa kuin minulla, mutta siltikin.

Joo, jatkan makaamista.

Avautumista.

Luin tuolta netistä jostain tytöstä (20v), joka synnytti lapsensa kotona, ja se lapsi kuoli. Luin sen tytön kommentteja asiaan. En tiedä olenko kamala, mutta jotenkin vain harmittaa koko asia. En tietenkään tunne koko tyyppiä yhtään, enkä voi väittää tietäväni miltä hänestä tuntuu, mutta teksteistä paistaa jotenkin minun silmiini joku välinpitämättömyys. Tuntuu niin väärältä, siellä se miettii uutta vauvaa ja on niin nuori ja ollut juuri raskaana ja kaikkea, ja se on kohta taas raskaana ja minä en koskaan.

Nää on niin typeriä ajatuksia, etten melkein kehtaa edes niitä kirjoittaa, mutta kirjoitan silti. Kauhean nuoret tytöt tekee vauvoja leikkiäkseen kotia, eikä me saada niitä lapsia millään. Voi kunpa olisin päässyt jo siihen kartoitukseen, niin tuntuisi edes joku etenevän.

Juttelin sen ihanan ystäväni kanssa heidän vauvapuuhistaan. Hän on syönyt pillereitä monta vuotta, ja nyt sitten ne lopetti. Puhuttiin, miten raskaaksi tuleminen on monesti sen jälkeen helppoa. Olin iloinen hänen puolestaan, mutta hankalaa se oli.

Voi että on vaikeaa kestää muiden vauvat ja raskaudet ja niiden helppous. Luulen, etten koskaan saa omaa lasta. Ja katsoin dokumentin, jossa perhe haki toista adoptiolastaan intiasta. Heidän elämänsä näytti mukavalta, tavalliselta. Mietin kuitenkin sisareni perhettä, jossa on kahden miehen lapsia. Mietin miten jotenkin sen uuden isän ainut kokonaan oma lapsi on niin tärkeä. Helmi. Nuorin, kuopus. Lemmikki. Kuinka tärkeää on biologinen suhde, vaikka olin aiemmin ajatellut pitkän yhteisen historian tuovan samaa kaikua.

Oi voi, pelkään niin kovin etten koskaan saa tuntea mahassani potkuja.

joulua ja joulupukkeja

On kovin hiljaista vauva-rintamalla. Odotellaan kai lähinnä sitä tulevaa tutkimusta. Kovasti toivon kyllä lasta, ja olen sitä tässä joulun aikaankin miettinyt. Olisi ihana viettää joulua perheenä, tehdä sitä lapsille. Miettiä mitähän lapset tahtoisivat joululahjaksi ja katsoa kun ne kärsimättöminä odottavat lahjoja. Ja miehen isä olisi varmaan joulupukki. Meillä ei lapsena käynyt pukki kun olin pieni, tai se kävi sattumalta aina kun oltiin hautausmaalla. Ei me kyllä uskottu, mutta oli hauska leikkiä. Luulen kyllä, että miehen isä tahtoisi olla pukki.

Kun aloimme yrittämään lasta, minulle tuli semmoinen olo, etten varmaan saa koskaan omaa lasta. Nytkään en pysty sitä uskomaan, että se koskaan voisi tapahtua. Toisaalta silloin raskaana ollessa tuntui hassulta kaikki semmoiset ajatukset.

oih, olisinpa raskaana nyt.

Kierronkartoitus myöhästyy.

Laitoin tänään uudenvuodenkortin, vaikkei vielä olekaan uusivuosi. Minusta se oli vain niin hieno.
Tuli tuossa mieleeni, että joulu on aika sopivasti juuri silloin kun minut pitäisi kartoituksessa ultrata. Soitinpa sitten väestöliitolle, ja kysyin miten he ovat auki. Tultiin tulokseen, että on parasta siirtää kartoitusta seuraavaan kiertoon, niin saadaan varmasti oikea tulos. Kun muutoin ultra olisi vasta kp 15. Ja se on myöhään, kun mun kierroista ei koskaan tiedä miten ne ovat.



Harmittaa vähän, mutta toisaalta on mukavaa viettää joulua miettien muita asioita kuin näitä. Ja vaikka en oikeasti usko tulevani luomusti raskaaksi, kun se ei meinaa millään tapahtua, niin onhan se aina mahdollista, mikäs tässä kokeillessa tietenkin. Nyt on onneksi kuukautiset kohta jo loppuneet. En muuten tykkää siitä "täti"-nimityksestä, en tiedä miksi. Ehkä se kuulostaa jotenkin niin söpöltä. Ja semmoiselta, ettäkö ei näitä saisi omilla nimillään kutsua. Vaikka halutaan puhua suoraan, peitellään silti. Se on minusta jotenkin hassua.

Hei vain, uusi blogi!

Aloitan nyt siis tätä blogia ensimmäisen lapsen etsimisestä. Kerron tähän ensimmäiseen entryyn hieman taustaani. 

Olen 26-vuotias helsinkiläinen. Olemme mieheni kanssa yrittäneet ensimmäistä lastamme alkusyksystä 2007. Ei voi sanoa varsin tuloksetta, koska matkaan on mahtunut yksi raskaus. Se päättyi keskenmenoon jo alussa, viikolla seitsemän. Se oli todella raskasta, elämäni surullisin asia.

Keskenmenon jälkeen kävimme ensikäynnillä Väestöliiton lapsettomuusklinikoilla. Minut ultrattiin, ja lääkäri totesi taipumusta monirakkulaisiin munasarjoihin. Mitään ei silloin tutkittu tarkemmin, mutta koska uusi raskaus ei ole vieläkään alkanut, ja koska kiertoni heittelevät 28-40 päivän välillä, menen huomenna tai ylihuomenna tarkempiin tutkimuksiin. Raportoin niistä sitten enemmän.

Aikaisemmin olen kirjoittanut blogia helistimessä, mutta päätin vaihtaa sieltä pois. Se on niin kahlittu blogitapa, kun ei voi kunnolla kuvia laittaa eikä mitään. Niinpä tulin Blogspottiin, koska se on muutenkin minulle tuttu. Vanhaa blogiani voi käydä kurkkaamassa täällä:

http://www.helistin.fi/?page=5646684&blogid=5265774