Supistelua!

Ei ne ole loppuneet. Ne on koventuneet, muttei kovin koviksi vieläkään. Ihan helposti siedettävää särkyä, mutta kyllä selkeesti kovempaa kuin aamulla. Väli vähän vaihtelee, mutta suurelta osin alle 10min, välillä jos liikkuu niin saattaa tulla pidempi väli. En tiedä sitten mitä kävisi jos pistäisi pitkäkseen tai jos kävisi kävelyllä. Voi olla, että maatessa loppuisi ja kävellessä voimistuisi, että ehkä meen vähän kävelemään tästä kohta. En tiiä, kun toisaalta tekis mieli ottaa torkutkin. :)

Mies on menossa soittotreeneihin viideksi. Sovittiin että soitan sitten jos tulee lähtö, kun tää nyt todennäköisesti kestää kauan vielä vaikka oliskin tosi kyseessä nyt. Niin en tiedä viitsinkö kovin pitkää matkaa lähtee itekseen kävelemään nyt, jos sitten yllättääkin joku tilanne.

Aamupäivän supistusten jälkeen tuli muuten jonkin aikaa vertakin, mutta se lakkasi. Saattaa olla, että meille tulee lapsi 300909 tai 011009.

Jaa-a, kello on nyt seitsemän kutakuin, ja koko päivän tullut supistuksia seittemän minuutin jaksoilla kutakuin. Kävin tuossa kumminkin suihkussa, ja sen jälkeen väli on ollut tosi paljon pitempi, että loppuikohan tämä synnytysrupeama sitten siihen. No, sepä nähdään, ja katsotaan koska yltyvät uudestaan. Tai jos miehen kanssa kävis kävelyllä tuossa illemmalla kunhan tulee taas kotiin. Nojaa, kai se lapsi syntyy ilman erillistä rehkimistäkin, että katsotaan miten jaksetaan sitten. Ehkä nää tiivistyy tästä taas, tai alkaa vaikka huomenna uuestaan, mene ja tiedä.

40+1

Viimeyönä supisteli taas. Tai oikeastaan ne alkoi jo illalla, oli kivuttomia enkä kellottanut. Yönkin sain nukkua pääosin, välillä heräsin johonkin, ja aina kun heräsin muuten niin huomasin että kas tuli taas supistus. Ja niitä on nyt ollu aamullakin, mutta ei ne yhäkään kovin kipeitä ole. Silleen vaan vähän. Mutta katotaan nyt taas miten käy, jos ne vaikka jatkuis ja pahenis ehkä.

Näin unta, jossa (tapahtui ensin kaikkea muutakin, mutta sitten) mentiin tivoliin johonkin maailmanpyöräntapaiseen laitteeseen. Se vaan meni tosi kovaa, ja näytti kaukaa katsottuna ihan nopeutetulta vanhalta elokuvalta. Mentiin siihen sisään, ja se näytti ihan junalta tai lentokoneelta sisältä. Piti odottaa, että se saatais täyteen ja tasapainoon ennen liikkeelle lähtöä. Monta penkkiriviä mun takana istui joku mies ja sen kolme poikaa. Nuorin poika oli vasta vauva, ehkä 6-8kk tai jotain, semmoinen ryömivä. Ja koska ne kaksi muuta leikkivää poikaa oli niin villejä, se pienin ryömi lattialla itekseen, ja nostin sen syliin. Se pötkötti mun mahan päällä ja jotenkin ajatuksen voimalla puhuin sen kanssa. Se kertoi olevansa tottunut mahoihin, koska oli juuri semmoisen sisällä itse, ja siksi makaa mielellään minun sylissä. Olin itse ylpeä siitä, että saatoin pitää toisen pientä lasta sylissä olematta kateellinen, ja tiesin, että sen nahkan toisella puolella on se oma lapsi jota kohta pidän sylissä.
Sitten sen laitteen ohjaajanainen tuli sanomaan, että tarpeeksi ihmisiä ei ole tullut, mutta voidaan silti kokeilla laitetta jos tasapainotetaan. Eli osan pitäisi siirtyä toiselle puolelle. Minä lupasin siirtyä, vaikka vähän hirvitti etten ole sitten miehen vieressä. Kävelin sen naisen perässä portaita jossain vanhassa talossa, ja en enää saanut istua lentokoneentuolissa vaan pinnasängyssä.

Eipä muuta, mukava päivä tulossa ainakin sään suhteen näyttäisi.

Ratikkamatkan mietteitä:

Tänään kävin tosiaan koululla syömässä, ajoin tuommoisella vanhalla ratikalla jonka lampuista tykkään kovasti. En ole siivonnut kylppäriä. Tulin kotiin herkkukaupan kautta (ostin jakkimakupaloja :D ja kanssa semmoista piirakkaa. mutten saa syyä niitä kerralla) ja herkkumatka kostautui heti kaatosateella. Kastuin aivan kokonaan kävellessä kotiin, mutta ei se niin haitannut.

Sitten olen tässä makoillut sohvalla ja katsellut telkkaria. Alkoi kanssa kiinostaa millä viikoilla ihmiset yleensä synnyttävät, ja löysinkin pitkän ketjun aiheesta. Tahdoin nähdä sen kaaviona, joten tein semmoisen rv 38+0-42+0 -listauksen, johon pidin tukkimiehen kirjanpitoa. Sen mukaan yleisin päivä synnyttää on 40+1. tämän hullunhomman tehtyäni googletin aihetta vähän lisää, ja löysin sitten tilaston, jossa oli liki 400 vastausta. Siis valmiin tilaston, että kannattipa viettää aikaa pitäessä kirjaa.. :D

Millä raskausviikolla vauvasi syntyi
alle 38 11% [ 45 ]
38+0 - 38+6 9% [ 35 ]
39+0 - 39+6 21% [ 83 ]
40+0 - 40+6 27% [ 104 ]
41+0 - 41+6 15% [ 58 ]
42+0 tai yli 4% [ 16 ]
käynnistettiin 7% [ 28 ]
suunniteltu sektio 2% [ 9 ]
Ääniä yhteensä : 378

Oli kiva saada vähän tietoa aiheesta, koska se kätilö eilen jutteli kaikkea semmoistakin, että "aina ei vaan supista, ja sit pitää käynnistää tuolla yliviikoilla, että ei voi koskaan tietää miten menee." Ei varmasti voikaan, mutta pitääkö sitä nyt sanoa jollekin ekaa oottavalle.. kauheeta säikyttelyä. Sanois vaikka, että kuule melkeen kaikki syntyy hienosti itekseen, mut sit jos ei niin autetaan. Tartteeko sitä kertoo no kauhutarinat..?

40+0.

Nyt se sitten on, laskettu aika! Saas nähdä miten kauan tässä vielä ollaan sitten päälle. Eilen siivosin, imuroin ja pesin lattiat, ja nyt on mukava viettää aamua näin. Tänään aion pestä kylpyhuoneen ja vaihtaa lakanat, sekä sitten käydä koululla syömässä. Nään siellä varmaan äitiä ja lisäksi kavereita. Voisin alkaa kanssa tänään ommella yhteen isoäidintilkkuja joita virkkailin aiemmin. Niistä saa kehtoon päälisen. Lakanoita pitäisi kanssa ommella lapselle lisää, semmoisia hommia voisin tehdä uuden ompelulaatikkoni kanssa tällä viikolla.

Huomiselle ei ole mitään erityistä puuhaa, saatan käydä taas uimahallissa saunomassa. Tai ehkä sen Picasson. Pitää tuumailla. Torstaina on yksi kurssi, se on kivaa. vie päivästäkin hyvän pätkän, kun se on 10-14 ja eiköhän sen jälkeen kavereiden kanssa tule norkoiltua koululla. Perjantaina en taas tiedä mitä tekisin. Sisko on uhkaillut täyttää jonkun päivän, ehkä sitten keskiviikon tai perjantain. Voin sitten jompana kumpana päivän käydä saunomassa, ja kas, siinä se viikko taas onkin. Lauantaina tosin mies raukka on koko päivän inventoimassa, jos ei lapsi ala sitä ennen tulla. Esitti eilen toiveen, että jospa tulisi ennen. Aika vaikea alkaa täyttää, mutta toivotaan parasta. (Meinasi hetken harmittaa, mitä tuo nyt vaatimuksia esittää asiasta jota itsekin toivon suuresti mutta en voi siihen vaikuttaa, mutta päätin sitten olla harmistumatta.)

Niinjuu, eilen siellä lääkärikäynnillä juttelin kätilön kanssa aika pitkään. Se pelotteli vaikka millä kohtukuolemilla ja muilla, vaikkei varmasti tarkoittanut niin. Sanoi, että "nyt vaan sit tän loppuajan tarkkailet niitä liikkeitä paljon, että jos ne vaimenee tai jotain niin tuut sitten heti tänne." Kuulemma oli se ja se äiti jonka lapsi leikattiin ulos kun se tuli sairaalaan, vauva sai 2 pistettä ja äiti sanoi että "olihan se illalla vähän vaisu liikkeissään, mut me mentiin sittne nukkumaan" ja kätilöt on pyöritelleet päätään: kamala vastuuton äiti, kun on mennyt nukkumaan vaikka vauva on vaisu! Hyi mitä juttuja. Kätilö sanoi, että "eikö olekin niin, että vauva liikkuu johonkin tiettyyn aikaan illalla?" No en osaa kyllä snaoa! Sen jälkeen kun olen syönyt, se liikkuu enemmän. Mutta ei siihen mitään tarkkaa aikaa kyllä ole.

Ja mistä ihmeestä sitten huomaa onko liikkeen vaimeammat kuin joskus muulloin? Ainakin tämä henkilö liikkuu vähän miten sattuu minäkin päivänä. No, taidan mieluummin olla vaikka liian hysteerinen ja juosta kättärillä käyrillä, kuin sitten jättää käymättä. Sekin hyvä puoli siellä käymisessä on, että sitten ainakin tekevät sen sisätutkimuksen jolle "ei ole tarvetta".

Lääkärikäynnistä.

Olipa käynti kerrassaan. Lääkäri oli aika suorasukainen, semmoinen tuhti miestohtori, joka sanoi ensiksi ettei ymmärrä miksi mulle tämä aika on koskaan annettukaan kun ei viime käynnillä ollut mitään vikaa. Mistäs minä sen tiedän, tulen vaan kun sanotaan että tulla pitää. Sitten moitti sokereita, koska iltaisin on joksus nousuja. No niin on, mutta en minä niitä aiheuta. Niin oli viimeksikin, ja ei niille silloinkaan tehty mitään. "Ei ole tarvetta sisätutkimukselle, housut puolireiteen ja vatsa paljaaksi", sanoi.

Mikäs siinä sitten. Lapsen koko arviolta 3800g, eli minusta aika suuri. Heidän mielestään normaali. Kaikki kunnossa, virtaukset ja sydänkäyrät ja muut, niin ei muuta kuin kotiin oottamaan. Olisin niin toivonut ensinnäkin tietoa kohdunsuun tilanteesta ja toisekseen sitä, että sitä oltais vähän tönitty että olis ehkä sillä käynnistynyt. Mutta "ei tarvetta sisätutkimukselle". Seuraavan kerran saa soittaa ajan päivälle 41+5, soiton saa tehdä 41+3. Käynnistys viimeistään 42+2. Elikäs lokakuun 15.

Tylsä homma, mutta minkäs teet! Eipä auta kuin ootella vain, onneksi mieli on kumminkin ihan hyvä. Saattaahan olla, että tää käynnistyy varsin pian itekseen, mutta jotenkin on alkanut epäilyttää. Oon kumminkin käynnistyksessä sillon 42+2.

39+6

Ensin eilisestä: kävin vintage-messuilla kaapelitehtaalla, ja se oli mukavaa, vaikka maksoikin sisään 9e. Jos olisi ollut ylimääräistä vaikka muutama satanen, niin olisinpa löytänyt sieltä vaikka mitä ihanaa ostettavaa. Hinnatkaan ei minusta mitään ihan kohtuuttomia olleet, vaikka ainahan siellä kirppareita kalliimpaa on. Nytkin näin pari laukkua, jotka kourassa olin kirpparilla empinyt ostaako vai ei ja päätynyt jättämään.
Ite löysin sieltä sitten puisen vanhan ompelulaatikon, varmaan jostain 40-luvulta. siinä oli sisällä nappeja ja lankoja ja neuloja ja vaikka mitä, ja ne sai mukana. Se on ihana.

Markkinoitten jälkeen mentiin taas appivanhemmille kylään, ja matkalla autossa sain semmosen supistuksen kuin tulessa olisin istunut. Se poltteli aaltoillen siihen asti kun pääsin nousemaan autosta, eli johtui eniten väsymyksestä ja asennosta. Sen jälkeen oli kamalan heikko olo, tuntui ettei jalat kanna ja kädet tärisi ja heikotti. Mietin onko sokerit matalalla, mutta mitatessa ne ainakin oli 4,6mmol. Eli ihan hyvät.. mietin sitten jos se oli ehkä supistuksesta, jostain hormooneista. Tai jos ne oli menossa kovaa vauhtia alas. Olo meni ohi, söin siinä, etten sitten tiedä menikö itsestään vain syömisen ansiosta.

Yöllä oli taas muutama ihan kunnon kipeä supistus, mutta ei mitään vakituista. Supistukseen herättyäni se lapsi melskasi mahassa ihan tajutonta tahtia, sillä oli joku mieletön jumppa meneillään siellä. Tajusin, että mulla on nälkä myös, ja söin banaanin ja join maitoa, ja sen jälkeen ehkä 10min kuluttua se lapsikin nukahti mahaan. Ehkä silläkin oli nälkä.

Tänään on se lääkäri, kerron sitten mitä sanoivat.

Täällä yhä.

Ei oikeastaan kerrottavaa. Täällä ootellaan samaan malliin. Eilen olin aika väsynyt ja nukuin tunnin päiväunet, ja silti nukuin kymmenen tuntia tänäkin yönä. En muista koska olisin nukkunut näin myöhään!

Samat tavalliset kolotukset jatkuu. Taitaa olla aika syksyinen sää ulkona, tuulee ja vihmoo sen kuuloisesti ikkunan takana.

39+5

Jälleen hereillä, kello 4.

Sain varsin asiallista palautetta kärsimättömyydestä. Myönnettävähän se on, täysin järjenvastaista tässä on enää vinkua kuinka kestää ja kestää, mutta no, en taidakaan olla niin kovin järkevä, vaan aikalailla tunteellinen tapaus. Monessa tilanteessa silti minulle on varmasti hyödyllistä sanoa, että nyt nainen, ota ote.

Nyt on kumminkin taas tilanne semmoinen, että olo on aika hankala tän mahan kanssa, ja syömisten ja supistusten ja väsymysten. En tietenkään oo ainoa, jokaisella on loppuraskaudessa ristinsä. Oon itse säästynyt kovilta närästyksiltä ja liitoskivuilta esimerkiksi. Että juu, kyllähän tässä odottaa vaan täytyy niinkuin muidenkin, nämä asiat ei ole itseni hallussa.

Mutta aion siltikin valittaa tänne kun siltä tuntuu. :) Tämä blogi on nyt, niinkuin alkuraskauden suurissa peloissakin, se vuodatuspiste, johon tulee valutettua kaikki tuskautumiset. Ja nyt siihen on vielä enemmän aikaa kuin alussa, jolloin kävin kursseja ja harjoittelua ja mitä kaikkea, joten tuskastumiselle on hyvää tilaa päivärytmissä.

Olen siis taas hereillä selkäsärkyjen takia. Ei varsinaisia supistuksia, mutta tuota jomotusta joka ei anna nukkua. Eipä tällä hetkellä taas muuta raportoitavaa, taidan alkaa katsoa jotain dvd:tä aikani kuluksi. Ootella mihin suuntaan käännytään, saanko taas parin tunnin päästä unen päästä kiinni, vai alkaako ehkä tällä kertaa synnytys.

39+4

Aamulta: kyllä se uni voitti synnytyksen, taas. On muuten sormet jotenkin tosi turvonneet, mikä lienee sen syynä sitten. Kaunis aamu, kohta kuppi kahvia. Kissa kainalossa. Ei voi valittaa nyt. :)

Pitkä päivä, kohta takana.

Lähdin sitten jo aamupäivästä miehen kanssa samaa matkaa ulos. Kävin ensin uimahallilla saunassa. Siellä yksi pieni tyttö sanoi äidilleen, että oho, onpa tolla tosi iso maha. Äiti sanoi, että niin siellä on varmasti vauva. Tyttö tuumi, että niin tai TOSI paljon karkkia. Nauratti.

En jaksanut saunoa kauaakaan, mutta tuhraantui siihenkin nyt ehkä tunti. Tai jotain sinne päin. Sitten lähdin kaupungille. Hoidin parit paperiasiat, ja koitin saada lounasseuraa. Ei onnistanut, niinpä kävin sitten itekseni lounaalla. Kokeilin joitain vaatteita kaupoissa, mutta en viittinyt mitään ostaa. Ihan vikana ennen kotiin lähtöä löysin vintagekaupasta pullonvihreän suuren tekonahkalaukun, jonka ostin "hoitolaukuksi", tai sinä aion sen miehelle esitellä niin hän hyväksyy sen paremmin. Se on hieno kyllä.

Ajelin sitten kotiin, olin jo ihan katkiväsynyt. Katselin taas pari jaksoa twin peaksia, ja torkuskelin ohessa. Herättyä luin sähköpostia, ja tajusin olevani syyskuussa lasketulla ajalla olevista viimeinen, joka ei ole vielä synnyttänyt. Ei se ihmetä sinänsä, kun on kuukauden toiseksi viimeisenä päivänä la. Mutta harmittaa silti. Nyt saa joka päivä sähköpostiin vauvaviestejä, ja itse kärvistelee yhä tämän mahan kanssa, ehkä päiviä, ehkä viikkoja. Huoh. Kiukuttelin asiasta miehelle, mutta lähdin sitten hänen puolestaan kauppaan ikäänkuin palkaksi kiukun kuuntelusta.

Kärsimättömyyskäyrä on aika korkealla. jos 1 on lammasmainen zen-tunne ja kymppi täysi itkupotkuraivari, niin mennään ehkä kuutosessa. Tai juuri nyt viitosessa, aiemmin päivällä kuutosessa. Kauppareissun aikana pillitin vähän yleistä harmitusta, mutta se oli aika pieni pillitys ja meni helpolla ohi.

Ei muuten mitään supistuksia. Siis jos ei ota lukuun noita kivuttomia. Ei menkkasärkyä, ei päänupin liikkumisesta johtuvaa vihlontaa.. Pientä paineentunnetta joo, mutta ei mitään erityistä synnytystuntemusta. Hitto että se meneekin ihan oman mielensä mukaan, alkaa ja loppuu kun huvittaa, se on vääryys! Maanantaina on se lääkäri, siihen on nyt kolme yötä. Olikohan se aika aamusta, toivottavasti. Ja toivottavasti ne sanoo, että kyllä tää täytyy ulos ottaa, aletaas heti hommiin. en kyllä usko.

39+3

Viime yönä on syntynyt ystäväni tyttövauva. Ihana kuulla, mutta samalla nostaa kyllä omaa kärsimättömyyskäyrää. Täytyy vähän keskittyä, että saa taas takaisin sen ei-yhtään-hei-haittaa-vaikka-kestäis-kuinka -tunteen. Joka on siis kuori kärsimättömyyden päällä. Tuossa jo muutaman päivän sen kesti aika hyvin, mutta nyt on pientä rakoa, katsotaan jos saan ne paikattua.

Tänään en aio maata koko päivää, vaan lähden varmaan miehen kanssa samaa matkaa. Hän menee eka lääkäriin ja sitten töihin, minä taian mennä taas uimahallille saunomaan kun en muutakaan keksi. Harmi, ettei isä ole kotona, muuten menisin häntä katsomaan. lähtisköhän sitä elokuviin tai jotain..

näin yöllä unta, missä meni koko aika lapsivedet. Jotenkin heräilin välillä, ja sitten aina nukahtaessa meni taas lapsivedet johonkin. Esimerkiksi meiän sänkyyn, ja joku hovimestari tuli keräämään märän peiton pois. Näin kanssa unta, jossa olin jossain ihmeen liveroolipelissä. Harrastin niitä joskus 15-kesäisenä. No kumminkin sitten siihen tuli rehtori jostain työhaastattelusta jossa kävin monta vuotta sitten. Hän sanoi, että ei ole mitään järkeä minun olla nyt Tampereella larpissa, kun kohta on laskettu päivä ja saatan alkaa synnyttää koska vain, että painu kotiis nyt siitä. Olin ihan kuin pikkutyttö nolona siinä, että juu enpä aatellu, totta. Sitten jossain unessa katsoin kanssa frendien vikaa jaksoa, joka ei ollut semmoinen kuin oikeasti, vaan ne kaikki istuivat jotenkin sisällä piknikillä jumppapatjojen päällä ja muistelivat, ja minä olin siinä kanssa, ja mietin että onpa hyvä kun on nää jumppapatjat kun ei haittaa vaikka tulis vedet tähän.

Että semmoista. Mies sanoi, että ehkä ne oli enneunia. No, voidaan taas leikkiä ennustajaa ja sanoa, että lapsi alkaa syntyä tänään tai ensi yönä. Joku päivä on vielä se oikea.

39+2

Tänään olen katsonut dvd:ltä Twin Peaksia koko päivän. Aika viihdyttävää, mutta kylläkin pelottavaa! Toka kausi nyt katsomisen alla, ja se kyllä hirvittää, hui! Sen lisäksi olen nukkunut aina välillä, ja syönyt lähinnä koko ajan hereillä ollessani. Ei meillä mitään ihmeellistä syömistä kyllä ole täällä kotona, mutta mitä on niin sen olen syönyt :D eli omenoita, mandariineja, banaanin, leipää, riisikakkuja, muutaman dominokeksin.. Pariin otteeseen mittasin sokerit, ja ihan hyvällä tasolla olivat, niin ei kai siinä sitten mitään.

Ei mitään hurjia supistuksia tänään. IHan hyvä, on alkanut vähän jo hirvittää koko synnytys, kun eilen teki jo niin kipeää. Aamulla oli jotenkin outo olo pitkään, semmoinen niinkuin olisi perhosia vatsassa tai jotain sinne suuntaan. Sanoin miehelle, että nyt leikin ennustajaa, ja sanon että lapsi alkaa syntyä tänään tai ensi yönä. Mies kysyi, että mistä minä sen tiedän. Nauratti oikeen, että enhän mistään tiiäkään, kunhan leikin ennustajaa. Sitä jos tekis tästä lähtien joka päivä, niin koittais vielä sekin päivä kun olis oikeassa.

Maha on kyllä semmoinen, että jos istun, se on ihan kireä ja koko aika supistuksessa, samoin jos kävelen. Mutta ei ole tänään tehnyt kipeää. Toivon kyllä noitten arpien takia, että tulis jo muksu pihalle, osa niistä alkaa olla jo niin leveitä ja kipeitä. Ei ne mua ulkonäön takia haittaa, mutta ne tosiaan kutisee ja särkee. Onkohan siihen mitään vinkkiä. Telkkarissa näin jonkun viitosia synnyttävän laittavan mahansa päälle ekaksi rasvaa ja sitten kelmua. Ihan niin pitkällä en ole, mutta perusrasva ei piisaa.

Eipä muuta, iloinen mieli ja levännyt olo, mukava ootella lasta tällä tunnelmalla. Toivottavasti se säilyy mahdollisemman pitkään. Ehkä sen saa pidettyä jos vaan muistaa levätä tarpeeksi ja syödä ja tehdä vaan semmoisia mukavia juttuja. Heh, mies sanoi aamulla vievänsä kissanhiekat jos minä vien tavalliset roskat. Sanoin että juu, toki. Sitten vartin yli kuusi tajusin, että hetkinen sehän tulee kohta kotiin, pitäsiköhän ne roskat viimein viedä.. :D

Päivän loppuun raporttia taas.

Kävelin tänään Kurvista Brahen kentälle ja siinä matkalla kävin parilla kirpparilla. En ostanut mitään, iski joku piheys kai. Sitäpaitsi jotkut asiat on kyllä kirppareilla niin tavattoman ylihintaisia, että ihan itkettää. Kumminkin, se oli ihan ok matka kävellä, lopussa kyllä oli kiitollinen, että matka päättyy pian.

Sitten olin ystävällä kylässä taas vaikka kuinka pitkään, ja se oli mukavaa. Toivottavasti ystävä osaa ajaa minut kotiin kun alkaa joku työkiire tai muu painaa päälle.. Lähdin siitä kauppaan, josta piti ostaa sekä maitoa, että kaikkea muuta ruokaa ja hedelmiä, että vessapaperia ja lisäksi kissanhiekkaa. Halusin silti käydä, ettei tuon miehen tartteis työpäivän päälle. Mutta oli vähän raskasta kantaa ne kotiin.

Ovella odotti sitten lappu, että netin kautta tilatut valokuvat on postissa. Kipaisin (=tallustin) vielä niitä hakemaan. Takaisin tullessa oli maha kyllä tosi tosi painava ja jo aika kipeä. Sitten tuossa sohvalla löhötessä tuli muutama semmoinen supistus, että tajusin hämärästi miten kurjaa onkaan synnyttää. Nekään kun tuskin on mitään siihen oikeaan kipuun verrattuna! Mutta tosiaan sain kevyttä ensimakua, ja tuli vahvasti semmoinen olo että huh, haluankohan sittenkään tätä alkavaksi ihan vielä.. :D

No haluan silti. Mutta ei hätää, hän tulee kun tulee. Jännä mikä rauha tähän oottamiseen on nyt tullut, ei tee mitenkään huonoa odotella vielä! Saa nähdä montako hetkeä se kestää, ja koska olen taas ihan tuskassa. Nyt on kuitenkin itseasiassa varsin mukavaa oleskella tehden vain niitä mukavia asioita kotona ja nukkuen ja lukien ja virkaten.

Lisäksi sain liimattua melkein kaikki valokuvat jo kansioon, sekin oli mukavaa. Liima loppui kyllä kesken, jatkan sitä huomenna sitten. 39+1

Kippeetä tekkee! Mutta tehköön!

Kun olin yöllä ensin kattonu nettitelkkarista Talentin, aattelin että uni tulis varmaan silmään. Painelin takas miehen kylkeen, mutta sitten alkoikin supistella. En tiiä kuvittelenko, vai oli ne taas entistä kipeempiä! Ekaksi yltyi menkkasärky, joka oli jo kunnolla pahan kuukautissäryn luokkaa, mutta enemmän aaltoilevaa. Jos tuommosta särkyä olis menkoissa koko ajan, niin johans tiä pyörtyis, mutta tuo onneksi tuli ja meni niin sen kesti hyvin. Sitten alkoi ihan supistellakin, ja sekin sattui. ei kyllä yhäkään niin, että tuntuis lapsi syntyvältä varsin. Mutta kipeesti kumminkin. Ootin siinä sängyssä tuleeko niitä monta, ja alkoihan niitä tulla.

Nousin sitten uudestaan, ja aloin katsoa kellosta ja tuumailla niitten laatua. 10min oli taas tarkkaan välinsä, mutta ei ne taaskaan mihinkään pahentuneet. Niinpä jossain välissä päätin taas, että koitan nyt vaan nukahtaa. Uni oli tullutkin, en tiiä mihin rakoon sitten kun ne kyllä herätteli moneen kertaan. Nyt on taas semmosta menkkajomotusta, mutta sekin riippuu vähän asennosta ja semmoisesta. Ja lisäksi mainittakoon, että tuo lapsen päänuppi vihloo entistä useammin sekä lapsen että minun liikkeiden tahtiin, että kaippa se siellä poraa tietään ulospäin.

Vähän ehdin taas jo toivoa, että sais sanoa miehelle ettei töihin kannatakaan tänään mennä. Mutta no, jos ei tänään sanota niin, niin sitten joku toinen päivä! Että mikäs tässä taas. Ajattelin kuluttaa tämän päivän virkkaamalla, nukkumalla ja mahdollisesti kaupassa käymällä. Olin meinannut tehdä jotain muutakin, mutta nyt kun nukuin niin vähän taidan keskittyä lepäilyyn.

klo 4:00, rv 39+1

Huomenta taas, maailma! Tänä yönä olen taas heräillyt joihinkin supistuksiin ja kolotuksiin, ja nyt heräsin niin paljon etten enää nukahtanut. Ajattelin taas nousta hetkeksi ja käydä sitten uudestaan nukkumaan.

Eilen oli neuvola. Kaikki arvot taas hyvät, paino ei ollut laskenut tällä viikolla vaan pysynyt samassa. Se on hyvä, ja sen tuntee olossakin. Viime viikko oli aika raskas, olin tosi väsynyt kyllä. Toki siihen vaikutti varmaan eniten ne öiset supistukset ja niiden tekemä pahoinvointi ja muu, mikä on tällä viikolla ollut vähäisempää. Oman terkkani sijainen oli mukava, joskin juuri Ruotsista Suomeen muuttanut ja vähän hankalasti suomea puhuva. Kysyin häneltä osaako hän arvella miten kätilöopistolla suhtaudutaan raskausdiabeetikon raskauden kestoon, eli käynnistetäänkö herkästi jos menee yli lasketun ajan. Hän vastasi jotain, että kättärillä ylipäänsä ei annettaisi mennä yli 41+6, mutta muuten hän ei tiedä jos sitten "rikkoo helposti hinnat". Mietin, että häh, mitkä hinnat, siis etteivät tekisi jotain toimenpidettä koska se maksaa liikaa vai mitä? Sitten tajusin, että niin siis KALVOT! heh.

41+6 on kait siis jonkinlainen takaraja, ja se on minun kohdalla 12.10. ja siihen on 19 päivää. Sitä ennen tähtään tähän päivään, koska on syyspäiväntasaus ja se olisi minusta mukava päivä syntyä. Sunnuntaina on ukin syntymäpäivä, se voisi olla kiva päivä.

Eipä tässä kait muuta. Ensi maanantaina on sitten taas äitipolilla diabeteslääkäri ja ultra ja semmoiset, niin sitten katsotaan tarkemmin miten mennään. Nyt jatkan täällä, koitan varmaan nukkua sohvalla. Mies oli aika levoton nukkuja tänä yönä, ehkä siksikin heräilin niin usein. Yhdessä vaiheessa hän piti kyynärpäätään niskassani, se oli hassua.

Puoli kuusi.

Ihan kuin olis töihin menossa, kun herää näin aikaisin. Oon nukkunut tosi katkonaisesti, heräillyt vessaan ja ottamaan rennietä ja mitä kaikkea. Ei tosin mitään kipuja tai supistuksia. Muuten vaan huonosti nukuttu yö. Miten voikaan tää loppuraskaus tuntua näin pitkältä? Ja jännä miten jonain päivänä tuntuu ihan kohtuulliselta ootella sen ja tän verran, ja jonain toisena se on täysin ylivoimainen asia. Nytkin oikein epätoivon tuulahdukset humahtelee yli aina kun yöllä herää johonkin. Lisäksi ne hikoilut on täällä taas, vaikka välillä ne oli poissa.

No, ei auta kuin odottaa, vaikka odottavan aika onkin niin pitkä. Tänään aion käydä kaupassa aamupäivällä jossain välissä, sitten vähän siivota. Yhdeltä tulee vieraita. En tiiä miten kauan siinä menee. Sitten iltapäivän katselen ehkä Twin Peaksia nauhalta, pitkästä aikaa, tai sitten luen. Pitäisi ottaa taas sitä sokerikäyrää, ja sitä varten pitäisi olla ruoka-ajat. Viimeaikoina kun olen syönyt silloin kun huvittaa ja pitkälti mitä huvittaa. Joskaan en mitään roskaa, mutta kumminkin.

On alkanut pelottaa, että jos tää ei osaakaan syntyä. Että entä jos on totta mitä se Bruno Caggiatore sanoi, että joskus käy niin että vahvasti supisteleva kohtu väsyy, eikä jaksakaan supistella lasta ulos sitten. Entä jos meneekin sitten yli, eikä lasta kuulu, ja menee viikko ja kaksi.. antaako ne sen mennä miten pitkälle? Tai jos ne sitten la-kontrollissa päättää puhkaista kalvot, eikä supistuksia tulekaan, ja lapsi pitääkin leikata ulos? Mitä jos istukka kalkkeutuu, kun siihenkin on diabeetikoilla suurentunut riski.. Tekee mieli mennä parkumaan kättärille, että ottakaa se nyt ulos kun vielä voidaan, nyt kun se vielä potkii ja minäkin olen jotakuin järjissäni. En olis varmaan ensimmäinen joka niin tekee. Ei kyllä vielä niin paljon hirvitä, mutta sekin päivä ehkä koittaa.

Vitsi miehet pääsee tässä helpolla kyllä. 38+6

päivältä:
Kello on nyt viisi. Katseken täällä laadukasta (köhköh) telkkaria ja pohdiskelen. Kävin aamulla kaupassa, enkä ostanut mitään herkkuja vaikka olin vähän ajatellut. Tuli syyllinen olo, kun mietin että vikat viikot on juuri ne lapsen kokoa kasvattavat viikot. OStin kyllä jogurttia, mutta sitäkin syön aina niin vähän kerrallaan ettei se nosta sokereita. Sokerit on olleet ihan hyvät tänään. Huomenna on neuvola kahdelta, ennen sitä voisin vaikka siivota yhden komeron, tai ainakin aloittaa sen siivoamista. Ja iltapäivää voisin viettää taas vaihteeksi vanhempien tykönä. Siellä saa aina ruokaa tai vähintään kahvia. Mikä muuten maistuu taas ihan todella huonosti!

Eipä muuta, odotellaan ja toivotaan äkkiedistystä! kahdeksan päivää laskettuun.

Sunnuntai, 20092009.

Alkais olla aika kiire syntyä lapsella, jos tälle päivälle aikoisi. Ei mitään ihmeellistä uutta taaskaan, kunhan tänne aikaani kuluttelen. Oltiin miehen kanssa vanhemmillaan käymässä, saunoin siellä pitkät pätkät ja se oli mukavaa. Syötiin myös kuin pienet syöttöporsaat. Semmoinen mielikuva minulle jotenkin tulee, kun mennään sinne joka sunnuntai syömään.

Kolotukset harmittaa taas. Lapsen nuppi painaa tuolla selkää ja muutenkin. Istuminen on hankalaa, samoin seisominen, maatessakin pitää vaihtaa kylkeä varsin usein. Tuumin taas, että mitähän ihmettä teen ensi viikon, että saan ajan kulumaan.. kun mitään ei oikein jaksaisi tehdä! Huomenna on klo 13 yksi meno, mutta sen lisäksi ei mitään koko päivälle. Ehkä kävisi kaupassa aamupäivällä? Iltapäivällä lukisi kirjaa taas? ylihuomenna on neuvola, silloin viikkoja 39+0. Ei ole oma terkka, vaan joku sijaistava kätilö. Jännää. Ajattelin kysyä, että miten hän luulee tehtävän käynnistämisen suhteen, kun on tuo raskausdiabetes ja muuta. Toivoisin toki, että alkaisi itekseen syntyä (vaikka nyt sopisi varsin hyvin), tai sitten ehkä kalvot voisi puhkaista kun on kuitenkin tuo suukin auki ja muuta. Luin käypä hoito-sivuilta, että suositus on ruokavaliohoitoisten diabeetikkojen suhteen että "raskauden voidaan antaa mennä 7-10 päivää yli" jos vauva ja äiti voivat hyvin. 10 päivää... no. Elämässä lyhyt aika..

Mietin, että onhan tuo sitten ehkä painoarviossa kuitenkin silloin lääkärikäynnillä 3700, että ehkä ne käynnistävätkin. Ei saisi olla näin kärsimätön, mitä nyt on muutama päivä elämästä tähän vielä. Mutta kaikki samassa tilanteessa olleet ymmärtää kyllä mistä tuulee.

Nyt ei tunnu mitenkään siltä, että tämä koskaan syntyisi. Siis ei nuo supistukset, vaikka kipeitä onkin, ylly mihinkään, eikä muutenkaan ole mitään kovin hurjia. Kyllä koettelee hermoja tämä. Taidan lähteä suihkuun tai jotain, ja sitten vaikka sänkyyn lukemaan. Aika kuluu paremmin kun nukkuu. :)

38+5

Hyvää iltaa!

Täällä taas, höpisemässä! Illan on taas supistellut aika kipeästi, mutta ei kylläkään säännöllisesti. Olisikin aika hauskaa osua huomiseen päivämäärään: 20.09 2009
Siksikin, koska mies ei mennyt keikalle soittamaan kun on la niin lähellä. Niin voisi sitten kertoa kavereilleen miten hyvä oli kun ei ollut paikalla. Lisäksi se olisi hupaisaa, koska äiti sanoi minulle etten saa synnyttää kun hän ei ole kaupungissa nyt. Hih, voisi ihan piruuttaan syntyä nyt tuo lapsi. :D No, tuskinpa vain.

Olen ollut varsin leppoisalla tuulella koko päivän. Olen täällä kotona puuhaillut, siivoillut ja sen sellaista. Sitten käytiin vuokraamassa leffa. Niin joo ja päivällä luin jotain kirjaa, jonka vanhempien kotoa löysin. Olin lukenut sen teininä, ja teki mieli lukea se nyt ja katsoa mitä 15 lisävuotta on tehnyt kirjakokemukselle. Aika järkyttävää kuraa se on lukea, mutta tuo muistoja mieleen. Sitä lueskellessa nukahdin, ja näin unta jossa menin saunasta mereen uimaan. Laituri jotenkin petti kun yritin kiivetä ylös, iso maha haittasi ja meinasin jäädä veden alle. Sitten yksi vanha ystävä tuli, ja veti minut kädestä pinnalle taas. Pääsin takaisin laiturille, ja huomasin että kylmä merivesi oli saanut jonkun jättisupistuksen aikaan, ja maha oli ihan kova ja napa valtava sininen kuhmu. Herätessä mietin taas, että mitähän tääkin meinasi sitten.

Eipä juuri muuta. Oottelua vainen. Huomisen päivämäärän jälkeen seuraava kiva olisi 27.9. koska silloin on ukin syntymäpäivä.

Aamulta: samaa kaavaa mennään, eli yöllä heräsin useaan kipeään supistukseen, mutta niiden väli oli sen verran iso, että aina ehdin saada unta välissä. Nyt on selkä ja alamaha ihan väsyneet ja kipeät yön jumppailun jäljiltä. Jatkoa odotellessa, yhä vain.

10 päivää laskettuun.

Laskin eilen väärin, ja luulin että on 12 päivää laskettuun, mutta ähäkutti, eipäs olekaan! Eli tänään on enää 10 päivää. Lisäksi huomenna on eka laskettu aika 20.9, joka tuli siis kuukautisten perusteella. Mites olis, jos tähtäis siihen.. hihii.

Eipä täällä mitään uutta. Ei ole ollut semmoisia tiukkojen supistussarjojen öitä nyt, aina vaan ehkä joku yksi-kaksi mitkä on herättäneet. Ei niitä vahvoja menkkasärkyjä, joihin tarttee kuumavesipullon. Toisaalta siksi on kivempi oottaakin kun ei niin kolottele ja satu koko aikaa. Eilinenkin oli varsin kiva päivä.

Itseasiassa en tehnyt eilen juurikaan mitään. Luin loppuun toissapäivänä aloittamani Baby Jane-kirjan, jota äiti suositteli. Aika hurja kirja, en ole ihan varma mitä olin siitä mieltä. Tuntui ehkä kutakuin yhtälaiselta kirjoittajansa kanssa, jotain huomiohakuisuutta minusta.. mutta toisaalta se oli aika vangitseva ja mielenkiintoinen. Paha olo siitä jäi, jotenkin tyhjä.
Kirjan lisäksi keskityin makoilemiseen ja nukahteluun, se oli mukavaa. Viimeksi teininä on ollut niin vapaa vaan makaamaan sängyssä koko päivän ja nukahtamaan aina jos yhtään siltä tuntuu. Hyvä ottaa siitä ilo irti nyt kun voi. Harmi ettei miehelle ole samaa mahdollisuutta, eipä hänen tarvitse olla näin väsynyt ja raihnainenkaan sitten. Että ehkä nämä menee tasan.

Tänään mietin semmoista, että siivoaisin. Imurista loppui pussit, eikä se jaksa enää imeä, niin pitää sitten vetäistä ensin mikrokuituliinalla ja sitten varmaan ihan pestä lattiat niin saa nuo iänikuiset kissankarvat pois. Mietin ruoanlaittoakin: jos jaksan käydä kaupassa (epäilenpä) voisin tehdä kasvispiirakan, muussa tapauksessa perunavelliä.

Tulipas höpistyä pitkät pätkät asioita, jotka kiinnostaa kiviäkin. Ai juu, semmoista vielä, että otan taas sokerikäyrää, että on jotain mitä näyttää sitten viikon päästä siellä lasketun ajan lääkärikäynnillä. Aamusokeri oli 4,8, eli varsin hyvä.

38+4

12 päivää laskettuun.

Eilinen oli ihan kohtalaisen hyvä päivä. Jumahdin taas vanhemmille kylään, kun menin heidän lähellä olevaan uimahalliin saunaan taas. En kovin kauaa kyllä viittinyt saunoa. Mutta se oli silti ihan mukavaa. Sen jälkeen menin katsomaan olisko isä kotona, ei ollut mutta ehti tulla ennen kuin lähdin. Katsottiin isän kanssa telkkarista nauhalta Poirot-elokuva, ja syötiin kaalikeittoa. Sitten saatiin äidiltä komennus lähteä kauppaan ennen kuin hän tulee töistä. Sitten syötiin äidin kanssa kanaa. Lopun iltaa makoilin siellä isän lepotuolissa (nukuin siinä kahdet päiväunet) ja kotiin tulin lähteneeksi vasta seiskan aikaan.

Bussia ootellessa tuli muutamat supistukset taas, ja mietin että mitä jos meniskin vedet kun oon yksin jossain. Tällä kertaa oli tietty uimahallin takia pyyhkeitä mukana, että vois mennä taksiin ja istua pyyhkeen päällä. Sitten mietin hauskoja tapoja synnytyksen alkaa. Olis jotenkin kivaa, jos menis vedet kun mies on töissä, sitten sais soittaa hänelle, etät tules kotiin, lapsi syntyy. Mutta toisaalta vois olla mukavaa sekin, että oltaisiin vaikka hänen vanhemmillaan kylässä.. siitä tulis melkoinen show. Olis aika hauskaa myös jos joku yö sitten päättäiskin, että nyt pitää herättää tuo mies. Näitä miettiessä tuli semmoinen olo, että taitaispa olla ylipäänsä hauskaa, jos synnytys alkais!

Viime yönä kolotti taas selkää ja mahaa, ja pari kertaa heräsin kipeeseen supistukseen. Mutta ei taaskaan mitään sen kummempaa. Kyllä tässä nyt aikaa kuluu.. mutta 12 päivää vain laskettuun, ja siitä sitten eteenpäin niin kauan kuin menee, jipii.

Olin tuuminut, että olisin tänään ihan vain kotona, mutten tiiä maltanko. Aika kulkee niin hitaasti täällä kotona. Ehkä kyselen mihin aikaan opiskelukaverit aikoo käydä syömässä, ja lyöttäydyn sitten seuraan.. tai sitten käyn jossain kirppiksellä ja tuun sen jälkeen kotiin. Toisaalta voisin maata sängyssä ja lukea Baby Janea. Pitää pohtia! 38+3

väsynyt eilinen, parempi tämä päivä?

Toissapäivän tekemiset taisi verottaa enemmän kuin luulinkaan, vaikka ei toissapäivänä tuntunut siltä ollenkaan. Jaksoin vaikka mitä, käydä kaupungilla ja muuta. Eilen sitten herätessä olin aivan puhki, ja jossain välissä alkoi itkettää. Se ei meinannut loppua sitten ollenkaan, tuli ihan naurettava olo siitä jo. Ajattelin, että ehkä en ole syönyt tarpeeksi, ja tein ruisleivän. Mutustin sitä siinä, kyyneleet vaan valuivat ja mietin miten hölmöä koko homma nyt on, tukehdun vielä siihen typerään leipään. En vaan saanut sitä loppumaan jotenkin, olin niin väsynyt. Tuntui ettei lapsi synny oikeasti koskaan, siis KOSKAAN, ja että ainut mikä auttaisi olisi synnytys ja se ei tapahdu koskaan.

Mies oli vapaapäivällä, ja jonkin aikaa lohduteltuaan sanoi lempeästi, että nyt kuule vaan keräät ittes, ei tästä tuu nyt mitään. Se oli justiin mitä tarvittiin. Olin itse jo useaan kertaan ajatellut samat sanat ja saanut itkun loppumaan hetkeksi, mutta kun se tuli jonkun muun suusta tilanne helpottui.

Päätin sitten lähteä uimahallille saunomaan. Tuumin sen ehkä rentouttavan, vaikka uida ei enää "saa". Neuvolassa sanottiin, että kamalan epätodennäköistä on saada tulehdus uimahallista, ja että riippuu ihan lääkäristä mitä neuvoja ja kieltoja sen suhteen annetaan. Kumminkin pohdittiin terkan kanssa, että ehkä sitä nyt voi nämä vikat päivät olla ilman uimista. Menin sitten vain saunaan.Se olikin aika mukavaa, samaan aikaan saunoi jonkinlainen kehitysvammaisten ryhmä. Oli aika kummallinen tunne olla siellä, kun harvoin näkee alastomia aikuisia vartaloita niin estottomina. Jotenkin niinkuin lapset ovat, eivät häpeä mitään. Saunoin aika kauan sitten, harmi vain kun ei ollut höyrysauna käytössä juuri siihen aikaan. En tiedä lähtisinkö tänäänkin, vaikka heti aamusta.

Kävin myös vanhempien luona kylässä, ja puhuin koko päivän äidin kanssa raskaudesta ja synnytyksestä ja kaikesta tästä. Piti oikein pyytää anteeksi, etten kykene nyt mistään muusta juuri puhumaan, mutta äiti sanoi että puhu vain. Se eilinen väsymys oli ihan valtava, silmiä polttava ja raajoja painava väsymys. Niin suuri, että melkein (siis silti vain melkein) toivoi ettei mahassa olisi ketään ja asiat olisi niinkuin ennen ja olo olisi vaan parempi. Aika hurjaa. Äiti sanoi, että lapsen synnyttyä on sitten toisella tavalla väsynyt, ja varmaan enemmän kuin nyt, ja silloin toivoo vauvaa takaisin mahaan. Varmaan niinkin on, mutta nyt tuntuu niin käsittämättömän kurjalta tämä olo, että en mitään muuta toivo kuin tätä lasta mahasta ulos. Onkohan kaikilla niin, varmaan on. Ja varmaan se on tarpeellistakin, että ei enää säiky synnytystä vaan jopa toivoo sitä niin kovaa.

Ajattelin, että olen varmaan syönyt liian vähän. Täytyy yrittää syödä enemmän ja vitamiineja ja muuta. Sitä se neuvolan terveydenhoitaja sanoi, että jos ruokakin maistuu huonosti ja uni on katkonaista ja vauva vie kaiken minkä saa, ei varmasti ole hyvä olo kyllä. Samalla päätin, etten ole niin tarkka ruokavaliosta enää, on pakko syödä ylipäätään jotain että jaksaa. Kun ei sokerit niin korkeat ole että niihin puututtaisiin millään lailla, eikä lapsi ole yhtään liian suuri, niin minä syön silloin kun haluan sitä mitä haluan. Millä en nyt tarkoita karkkia kumminkaan.

38+2

Hyvä huomenta, maailma!

Mikähän tässä puoli viidessä on, kun meinaan joka aamu olla hereillä tähän aikaan. Joinaina aamuina kylläkin saan sitten jonkin ajan jälkeen uudestaan unta, toisina taas en. Nyt kukuin tuolla puolisen tuntia, ja tuntui niin vironneelta ettei auttanut kuin nousta. Mutta ei harmita, on taas jotensakin kiva olla valveilla kun muu perhe nukkuu.

Meillä on kaksi kissaa. Toinen niistä on pieni ja toinen suuri, ja se suuri tykkää syömisestä. Kissat saa aina aamuisin märkäruokaa, ja jos ne luulee aamun tulleen, ei tuo iso lakkaa huutamasta ennenkuin ruoka on tarjottu. Raskauden alussa se havahtui joka vessareissuun, kun oletti että jaahas, nyt on sitten aamu, johan tässä on nukuttukin. Kaikeksi onneksi se ei enää juurikaan reagoi ennen kuin mieskin nousee. Muuten olisi yhtä huutoa koko yö jo kissan puolesta.

Eilen illalla alkoi taas menkkajomotukset, ja ne on jomotelleet koko yön, muttei niin kovaa että siihen olis juurikaan heräillyt. Ei ole montaa kertaa supistanut. Nyt kyllä taas vihloo hyvään tahtiin, taitaa tulla kivulias päivä tästä. Hyvä niin, eilen ehdin jo kaivata kaikenmoisia kolotuksia.

Tuo lapsi on taas hereillä niinkuin minäkin. Myllää mahanpeitteitä kuin mylläri: jotenkin kuvittelen sinne semmoisen vanhan tuulimyllyn tai sen lapojen tapaan pyörivät raajat, kun välillä tuo nahka heiluu niin samaan tapaan.

Eipä tässä muuta. En osaa nyt päättää kävisinkö uudestaan yrittämään unta, vai lukisinko kirjaa.. elämässä on niin vaikeita pulmia joskus. :) 38+1

38+0

Tänään oli sitten neuvola. Viime yön nukuin ihan kunnolla. Heräsin jossain välissä muuten vain, ja pohdiskelin kaikkea mutten viittinyt nousta. Ei siis supistellut eikä jomotellut kipeästi. Sinänsä kiva, mutta miten se on silti jotenkin pettymys? Neuvolassa todettiin, että verenpaineet on vähän nousseet, muttei mitenkään hälyttävästi. Paino oli laskenut 600g viikossa, mutta ei ihmekään kun ruoka maistuu niin huonosti ja maha toimii liiankin rivakkaan. Muuten kaikki hyvin, ei mitään uutta eikä ihmeellistä. Totesin itse, että eipä taida olla lapsivettä vaan jotain muuta, kun niin vähän mitään tulee. Että kait ihan tavallista ja asiaankuuluvaa kaikki. Nyt vaan ootellaan..

Saan koko aika tekstiviestejä tutuilta, että onko jo syntynyt. En jaksa niihin vastata, pahoittelen jos joku nyt lukee! Pistän kyllä sitten kimppaviestin lapsen saavuttua, että saatte kyllä tietää. Tylsää nakuttaa useaan kertaan päivässä että ei vieläkään.

Kävin kanssa kaupungilla kävelemässä. Nyt väsyttää, ja aionkin olla vaakana illan! Sitä aietta toteuttamaan, siis.

Löysä päivä.

Tänään olen lähinnä lojunut sohvalla pyjamassa ja ottanut rennosti. Säryt on olleet aika vähäiset nyt, välillä ne vähän yltyy ja supistukset saa punan poskille ja korvat kuumottamaan, mutta ei juurkaan satu. Kestävät kylläkin aika kauan. Nyt on taas siis ihan hyvä olla, ja eilinen harmitus poissa. Toivottavasti yö menee joko nukkuessa tai synnyttäessä, välimuodot sais jäädä pois kernaasti!

Kattelin raskauskalenteria, ja totesin taas, että eipä ole paljoa jäljellä! Varsin vähän.

Olen tänään miettinyt, että eihän vaan tule lapsivettä. Mutta ei varmaan, kun on niin vähäistä. Jotenkin vain semmoinen tiptip-tunne. Mutta katsotaan, jos se sitä on niin kait kohta kipakoituu supistuksetkin. Nyt kun ei juurkaan satu, niin tuntuu taas että mikäs tässä oottaessa vikat päivät ja viikot. Huomenna 38+0 ja neuvola.

Onpas kipeä yö.

Olen tässä torkkunut, mutta aika huonolla menestyksellä. Selkää ja mahaa särkee todenteolla, ja välillä supistelee kipeästi. Nyt päätin nousta, ja katsoa vähän kellosta millainen väli niillä on, ja otan varmaan panadolia tässä myös. Kuumavesipullo on kaverina kanssa, mutta ei se juurikaan helpota, vähän vain. Ehkä käyn kohta suihkussa, jos tää pahenee. 

Toivon todella, että tämä olis nyt jo jotain loppukaneettia ennen kunnon synnytyssupistuksia, koska jos tällaisia päiviä ja öitä tulee monta niin itkuhan siitä pääsee. Mutta ehkä tämä tosissaan on parin yön juttu, ja ensi yönä jo iskee kunnolliset vaivat. Ehkä!

Koitan ottaa tämänkin yökukkumisen positiivisena, ja lueskella tuota kirjaa. En muuten jaksanut pätkän vertaa kiinnostua siitä elokuvasta illalla, en pystynyt yhtään keskittymään. Mutta ehtiihän sitä. 

Aamulta: Kipeitä supistuksia oli tänä yönä nyt sitten kymmenen minuutin välein, mutta ei ne mihinkään muuttuneet, tihentyneet tai koventuneet. Selkää ja mahaa särki aikalailla. Lopulta päätin, että nyt kyllä nukun oli mikä oli, ja sainkin unta aina supistusten väleiksi ja jossain välissä ne on loppuneet. Vikan kerran katsoin kelloa kymmentä yli neljä, kaikkiaan kellotin niitä vajaat puolitoista tuntia. Senkin jälkeen niitä oli jonkin aikaa, mutten enää viitsinyt katsoa kelloa vaan tahdoin vaan nukkua. 

Nyt on taas aika normaali olo, mitä nyt väsyttää. Maha on aivan sekaisin, mutta sitä se on ollut jo pari päivää. Toivottavasti ei ole kauaa tämmöistä. 37+6

Onnettomuutta.

Voi pyhä isä mikä olo mulla on. Selkää särkee jo toista päivää oikeen kunnolla. Toivottavasti ei tartteis viikkotolkulla jomotella näin. Oon ihan huonolla tuulella, enkä oikeen jaksa mihinkään keskittyä, kun koko ajan kolottaa johonkin. 

Kamalaa, että valitan tästä nyt. Mietin tänään, kun ajettiin miehen kanssa kotiin, sitä aikaa kun yritettiin ja surtiin ettei oltu onnistuttu. Tuli mieleen miten kirjoitin blogiin, että kunpa muistaisin olla kiitollinen raskaudesta, vaikka olisikin kurjaa, jos joskus raskaaksi tulen. En sentään luvannut olla valittamatta! Eipä tässä tietenkään ole kyse siitä, etten olisi onnellinen raskaudesta tai vauvasta kiitollinen. Olo vaan on nyt niin kehno, kun tuntuu ettei mikään kropassa toimi kunnolla ja ihan pelkkä oleminen sattuu. 

Luin googlesta synnytystä ennakoivia tuntemuksia. Osalla tällaiset säryt on johtaneet synnytykseen, toisilla taas näitä on jatkunut viikkotolkulla. Että mene ja tiedä kumpaan ryhmään tässä kuulutaan, eipä auta kuin odottaa ja katsoa. Toivon niin, että tämä syntyisi pian, ettei tarvitsisi olla näin vaivainen. Ymmärrän, että on hyvä vauvan olla tuolla mahassa vielä.. mutta silti. Koska kohta en tiedä enää miten päin olisin. 

Supistuksia on, osa vähän kipeitä ja isoin osa lähinnä tukalia. Iltaisin niitä tulee usein säännöllisestikin, muttei kovin tiheään. 

Katsotaan taas, miten huominen on. Onneksi olo on tähän asti ainakin vähän vaihdellut, niin että toisina päivinä on parempi. Ehkä huominen on vähemmän kipeä ja enemmän iloinen päivä.

16päivää laskettuun.

Vielä siis yhtenä kappaleena. Eilen ehdin jo jossain välissä miettiä, että ehkä tää typerä kuukautissärky olis sitä itteensä, varsinkin tän oksettavan olon ja mahavaivojen keralla. Mutta ei ole, voin kertoa! Oon taatusti näissä kipeissä suppareissa ja oksetuksissa ja säryissä vielä kuukaudenkin päästä. Huoh. 

Tänäänkin on nimittäin reisiä myöten ihan kipeenä. Erityisesti selän puolelta ja pakaroista. Hittolainen, oottaisin nyt sinänsä ihan tyytyväisenä nää vikat viikot, jos ei koko aika sattuis johonkin! Mutta minkäs sille mahtaa sitten. 

Ihana sää on ollut, kunpa jaksais paremmin kävellä. Tänään tiedossa sentään laatuviihdettä Futurama-dvd:n muodossa, mies on sen tilannut netistä. Ja sen lisäksi olin pahis, ja ostin kaupasta ihan tavallista sokeroitua jogurttia, uuniomenaa. Ruoka maistuu sen verran huonosti ajoittain, että ei haittaa jos syö vähän jogurttia minusta. Kohta on 38+ viikko, ei siis enää kauaa joka tapauksessa. Silti rehellisesti toivon, että lakkaisi tää rääkki jo pian.  Tämä on ilmeisesti valitusviesti, joten valitan vielä vähän päälle: ARVET! niitä on tullut alamahaan vaikka kuinka, ja vaikka kuinka oon nyt rasvaillut niin silti. Aloin siis rasvata ekan kolmen arven jälkeen useesti päivässä, mutta eipä mitään vaikutusta. Onneksi en nyt nää niitä, koska ne on tuon kummun toisella puolella. 

37+5

hmm..

Olin tuossa jo nukahtanut kirja rinnalle niinkuin tavallista. Heräsin yhtäkkiä, tajusin ensin jotenkin huohottavani, ja sitten tajusin että jumpe kun sattuu alaselkään. Siihen häntäluun päälle, ristiselän ja häntäluun puoliväliin. Sitä kesti jonkin aikaa, ja sitten se meni ja huohottaminen lakkasi. Tai semmoinen syvempi hengitys. Katsotaan tuleeko jatkoa, olipa melkoinen supistus! Koko illan on kyllä supistellut aika tiheään, mutta ei juurikaan kipeästi, ja saunan jälkeen erityisesti paljon. Maha tyhjeni iltapäivällä.

 Aamulta: Ei se saanut kaveria yhtä kipeistä supistuksista, mutta muuten kyllä on taas kohtu jumppailut yön. Heh, hassua miten se noin harjoittelee. Ja näin unta, jossa meille tuli kylään yksi Johanna, joka oli minun kanssa yhtä aikaa kättärillä makoilemassa. Paitsi että myös hänen kavereitaan ja äiti tuli kylään, ja he kutsuivatkin häntä Väinöksi.. Ja sitten kanssa minun nettikaveri Jari(?) tuli, Jarin vaimo oli kuollut juuri mutta heidän lapsen piti silti syntyä pian(?) ja me uitiin, ja mun lapsi olikin jotain 2-vuotias ja sen nimi oli Iiris.

Syyspäivää.

Tänään olen taas ollut aika särkyinen. Alavatsaa on jomotellut ja supistellut, ja maha on sekaisin. En tiedä mikä sen sitten tekee, mutta niin on. Lienee jotain harjoittelupäiviä taas. Oli muuten pakko laittaa kännykän taustakuvaksi tuo vauvan kasvokuva, vaikka se onkin vähän outo ja puuroinen.

Eipä oikeastaan juuri mitään kerrottavaa. Odottelen, enkä siivoa vaikak pitäisi, mutta se lienee edessä sitten huomenna aamulla. Ihana syksypäivä on ollut tänään, toivottavasti huominen on yhtä kaunis.

Taas hereillä, yöllä.

Heräsin tuossa, enkä sitten nukahtanut enää. Näin unta, jossa olin jäällä hiihtämässä isän veljen ja jonkun muun kanssa. Minulla ei ollut pipoa, eikä hanskojakaan, mutta oli lippis ja toppatakissa huppu. Nolotti ettei ollut hanskoja, olin kait hukannut ne. Jään läpi näkyi kiviä, ja isän veli sanoi minulle ja sille toiselle, että tuo on se Iso Kivi. ihmettelin, kun minusta sen piti olla toisessa kohtaa. ISän veli sanoi, että ehkä jotain muutakin kiveä on sanottu Isoksi Kiveksi, mutta tuo on oikeasti se isoin. Että jos isomman tahtoisi, se pitäisi ostaa. Mietin, että onpa hassua, ei ennen aikaan järven kiviä ostettu mistään. Se toinen, jonka kanssa oltiin olikin toiseksi vanhin siskoni. Olin osittain vedessä, ja mietin että nyt on varmaan kylmä. Sisko sanoi, että kyllä hän asuu mieluummin nykyajassa kuin pula-ajassa, että ostaa mieluummin perunat kaupasta ja kivet järveen. Mietin, että se on kyllä totta, varsinkin jos on monta lasta.

Heräsin ja kävin juomassa taas. Öisin on aina kova jano. Ja päivisinkin. Joitain supistuksia tuntuu, ja jomotuksia, mutta en varsin niihin herännyt, vaan muuten vain. Sitten mietin taas tuota isänsä näköistä lasta mahassa. Se on nyt hereillä ja venkoilee. Voi häntä. Nyt hän on vielä mahassa turvassa, ja kohta pitää tulla ulos. Veikkaisin ettei se ole hänestäkään kiva kokemus, jos se sitten minullekin on hankalaa.

Soitin eilen lääkärin jälkeen apelle. Olen hänelle sanonut, että nyt on tuntunut siltä kuin lapsi saattaisi syntyä pian. Ajattelin nyt soittaa, että voihan se vielä kestääkin vaikka viikkoja, ettei hän niin kovasti huolehtisi.

On se niin älyttömän kummallista, että mahassa on ihminen. Puolet minua ja puolet tuota nukkuvaa miestä. Ruttunaamaista unista miestä. Keskenmenon jälkeen yhtenä aamuna heräsin ennen miestä katselemaan hänen unisia kasvojaan. Silloin mietin haikeana ja täynnä rakkautta, että olisikohan lapsella ollut isänsä ruttuiset uniset kasvot. Tällä lapsella ehkä on.

Kun nyt näin tuon ihmisen mahasta tuommoiselta vilaukselta, tuli kaikki taas paljon todemmaksi. Tajusin, että oikeasti siellä on joku ihminen. Että sillä on ilmeet siellä, ja ne on osaksi minua ja osaksi isäänsä. Ja että se oikeasti sieltä kyllä syntyy. Tuli jotenkin rauhallinen olo, mikäs tässä odottaessa. Hän saa siellä mahassa olla juuri niin kauan kuin tahtoo, ja minä odottelen ja teen sen aikaa kaikenlaista. En ehkä niitä museoita, koska en aina jaksa kävellä. Jännää muuten, että toisina päivinä voin kävellä kilometrikaupalla, ja jonain toisena päivänä muutama sata metriä sattuu kamalasti. Mutta kaikkea muuta voin tehdä, ja heräillä yöllä ja viettää näitä pysähtyneitä rakkaushetkiä ja lukea tuota kirjaa ja olla. Ja nukkua sitten päivällä, jos en yöllä pysty.

Olen tosi herkkänä koko ajan. Eilenkin meinasin ehkä sataan kertaan alkaa itkemään, esimerkiksi kun olin niin onnellinen lukiessani yhtä alan lehteä, jossa sanottiin käymästäni sivuaineesta niin kauniita asioita. Hassua.

Mutta nyt alan lukemaan, kirjoitan tätä romaania taas uuestaan joku toinen yö.

37+3

Lääkärikäynti.

Kävin Bruno Cacciatorella ultrattavana ja synnytystapa-arviossa. Kuulemma mahtuu hyvin ulos, ja kokoa on nyt 3kg, pikkuisen päälle. Keskikäyrällä mennään, tai ihan vähän sen yllä. Lisäksi sanoi, ettei usko lapsen syntyvän ennen laskettua, vaikka onkin auennut kohdunsuu. Jännää, koska viikko sitten eri lääkäri sanoi ihan eri jutut. :) Mutta ei haittaa yhtään, koska sain myös kuvia! En jotenkaan yhtään osannut odottaa, ja sitten ruudulle pärähti meidän ihanan vauvan naama. :) Ensin hänellä oli käsi toisella poskella, mutta sitten lääkäri tärisytti vähän ja hän otti käden pois. :) Lisäksi lääkäri sanoi,ettei usko että mulla annetaan mennä juurikaan yli, koska on diabetes. Mutta katsellaan. Arviolta vauva painaa laskettuna aikana 3500-3700, että ehkä ei kauheasti sen isommaksi kyllä tartteiskaan tulla. Jaksan nyt mainiosti (ainakin laskettuun päivään asti) odottaa, kun jotenkin tajusin että siellä mahassa on ihan oikeasti vauva. :)

Torstai, 37+2

Viime yönä nukuin varsin hyvin. Se oli aikas mukavaa, pitkästä aikaa! Heräsin vain kerran, ja huomasin että eipä ole supistellut. Kävin huussissa ja sen jälkeen makoillessa huomasin, että eipäs, kyllä mua supistaa, mutta ei niin että heräisin ilmeisesti.

Illalla eilen käytiin kävelyllä miehen kanssa. Käveltiin kosken rantaan ja siellä istuttiin terassilla tovi, sitten käveltiin kotiin. Ei se kovin pitkä matka ole, mutta kotiin kävellessä alkoi mahaan sattua kyllä tosi kovaa. Ei mun mielestä siis supistusten takia, joita niitäkin kyllä oli, mutta jotenkin kait lihaksiin. Samalla tavalla kuin silloin ennen osastolle makaamaan joutumista, silloin itseasiassa käveltiin kanssa koskelta kotiin. Loppumatkasta piti ottaa ihan tipuaskelia ja kannatella mahaa, siis viimeiset kymmenet metrit. Sitten sohvalla istuskellessa supisteli jonkin aikaa kipeästi ja säännöllisesti, mutta ne laantui ehkä tunnissa tai noin. Ja yön nukuin hyvin.

Vaikuttaa vähän siltä, että minä nyt vaan oon tämmöinen supistelevainen, ja taitaa tämä hidas aukeaminen käydä tässä ilta toisensa perään hissukseen. Nyt kun on nukkunut hyvin ja istuu täällä kahvikuppi kourassa, on oikeastaan ihan mukavaa aatella koko asiaa niin. Joskin nukkuisin mielellään tulevatkin yöt kohtuu hyvin, jos supistuksiin pitää heräillä monta viikkoa niin johan sitä väsyy ennen synnytystä.

Sen huomasin yöllä, että aina jos vähän havahtui, alkoi (joko silloin tai sitten sen huomasi silloin) alaselkää särkeä. Että kaippa siellä jotain tapahtuu silti vaikka uni tulikin hyvin.

Keskiviikon pohdintoja.

Tuumin semmoista, että voihan tää viedä vielä tosi kauankin. Tai, tosi kauan ei ehkä sovi samaan lauseeseen koko homman kanssa, koska ei tässä nyt kuitenkaan VOI mennä kuin max 5vko. No, siis vajaa kolme viikkoa laskettuun. Kumminkin, tänään on koko päivän jomotellut alaselkää ja välillä alavatsaa ja supistuksia on ollut aina välillä. Jossain välissä kellotin, niin niitä oli vähän sekalaisin välein tunnin aikana kahdeksan. Ei ne kyllä kipeitä olleet nyt. Luin jotain vanhoja tekstejä netistä, jossa ihmiset kertoili miten synnytys oli alkanut, niin oli tosi monta semmostakin tarinaa, joissa tämmöset kolotukset ja säryt oli jatkuneet pitkään, tyyliin pari viikkoa ennen synnytystä.

Mutta no, toisaalta tietenkin hyvä jos lapsi saa siellä mahassa kasvaa ihan pitkään vielä. Sitäkin mietin kun niitä luin. Että onhan se tietenkin hyvä, ja on vähän itsekästä toivoa synnytystä, kun kaippa se muksu tietää koska se syntyä tahtoo. Mutta.. Tekis vähän mieli silti lähteä kävelylle. Mutta sitten taas en kovinkaan paljon usko, että se ihan oikeasti saa sen synnytyksen alkamaan, koska kait se syntyy kun on sen aika tai jotain.

Tekee kyllä kamalasti mieli nähdä tää tyyppi mahasta. Toisaalta on aika kiva maata tässä sohvallakin ja katsoa telkkaria ja lukea kirjaa ja muuta, eipä niitäkään sitten ehdi samalla tavalla tekemään. Että ehkä koitan nyt keskittyä tulevaisuudessa siihen. Huomenna kuitenkin siivoan, jos ei tuo mies tänään saa päähänsä siivota. Toivon ettei, koska saisi sekin nyt pitää ihan vapaapäivää.

Välihuomautus:

On niin menkkasärkyistä, että jos olisi menkat niin ottaisin jo buranaa.

Tapahtumainen yö:

Eilen kävin nukkumaan siinä illalla, en tiiä tarkkaan monelta. Harmitti vähän, kun ei ollu alkanut tulla mitään säännöllisiä supistuksia. Siten kolmen aikaan mietin unensekaisesti, että onpa tosiaan harmi kun ei alkanut supistaa ja on tilalla vaan nuo menkkajomotukset selässä ja mahassa. Tuumiskelin sitä tovin, kunnes tajusin, että niin joo, nehän on supistuksia. Mietin viitsisinkö nousta, mutta en sitten noussut, kun eipä kait kukaan oo nukkunut yli synnytyksestä.

Heräilin aina välillä sit joihinkin jomotuksiin, mutta ei niitä tainnut sitten kovin hurjana tulla. Kuuden aikaan sitten mies sai matalan, niin piti aika nopeasti havahtua häntä auttamaan. Sen jälkeen siirryttiin sohvalle koisaamaan ja katsomaan hömppää dvd:ltä. Tajusin siinä rauhoituttuani, että vieläkin jomottelee selkää ja alavatsaa ja välillä supistaa myös. Ja sitten nyt herätessä huomaan saman asian, ihan kuin menkat alkaisi huomenna tai jotain semmoista.

Eli ihan tapahtumatonta ei ollut, vaikka ei vielä olekaan perheessä kolmatta jäsentä. 37+1

Ei ainakaan vielä jatkoa.

Kävelin tänäänkin pitkän matkan. Se meni itseasiassa ehkä vähän helpommin kuin eilen, en ollut ihan yhtä väsynyt. Ei nyt illalla sitten ole sen kummemmin supistellut, ainaskaan vielä. Ei se eilenkään kyllä mitään ennakkovaroitusta antanut, sit vaan jossain välissä huomasin että kas, näitähän tulee ihan koko ajan. Sitä ei siis tiedä vaikka ne vielä alkaisi, mutta en ehkä usko. Jatkuu sitten joku toinen päivä, tämä väsytystaistelu vauva vastaan kohdunsuu.

Oli ihan mukava päivä, vaikka olin melko väsynyt taas. Ehkä eilinen kuitenkin jotenkin piristi henkisesti, niin etten ollut ihan niin tappiomielialoissa sitten. Että vaikka väsytti, ei ollu semmoinen olo, että itku parahtaa päälle koska vain. Tai sitten eilen tosiaan oli jotkut hurjemmat hormoonit käynnissä.

Se on tosi jännää, että tässä on niinkuin oman kehonsa kyydissä. Se tietää mitä tekee ja koska tekee, ja ite vaan on mukana ja ihmettelee.

Hih, join kanssa vadelmanlehtiteetä taas ja sitten painelin kanssa supistuksia lisääviä akupisteitä, mutta ainaskaan vielä ei oo maagista vaikutusta kummastakaan huomattavissa. :D Nämä on niitä asioita, joita on minusta kiva kokeilla. Että ties jos vaikka..

37+0 yhä.

Kaukana ei ehkä olla.

Kipeitä supistuksia ja selkäsärkyä jatkui johonkin puoli neljään. Koitin siihen asti nukkua sohvalla, mutta jotenkin en malttanut siinä saada unta kun kaikenlaista pyöri mielessä. Järki sanoi, että jos vaan voi nukkua niin kannattaa, ja kova oli yritys, mutta ei ihan onnistunut. Silloin puolen neljän aikaan päätin sitten mennä tuonne sänkyyn takaisin, että jos siellä saisin rauhoituttua. Ajattelin, että jos on tosi kyseessä, niin herään kyllä sitten uuestaan.

Mutta siis en herännyt, ennen kuin nyt kun miehen kello herätti. Aika kauan säännölliset, entistä kipeämmät supistukset jatkui. Ei ne yhäkään valtavan kipeitä olleet, mutta entistä kipeämpiä ja jotenkin erilaisia. Ne tuntui tekevän jotain, en tiedä tekeekö järkeä sanoa noin.

Näitä öitä saattaa tietenkin olla tiedossa useita ennen oikeaa lähtöä, ja voi mennä aikaa siihen, että seuraavan kerran on näin. Mutta toisaalta voi yhtä hyvin olla, että seuraavana yönä mennään. Katsellaan, ootellaan.

37+0

Yöherätys.

Taas hereillä. Tällä kertaa heräsin siis noin puolitoista tuntia nukuttuani, koska selkää jomottaa sykäyksittäin menkkamaisesti. Nousin hetkeksi, aattelin katsoa mihin päin tässä liikutaan. Supistuksia on, erikoisen tuntuisia. Ei kamalan kipeitä, mutta selkeästi kireämpiä kuin ennen ja enemmän selässä.

No. Katsotaan, koitan nukkua nyt sohvassa.

Maanantai iltana.

Nyt on illalla supistellut noin kymmenen minuutin välein aika ilkeästi. Tuumin vain, että eniten tuntuu sattuvan se, kun lapsen nuppi porautuu tuonne, mutta niin kai sen kuuluukin? Sit kanssa kun toi kääntyilee, se sit vihloo ikävästi kyllä. Näitä iltoja on varmaan edessä useampi, että supistelee jonkin aikaa säännöllisesti ja sitten loppuu taas.

No, jotenkin jännää, vaikka tuskin tää nyt tästä varsin yltyy.

36+6

Neuvolaterveiset.

Tänään oli nyt taas neuvola. Terveydenhoitaja epäili yhä, että pian se lapsi tulee, kun se on niin kamalan alhaalla ja muuta.. mutta mene ja tiedä. Sanoin, etten ite nyt oikein usko, koska ei ne supistukset ole mihinkään yltyneet. Toki niitä on, ja päivittäin kipakoitakin. Saattaahan ne vaikuttaa hitaasti, ja sitten ihan yhtäkkiä pärähtää päälle kunnolla. Mistäs sitä tietää!

Kaikki oli ihan normaalisti, lapsen pää tosi alhaalla että sitä oli vaikea tuntea. Virtsat ok, samoin verenpaineet. Paino oli tasan sama kuin kolme viikkoa sitten. Terkka sanoi, että aika laihaksi olen raskauden aikana käynyt, oma paino kun on vaan tippunut. Nyt paino on muutaman sata grammaa yli sen, mitä se oli tammikuussa neuvolan ekassa punnituksessa. Siltä kyllä tuntuukin: kasvot tuntuu laihoilta, samoin olkapäät. Sormet on minusta nyt kyllä turvonneet, mutta siltikin pienempi sormus sormessa. Mitähän muuta tuolta.. Eipä muuta. Viikon päästä uusi aika.

Kävelin neuvolaan ja sitten kauppaan ja postiin ja taas kotiin. Matkaa tuli ehkä veikaten viisi kilometriä, ja otti kyllä voimille! Mutta toisaalta oli mukavaakin. On jotenkin helpompi kävellä nyt, kun tuo mukelo on alempana, en ihan ymmärrä miksi. Se ei paina luita, mutta kylläkin kohdunsuuta aika supistuksen tullessa ikävästi, ja ehkä kanssa häntäluuta. Mutta silti vähemmän ikävästi kuin jossain välissä, semmoinen "jalkapallo haarovälissä"-tunne on poissa. Ehkä paljon siksi kanssa kun se suu on vähän antanut myöten.

Viikko sitten sanoin lapselle leikilläni, että nyt on viikko vielä aikaa asua, sitten saisit alkaa syntymään. Katsellaan miten käy. :D En kyllä nyt enää ihan oikeasti usko, että tämä tästä vielä syntyy, ja sinänsä toki hyvä niin. Jahka saan viimeisen kouluasian alta (toivottavasti tänään), niin sitten alan tehdä ihan vaan niitä asioita jotka huvittaa, enkä mitään muuta. Haen kirjastosta tai kierrätyskeskuksesta kirjoja ja luen, ja laitan tukkaa nätisti ja lakkailen kynsiä, ja paijaan kissoja ja kävelen ulkona ja käyn niissä museoissa ja kahviloissa sen verran kuin rahat antaa myöten.

Sokereista vielä: eilen illalla söin iltapalaksi yhden ruisleivän, kolme pientä hapankorppua, kukkakaalia ja tomaatin. Sen jälkeen tunnin päästä sokerit 8,8. Aikamoista. Mutta kun noille nyt ei aiota mitään tehdä, niin mikäs siinä sitten. Olkoot semmoiset. Ja tuossa ei kyllä hiilihydraattimäärät mitkään valtavat ole, sanon.

36+6

Päikkäreitten jälkeen.

Okei, koitan nyt katsoa tätä juttua rakentavasti jotenkin. Tuumin, että tekemistä olis hyvä olla vaikka joka päivälle vähän jotain. Sitten tuumin semmoista, että koska kaverit on pitkälti töissä tai koulussa, niin pitää tehdä asioita itekseen sitten. Ajattelin käydä läpi museoita. Listalla olis ainakin Kiasma, Helsingin kaupungin taidemuseo, Amos Andersonin taidemuseo, luonnontieteellinen museo ja kansallismuseo. En tiedä sitten mitä muita. Niihin on kyllä kaikkiin pääsymaksut, mikä on vähän harmillista. Olis kanssa hauskaa käydä vaikka kotiseutumatkailemassa vähän, ottaa joku bussi ja ajaa sillä vähän kauemmas, vaikka johonkin kahvilaan. Mut tääkin vaatis rahaa, ja sitä ei kyllä ihan jokapäiväiseen käyttöön olis kahviloita ajatellen.

Ottaisin siis mielelläni vastaan ehdotuksia ilmaisista tai hyvin halvoista huvituksista. Uiminen olis yksi, voisi käydä eri hallissa joka päivä, mutta kun on toi kohdunsuu jo auki niin tulehdusriskin takia ei saa kuulemma uida. Joinain päivinä vois tehdä tietty koulua, ja toisina päivinä olla ihan kotona ja virkata ja neuloa ja siivota ja kokkailla ja semmoista. Mutta toisina päivinä vois sitten kävellä museoissa ja kaupungilla.

Muuten vois kanssa käydä vaikka puistoissa, mutta mihinkään ihan metikköön ei enää viitsi mennä kun voi tulla sieltä äkkilähtö. Pitää olla semmosissa paikoissa, joista saa taksin kohtuullisen helposti. Niin että jos joku tätä lukiessaan keksii hyviä ideoita, niitä otetaan mieluusti vastaan.

Ei uutta.

OTtaa päähän. Oon ihan hermoheikkona jotenkin. Tuntuu etten keksi mitään mikä kiinnostais nyt just, ja itku iskis ihan koko aika ilman mitään syytä. Varmaan siksikin kun nukuin niin vähän. Muutan oikeesti siperiaan loppuajaksi, ei mua kukaan kestä tällasena viittä viikkoa. Laskettuun siis nyt kolme viikkoa ja jos menee yli niin viisi. Vaikken tiedä antaako ne mulla mennä yli, kn on se rd.. vaikkakin se on siis vaan ruokavaliolla nyt.

Samperi. Sit jotkut ihan puolitututkin lähettelee viestejä, että joko on syntynyt. No ei oo.

Eihän tässä tietenkään mitään muuta voi kuin oottaa, mut hemmetti kun en jaksa. Nyt taidan kiukutella keskenäni siihen asti, että nukahdan, katotaan jos huomenna toimis asiat paremmin.

36+5

Yö on, muttei uni.

Heräsin tuossa, eikä nyt meinaa uni tulla silmään ollenkaan. Harmittaa. Normaalisti saan kyllä helposti unta uudestaan, ja nukun vaikka mikä mekkala olisi. Nyt ei sitten millään. Niitä outoja hikistymiskohtauksia on aina välillä, mikähän senkin tekee. Googlettamalla selviää, etten ole yksin: aika moni raskaana oleva ja ehkä erityisesti loppuvaiheessa tarpova hikoaa. Monet tosin vain yöllä, itse ehkä enemmän päivällä. Täysin äkkiarvaamatta iskee kammottava hikistys. Ehdin jo miettiä onko se korkeasta sokerista johtuvaa, mutta eipä ollut. Mittasin illalla yhden hikistymisen yhteydessä, ja ihan hyvät sokerit oli.

Tunnen itteni ihan hulluksi. ON vähän samalla tavalla kahjo olo, kuin silloin raskautta yrittäessä kun niin kamalasti toivoi olevansa raskaana ja kaikkia merkkejä pohti. Sitten jutteli niistä muiden kanssa, ja koki pettävänsä itsensä ja muut joka kerta kun menkat alkoi. Nyt sitten kun suku ja ystävät pohtii joko on lapsi maailmassa, tuntuu kuin pettäisi kaikki kun ei se synnykään. Vaikka eipä sen vielä edes pitäisi!

Supistuksia on yhäkin, useampia tunnissa, välillä vähän kipakoita ja välillä vaan tukalia. Mutta ei mitään minkä voisi luulla olevan synnytystä. Harmittaa. Meni ainakin se eka arvaus, että tulpasta kolme vrk, ihan pieleen. Katsotaan miten käy sen viikon kanssa, mutta taitaa sekin olla ihan väärä.

Sitten lisäksi mulla on vähän turvotusta sormissa ja jaloissa. Paino on noussut, vaikka ruokahalu on ihan nollassa. Tai höpöhöpö, ei missään nollassa kun kermakakkukin kelpasi juhlissa eilen. Mutta kumminkin aika vähäinen se on. Tulee välillä syödessä yhtäkkiä joku stoppi, että alkaa oikein oksettaa ajatuskin siitä että söisi lisää. Normaali kaksi palaa ruisleipää aamulla saa toisen leivän puolessa välissä tosiaan aikaan taistelua, että menee alas.

Nyt taas supistaa, sillain vähän ikävästi muttei mitenkään kummemmin. Mitä tuommoisillä supistuksilla tekee, samperi. Menisvät pois minua kiusaamasta, tai alkaisivat sitten kunnolla. Eilen otti niin paljon päähän, etten tiennyt miten päin olla. Illalla olis tehnyt mieli lähteä kävelylle tai jotain. Jos voisin ottaa vaikka matkan tähän. Tai jonkun vaan.. yksiön jossa asua itekseen ja olla vaan. Ei tartteis nähdä ketään.

Taidan käydä huomenna taas pitkällä kävelyllä, ja maanantaista lähtien tehdä kaikkea kaiket päivät. En vaan ihan tiedä mitä, koska rahaa ei ole, uimassa ei saa käydä tulehdusriskin takia, kaverit on töissä ja koulussa.. Jotain on kumminkin keksittävä.

Näin istuessa supistaa kyllä helposti. No. plääh. Synny nyt, lapsi.

Talo täytti 50v. Onnea!

Talomme siis täytti tässä kuussa 50 vuotta. Sitä juhlittiin, ruoka oli hyvää ja seura myös.

Nyt tuli kylmä, ja onkin mukava käpertyä sohvalle. Lasta ei kuulu syntyväksi, ja alankin vahvasti olla sitä mieltä, että ei tää tästä mihkään synny ennen laskettua, ja mikäs siinä. Ennustukset heitettäköön veks, ja ootellaan ihan sitä laskettua ja sen jälkeistä aikaa.

Eipä muuta. Kaikki on samoin. 36+4

Lauantai, tulpasta iltapäivällä kolme vrk.

Eilen kävelin jonkin verran, kun lähdin käymään kierrätyskeskuksella ja kaupassa, mut sitten jäi se kortti kotiin. Ja sitte kaupassa oli kumminkin käytävä, niin menin sitten toiseen kertaan vielä. OStin samalla reissulla vadelmanlehtiteetä :D kun se kuulemma tekee supistuksia. Ja illalla oli saunavuoro. Niin oli miten oli, koko yön jomotteli selkää ja mahaa ja illalla ja yöllä supisteli. Ei kovin paljon vieläkään, mutta kumminkin.

Silti oon alkanut tyytyä siihen, että oottelen nyt vaan sitä laskettua aikaa ja ehkä sen jälkeistä aikaa myös. Jos tulee aiemmin, niin mikäs siinä. Kyllähän tässä silleen ihan luvan kanssa saa kuulostella noita supistuksia ja särkyjä ja muita, kun ihan kohtuullinen todennäköisyys on muksun tulla aiemminkin, mutta kaippa pieni arkirealismi silti pukkaa päälle.

Ainaista tuumiskelua.

Katselin tuossa entryjen määrää eri kuukausilta, ja huomasin miten suuri piikki on tammikuulla ja sitten näköjään myös täällä syyskuulla. Tuossahan on välissä kuukausia, joissa olen kirjoittanut vaan jonkin kuusi kertaa, hassua! Tai kai ihan luonnollista, alussa ja lopussa ehkä suurimmat pohdinnat tehdään.

Aloin sitten lukemaan tammikuun tekstejä, ja mietin millaista kaikki oli silloin. Sisareni sanoi aikaisemmin, että loppuraskaus on henkisesti hankalinta. En tiedä hankaloituuko se tästä vielä, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, että hankalampaa oli silloin tammikuussa. Ehkä siksi, että olin jo sen keskenmenon ja pitkän yrityksen uuvuttama, ja pelko menetyksestä oli niin suuri. Nyt kuitenkin on jo niin hurjan todennäköistä, että pääsen jossain välissä pientä pitelemään. Ainoastaan ajankohta vaihtelee.

No tätä miettiessäni tuumin sitten, että eipä tätä kannata nyt niin tolkuttomasti vartoa. Samalla annan itelleni taas luvan miettiä sitä, koska se helpotti alkuraskauttakin. Kirjoitella tänne aina kun siltä tuntuu ja pohtia ja tuumia ja käydä läpi oireita. Se on minusta jotenkin niin asiaan kuuluvaa, että sitä on turha estellä. Mutta tosiaan vaikka tämä loppuraskaus ja synnytys on mielessä tosi paljon, se on silti helpompi kestää kuin keskenmenon pelko alussa. Ainakin vielä.

Kävin kävelyllä kierrätyskeskuksella taas. Keräsin sieltä vaikka mitä ihanaa ostettavaa: yhden taulun jossa oli kultaiset kehykset ja kukan kuva, Emännän tietokirja 1-2 (tosi hupaisa, mutta ehkä sieltä olisi löytynyt oikeasti kivojakin juttuja, käsitöistä aitaussääntöihin), yksi vanha satukirja, yksi dekkari ja sitten vielä vanha kirja säilömisestä. Harmiksi kävi vain niin, että huomasin kassalla maksukortin jääneen toisen laukun taskuun! Hitsi, unicafeessa tulee tosi usein laitettua se kortti johonkin eri paikkaan kuin lompakkoon. Olisin käynyt kanssa kaupassa ja luontaistuotekaupassa ostamassa vadelmanlehtiteetä (kuulemma auttaa supistuksiin.. :D), mutta sekin jäi. Katsotaan jos lähden tästä vielä kauppaan kohta.

No kumminkin, tämän pohdinnan jälkeen voitte odottaa tihentyvää entryvyöryä ja turhanpäiväistä jaarittelua supistusten luonteesta. Kestäkäätten se! :D

Plääh, on tylsää olla kipeänä!

Ei ole enää sinänsä niin huono olo kuin eilen, mutta vitsi että hikoan! Nestettä lähtee varmaan litra tolkulla.. En jaksais! Tekis niin mieli lähtee vaan ulos jo käveleskelemään ja tekemään tavallisia asioita, mutta oon nyt niin hikinen etten tohi kyllä ihmisten ilmoille lähteä.

Eipä auta kuin olla vaan. Eikä tää lapsi anna mitään erityisiä syntymisen merkkejä nyt. Kun istun, niin menkkasärky tulee, mutta jos pistän pitkäkseni se kyllä häviää taas. Eikä mitään tasaisia supistuksiakaan.

No kuluuhan se aika makaamalla ja hikoamallakin..

hikiporsas kuittaa

Eilen illalla tuo flunssa nosti pienen kuumeen. Luulen, että mulla oli joku bakteeri poskionteloissa, koska toissayönä poskia ja otsaa särki ihan tajuttomasti, niin että oli vaikea nukkua. Sitten eilenkin niitä särki, sekä hampaita ja korvakäytäviä myös, ja kun kuume nousi oli posket ihan punaiset ja tunsin semmoiset tulikuumat renkaat silmien ympärillä.

Ei sitä kuumetta kumminkaan kestänyt kuin pari tuntia, tai se alkoi ainakin muutaman tunnin päästä jo laskea. Mikä oli tosi hyvä, koska sain sitten nukuttua viimeyönä kohtuullisen hyvin jopa. Heräsin kyllä monta kertaa ja välillä en sitten meinannut saada unta sen jälkeen, mutta aina ne pätkät jotka nukuin oli varsin hyvää unta. :)

Supistuksia tulee, mutta ei säännöllisesti. Aamuyöstä tunsin, että jotain irtosi sisällä, kuului vähän niinkuin napsahdus. Mietin tuleeko vedet, mutta ei ne tulleet. Nyt aamulla sitten tajusin, että jotain semmoista tulppatavaraa se varmaan oli, koska semmoista kellertävää kamaa näin kohtuu paljon.

Oli ihan hurjan hikinen yö, menee vasta vaihdetut lakanat kyllä vaihtoon tän lenssun jälkeen. :D Kissallakin oli joku mahatauti yöllä, ihanaa!

Eipä muuta, jatkan niistämistä, toipumista ja supistusten tarkkailua. Saas nähdä onko terkka oikeassa ja tuleeko tyyppi maailmaan piakkoin.

36+3

niin joo, nuo päivämäärät näissä päivityksissä on ihan väärin. Nyt on siis 4.9. 2009 ja kello on 9:45. Katsotaan näyttääkö tuo blogin tieto oikeaa vai ei.

Supistuksia.

Niitä on alkanut olla! Välillä kipeitä, välillä vaan tukalia. Ehkä siellä jotain tapahtuu sitten. Ruoka ei maistu, johtuu varmaan nuhasta. Jännityksellä oottelen miten asiat kääntyy lähipäivinä!

Neuvolasta sanoivat, että hurjan usein syntyy 3-7vrk päästä limatulpan irtoamisesta. Saattaisi siis käydä niin, että tuo oottelee täysiaikaiseksi ja syntyy vasta silloin. :) Sunnuntai olis hyvä päivä, kun silloin on minun ja miehen äitien synttärit. Tai sitten ensi ke, koska silloin on 090909.

Flunssaa ja odottamista.

Nyt mulla on se nuhatauti, josta mies kärsi muutama päivä sitten. Yö oli hurjan katkoinen, kun välillä herätti otsaa ja poskiluita pakottava nuhainen luusärky, ja välillä sitten menkkajomotukset ja supistukset. Ei niitä mitenkään hurjana tullut, mutta tuli kuitenkin niin että herätti.

Että saas nyt nähdä, meneekö tämä ohi kohta ja aikaa vielä viikkoja, vai tuleeko lapsi kohta nahkan tälle puolelle. Näin unta, että lapsivesi meni, se oli melkein pinkkiä. Heh, eipä se ole tainnut vielä kyllä mennä silti. :D

Taidan lähteä kuumaan suihkuun, jos se vaikka avaisi noita poskia. Onneksi ei ole kuumetta kuitenkaan, ja voi olettaa miehen taudinkulusta ettei tätä kestä pitkään.

36+2

Pohdintoja:

Olen tehnyt salapoliisintyötä googlen kanssa, ja tullut tulokseen, että tulpat tai ei, niin lapsi tulee kun sitä huvittaa. Lienee aika yleistä, että tulpan jälkeen synnytys alkaa viim. viikon päästä, muttei se mikään sääntö ole. Että kärsivällisyyttä vaaditaan. Menkkajomotusta on välillä tosi kovaakin, mutta sitten taas se menee välillä ohi ja voi olla poissa vaikka parikymmentä minuuttia tai noin.. Kipeitä supistuksia ei ole ollut tämän päivän aikana kovinkaan montaa, mutta kivuttomia kylläkin. Se nyt on mulle ihan normaalitila se. Muksu liikkuu välillä, ja on taas välillä hiljaa, ihan niinkuin muutenkin.

No, pitää vaan tässä oottaa ja katella että alkaako supistukset tihentyä tai lapsivesi tulla. Tuskin nyt ihan äkkiä kuitenkaan, kärsivällisyyttä tää koettelee kyllä! :D Toki saahan tuo tuolla mahassa olla. En saa sitä ulos sen enempää kuin pidettyä sisälläkään, siis se tulee tietysti kun tahtoo tulla. Mutta toki tekis mieli jo tavata tämä ihmeellinen tyyppi. :)

Eipä muuta. Taidan vaihtaa oikeat housut jalkaan ja lähteä kohta miehen kanssa kauppaan. :)

Uutisia:

Tulppa irtosi! Nyt on menkkajomotusta ja välillä ikäviä supistuksia. Saa nähdä miten käy! 36+1

36+0

Hei arvatkaas! Kävin synnytystapa-arviossa, ja siellä sanoivat, että kohdun sisäsuukin on jo 1cm auki! Jumpe. Eivät varsin sanoneet tietävänsä, että lapsi syntyy pian, mutta kumminkin epäilivät että ehkis kuitenkin.. :D Aika mukavaa. Vaikka tiiän, että saattaahan tuo silti tuolla ootella, niin silti on kiva ajatella, että saattaahan tuo tuolta tullakin.

Kuulemma sain myös hyvin luvan synnyttää vaikka heti, jos niin käy, koska lapsi oli jo 2800g arvion mukaan. Keskikäyrällä siis mentiin. En malta oottaa! Tai maltan, yhtä hyvin tai huonosti kuin ennekin. Mutta hyvä tietää, niin vähän voi valmistautua ja ottaa ehkä tosissaankin jotkut supistukset mitä tulee.

Niitä muuten on tämän päivää paukannut kovaan tahtiin, mutta se johtunee tuosta ronkkimisesta. Niin ja lantiotkin oli tilavat, että eivät nää syytä miksei lapsi tulisi ulos.

Ei muuta, jeejee, maksimissaan 6vko, laskettuun aikaan neljä viikkoa ja muutoin päivä kerrallaan. :) Vähältä se alkaa jo tuntua.