Hei taas!

Ravintolailta meni tosi ihanasti. Vaatteet oli hyvä valinta, laitoin siis semmoisen mustan mekon, jossa on vähän kimaltava helma. En laittanut niitä ihania korkokenkiä, ajattelin järkevästi. Mekon laitoin vyöllä vielä, mutta jouduin illan aikana ottamaan vyön pois, kun se puristi. :)

Ruoka oli hyvää, mutten pystynyt syömään kaikkea. Muttei se mitään. 

Olen nyt jännittänyt taas vähän. Nyt on 6 päivää niskapoimu-ultraan, ja vaikka järki sanoo kaiken olevan erittäin todennäköisesti hyvin, silti jännittää. Olen epäillyt särkeekö alavatsaa tarpeeksi. Semmoisia vihlauksia ei tunnu kovin usein.. ehkä kerran-pari päivässä. Joinain enemmän. Paljonkohan niitä "kuuluisi" tuntua? Paha olo ei ole kovin hirveää, vähän häiritsevää muttei kovin. Olen nyt työharjoittelussa, ja syön siellä jotain koko ajan, ettei tulisi tyhjän mahan kauhua. Mietin, että onkohan sekään tarpeeksi. Ja sitten turvotus: iltaisin olen kuin norsu. Aivan kammottavaa.

Järki siis sanoo, ettei ole mitän hätää. Kaikki on hyvin todennäköisesti hienosti. Jännitys alkoi, kun eräällä läheisellä elämä rakoili, kai siirsin häntä kohtaan tuntemaani jännitystä myös omaan tilanteeseen. Täytyisi osata rauhoittua.

Tekisi mieli mennä ultraan huomenna, mutta se on ihan höhlää, kun ilmainen ultra on alle viikon päässä. Kai tässä kestää vaikka minkä jännityksen kanssa 6 päivää. Eikä tämä nyt vielä kumminkaan mitään kovin pahaa jännitystä ole, pientä vain.

Niin ja miehelle en tohi puhua, kun se ite muutenkin jo jännittää. Käydään joka ilta sama keskustelu:

Mies: "Miltä on tänään tuntunut?"

Minä: "No semmoiselta tavalliselta, vähän huono olo, vähän arat rinnat, vähän vihloo."

Mies: (paniikinomaisella äänellä) "Mutta onhan se kaikki normaalia, eikö?"

Mistä minä sen tiedän, oon tälle asialle ihan yhtä uusi kuin hänkin! :D

rv 9+2

vaatepuheita.

Mulla on varsinainen wardrobe malfunction täällä. Ollaan varattu tänään pöytä ihanasta ravintolasta, ja tuumin kovasti mitä pukisin päälle. Haluaisin miellyttää sekä itseeni, että miestä, se ei nääs aina kohtaa. Tykkään monenlaisista vaatteista, ja mies ei aina niistä kaikista niin välitä. Normaalisti en järin kysele, mutta tällaisena erikoispäivänä tahtoisin pukea niin, että mies ihastelisi myös. :)

Toisaalta kyllä se osaa vuorosanansa varmaan vaikka mitä pukisin, mutta silti. Nyt on vaatteita, siis niitä jotka tuntuu hyvältä päällä, entistä vähemmän. Hankaluus on myös se, kun tahtoisin kovasti laittaa korkokengät, mutta on niin kylmä ulkona.. Saako kauneuden eteen palella erityistapauksissa? Vai ottaisinko kengät mukaan. Hankaluuksia. :) Voi olla, että pitää ottaa muotipuhelu ystävälle.

Minulla on yksi puuterimaisen vaaleanpunainen pellavamekko, joka vyöttyy nahkavyöllä vyötärölle. Sen voisin ehkä laittaa.. mutta siihen tarvitsisi olla tosi lyhyt mutta pitkähihainen villapaita kaveriksi- eikä semmoista ole. Sitten taas yksi musta, myös vyötärölle kiristyvä mekko olisi, mutta se on niin musta. kaikki värikkäät sukkahousut ovat jo aika reikäisiä - miksi niitten pitää mennä niin helposti rikki! 

Huono olo on täällä, mutta se on aikalailla hallinnassa jatkuvalla syömisellä.  Pitäisi nytkin varmaan kuoria appelsiini. Kohta alkaa jo kymppiviikko, jee.

Torstaita.

Tätä blogia lukiessa saattaa saada semmoisen kuvan, etten mieti elämässä mitään muuta kuin vauvaa,  tai että murehdin jatkuvasti keskenmenoa. Ei asia kumminkaan niin ole. Minä mietin päivän mittaan vaikka mitä, käyn yliopistolla tutkintoani ja kohta harjoittelukin alkaa, puuhailen kaikkea ystävien ja miehen ja perheen kanssa. Suurimman osan ajasta olen hyvällä mielellä kaikesta.  Suurimman osan ajasta tuumin elämää jotenkin kokonaan, enkä vain sitä vauvaa.

En ihan täydestä sydämestä luota vauvan tuloon vielä. Lähes täydestä, mutta en ihan. En murehdi koko päivää mahdollisia ongelmia, todellakaan. Ne saattavat tulla mieleen jossain välissä, kun vaikka ajan bussilla ja tuumin juttuja. En silloinkaan sure, mutta mietin mitä kaikkea on mahdollista tapahtua.

Tässä vaiheessa on vielä vähän riskialtista kaikki. Jos ajattelisi prosentteina, niin se yli 90 olisi minusta luottavainen ja alle kymmenen vielä varuillaan.

Tämä blogi on se paikka, missä sitten vuodatan vauva-ajatukset ja huolet ja ilot ja muut ulos. Tätä kirjoitan sitä varten, sitä ajatellen. En myöskään halua kirjoittaa tänne kaikkea muuta elämääni, koska siihen liittyy niin paljon muiden ihmisten asioita, eivätkä ne ole minun tänne kirjoittaa. 

Nyt on 8+3. Kaikki hyvin. 

mietteitä

Meidän piti mennä tänään ravintolaan syömään, mutta taidetaan siirtää se lauantaille. Silloin on paremmin aikaa. Ei olla oikein ehditty nähdäkään melkein, kun miehellä on ollut niin paljon töitä. 

Mietin tuossa, että tosissaan siihe ultraan on enää kaksi viikkoa. Olen tässä puoliksi pitänyt vauva-ajatuksia taka-alalla, ymmärrättekö, vähän toppuutellut enkä niinkään ajatellut että vauva on oikeasti tulossa. Ultran jälkeen on pakko alkaa uskomaan. Olen toisaalta ihan mielettömän onneissani, mutta toisaalta taas vähän kauhuissani. En olisi uskonut olevani, koska olen niin kamalan kauan tätä toivonut. Siltikin välillä tulee semmoinen "tiedänkö nyt tosissaan mitä olen tekemässä!" Luulen, että kunhan näen sen pikkutyypin ultrassa, asiat selkiintyvät. Sitten ehkä uskallan alkaa neuloa villapukua ja myssyjä ja sukkia. :) Tahdon tehdä semmoisen villapotkarin ensi talvea varten. 

Olen kanssa miettinyt vähän kissoja. Nyt toinen niistä nukkuu meidän sängyssä. En tiedä miten teen sitten vauvan tultua, täytyy varmasti alkaa sulkea makkarin ovi ja jättää kissat olkkariin. Päiväunet voi nukuttaa parvekkeella. En tiedä tarvitsenko itkuhälytintä, koska parvekkeen ikkunan voi jättää raolleen. Mutta ehkä sitä tarvitsisi mummolassa. 

Näköjään vähän ajattelen jo vauvan tuloa. Tai no pinnalla ajattelen, mutta en ole kovin syvälle päästänyt. Kyllä sitä kuitenkin vähän jännittää keskenmenoa vieläkin. Vaikka näillä viikoilla km riski on jo aika pieni.. Kyllä sitä vähän pelkää, ettei meille kumminkaan onni kolahda. No, pitäisi tästä lähteä kouluun. 

Tekisi muuten kovasti mieli värjätä tukka, mutten kyllä värjää ennen ekan kolmanneksen loppua. On tosi kulahtanut olo, kun on jotenkin turvonnutkin jo. Pitäisi ehkä tänään käydä ostamassa legginssejä, jotka olis astetta isompia. 

8+1, tällä viikolla alkio on 15-22mm

Huojennusta.

Ei ole tullut mitään vuotoa enää. Se on tosi hyvä. Uskon, että oli vaan vähän kuivat limakalvot.

On ollut aika huono olo tänään! Ei oikein löytynyt kaapista mitään syötäväksi kelpuutettavaa ja koko ajan heikotti. Lisäksi tuli ihan hullu vihlaus mahaan kun aivastin voimalla. Niitä ei ole tullut toviin, alummassa tuli enemmän. Sitten on ollut kipujen suhteen helpompia viikkoja tai viikko tai jotain, mutta nyt sitten vihlaisi oikein kunnolla.

En ole ihan varma mihin se oikeastaan sattui, kun mulla on vinot vatsalihakset alkaneet krampata tässä raskauden aikana. Niin saattoi olla nekin joita sattui.

Mutta mutta, ihan hyvä mieli taas, täytyy toivoa parasta! Ja harjoittelupaikkaan pitää soittaa huomenna ja sitten kertoa siellä että on se yksi päivä jolloin on ultra.

Jännitystä, 8+0

Seksin jälkeen tuli pientä vuotoa. Jännittää! Sen aikaisessa vuodossa oli pieniä punaisia "suikaleita", varmaan verevää limakalvoa, ja muutoin valkkari on pikkuisen punertavaa sävyltään. On taas graafista, mutta olkoon. 

Järki sanoo, että se ei oo mitään hurjaa, mutta onhan se aika pelottavaa silti. Pitää seurata. Sain myös kutsun ultraan, joista eka on 3.3, siihen ei oo pitkä aika enää. Mieskin pääsee mukaan, kun silloin sillä on talviloma. No huoh, pitää nyt sitten ootella kaksi viikkoa  taas.

Aurinkoa ja sunnuntaita.

Eilen vietettiin meillä veljeni kolmekymppisiä. Veli kyllä yllättyi. Oli mukavat kekkerit, vaikka yhdeksältä normaalisti sänkyyn vaipuneena puolilleöin valvominen ottikin koville. Sekä vähän myös muut pienessä humalassa. En ole kertonut kaikille tietenkään raskaudesta vielä, vaikken sitä varsin ole salannutkaan. En kumminkaan tahtoisi sitä jokaiselle puolitutulle tietoon antaa. Sitten kuitenkin sisko (joka on ollut ihana kaiken jännittämisen ja kaiken kanssa) alkoi hiprakassa kovaan ääneen puhua miten "sää oot raskaana, te saatte vauvan!" Koitin sitä vähän hyssytellä, kun en niin tahtonut kaikkien kanssa siitä jutella, mutta se nyt oli jotenkin niin innoissaan. 

Nyt kyllä väsyttää, kun kumminkin heräsin normaaliin aikaan seittemän pintaan enkä saanut unta. 

Sisko tahtoi muutenkin jutella kaiken maailman vauvanhoidosta, enkä oikeestaan ole itse uskaltanut järin sinne asti ajatella. En ole lukenut niistä neuvolan kirjoistakaan viikkoa 12 pitemmälle. Olen kyllä sinänsä luottavainen, mutta entiiä. Ehkä se on vähän taikauskoista.

Huomasin tuossa perjantaina saunan jälkeen miten paljon olen jo levinnyt. :o Ostin tammikuun alesta alushousuja, joita oli vain koossa 42, joka on tosi iso. Aattelin ettei se haittaa, koska tykkään normaalisti pitää mieluummin väljiä kuin pinkeitä. Oon nyt sitten käyttänyt niitä, mutta perjantaina kaivelin kaapista vaihtokalsareita ja otin normaalikokoiset, ja voi herraisä miten ne puristi..! Järkyttävää. Kai se nyt vain kuuluu asiaan, sisko ainakin väitti niin, mutta hirvittää vähän jos paino alkaakin nousta jotenkin ihan hulluna. No, täytyy syyä tavallisesti, ja jos sillä nousee niin kuuluukin nousta varmaan.

7+6

Ensimmäinen neuvola.

Käytiin tänään siellä neuvolassa miehen kanssa. Oli ihan mukavaa, terkkari oli mukava. Verenpaineet oli hyvät. Saatiin kirjoja raskaudesta, joita luin tuossa. Alkoi itkettää, kun luin miehelle tarkoitettua osiota. Siinä sanottiin, että "sinun (miehen) voi olla vaikea ymmärtää puolisosi väsymystä ja tunnekuohuja".  Mietin, että oma ihan mieheni kyllä ymmärtää. Tänäänkin koulusta tullessa minun oli tarkoitus siivota, mutta oksetti, ja  neuvolan jälkeen oli tarkoitus siivota, mutta nukahdin sohvaan. Mies oli sillä aikaa käynyt tamppaamassa matot ja imuroinut loppuun ja pesi lattioita kun havahduin. Olin nukahtanut tosi syvään.

On ihana kun on tuommoinen mies. Se on kyllä parhain. Nytkin se tuossa soittelee kitaraa ja nauraa telkkarille. 

Kysyin kanssa painosta. Olen vähän ylipainoinen, en paljoa mutta kumminkin. en mitenkään tahtoisi lisää painoa, mieluummin pitkällä tähtäimellä vähemmän kuin enemmän. Juteltiin, että hyvä painonnousu olisi joku viitisen kiloa. Täytyy olla tarkkana syömisten suhteen.

7+1

Huomenna on neuvola. Sain sieltä ultrasta äitiyskortin, eipä tuntunut mahdolliselta keskenmenon jälkeen äitiyskortin saaminen, mutta niin vaan kävi! Se tuntuu saavutukselta, kun en viimeksi päässyt tähänkään asti. 

On aivan kamottava kiire koulussa. Perjantaina loppuu sivuaineen opetus, vaikka työt ei kyllä lopu, ja siitä viikon päästä alkaa kuukauden päättöharjoittelu. Hohhoi. Tuntuu vähän tympeältä mennä harjoitteluun, kun on jo työtä tehnyt itsenäisestikin. Mutta ajattelin ottaa sen  avoimin mielin. En vain yhtään vielä tiedä millaisilla tavoitteilla harjoitteluun lähtisin..

Jano on vaivannut jo pitkään, mutta kyllä se nyt on jo aika hurjaa. Se herättää öisinkin! Juon kyllä päivällä aina paljon, mutta nyt on jano silti koko ajan. Tai no ei koko ajan, mutta kuitenkin selvästi. Väsymys painaa myös, koulussa aina yhden jälkeen alkaa tarve päiväunille, ja kun tulen iltapäivällä kotiin, kuukahdan joka kerta. Olen kylläkin aina tykännyt nukkua, erityisesti päiväunia. 

Mitään kovaa pahoinvointia ei ole tullut vieläkään. Aamuisin on vaikeaa saada kahvia ja ruokaa alas, mutta kyllä siinä onnistuu. Yleensä elämässä ennen oksentamista usein aivastan. Nyt olen alkanut aivastella aamuisin, ja silloin pelottaa oksentaminen, mutta ei ole käynyt. Lisäksi aina kun syö, tulee nopeasti semmoinen olo ettei mahdu enää. Tuntuu, että ruokaa on jo kurkussa. 

Välillä melkein luulen, että tunnen kohdun jos painan kädellä vähän mahasta. Mutta ehkä se on toivetta. :) 

Lauantai.

On ollut todella kyllä helpompi olla sydämen sykkeen nähtyäni. Olin jotenkin ajatellut, että kunhan syke on nähty, rauhoitun ja odotan vain. Mietin tässä myös, että ehkä pitää rajoittaa internettiä. Ajattelin, että odottajien viestiketju on vain mukava juttu, mutta jotenkin sekin ahdistaa helposti, kun ihmisillä on niin erilaiset olot ja niitä helposti vertaa. Olen kyllä jo aikaa sitten päättänyt olle lukematta mitään oirelistoja tai googlettamatta raskausasioita. Luen kyllä ajoittain jotain raskauskalentereja, joista näkee mitä kaikkea siellä mahassa tapahtuu. :)

Ultrassa sen lääkäris puhelin oli päällä, ja juuri ultrauksen hetkellä puhelin alkoi soida. Hassua oli, kun soittoäänenä oli MacGywerin (kirjoitettiinkohan se noin?) tunnusmusiikki, ja mies heti kommentoi lääkärille että MacGywer soittaa. :D Lääkäri oli ihan huumorintajuinen kyllä. 

Harmi vain, kun ensin onnitteli hyvästä sykkeestä, mutta sitten samaan hengenvetoon mainitsi miten alussa ollaan. Jotenkin tuli semmoinen olo, että anna nyt ihmisparkojen vähän hengähtää. heh, mutta kyllä siinä sitten juteltiin, ja onhan nyt jo aika kovat prosentit selviämisen puolesta ja lisäksi se viimekertainen oli tähän mennessä jo mennyt kesken. Lisäksi siitä ei saanut noita vahvoja plussia.

Joo, nyt ei ole huolettanut. Eilen oltiin miehen ystävän luona, heillä on vuoden täyttävä lapsi. Juttelin miehen ystävän kanssa raskaudesta vähän, en kylläkään paljoa, kun en häntä itse niin tunne. Tuntui jotenkin.. oudolta. Mutta siis oli samalla iloinen olo omasta raskaudesta, mutta samalla ehkä pikkuisen haikea, koska matkaa on vielä niin niin paljon.

Ei se silti mitään, kyllä se aika kulkee. :) Tilasin h&m äitiysvaatteita, ja laitoin kaksi toimituspäivää, joista eka on helmikuun lopussa.  

Kohta tästä puen päälle ja lähden näyttämään isälle ja äidille ultrakuvaa. :)

aijuu, oireista piti vielä kirjoittamani: väsymys vaivaa, mutta etova olo on tosi vähäistä! Musta tuntui, että se oli vahvempaa alussa, tai sitten jotenkin toivoin sen silloin.. Olisi kyllä ihan hyvä, jos ei kauheesti olisikaan paha olo, mutta no, tavallaan olis kiva jos olis jotain todistetta. Rintoja ei kauheesti säre, sillai välillä vain. Ja ehkä pari kertaa päivässä juniori venyttelee kohdussa, jolloin vihloo. Minusta on hauskaa kuvitella, että se on siellä kuin pikkuruinen katka voimailutrikoissa ja venyttelee raajat pitkänä. :D

6+5

Sydän sykki. <3

jännäsin kyllä päivän, ja sitten viimein kello oli niin paljon, että sai lähteä ultraan. Käveltiin miehen kanssa sinne, ja vitsailtiin kaikkea höhlää ja mautonta koko matka. Odotettiin oven takana ja sitten päästiin sisäänkin, ne odotteluminuutit oli vain aika pitkät.

Ja pianhan se selvisi, heti löytyi pieni kuusimillinen tyyppi ja syke pompotti hienosti. :) Laskettu aika siirtyi vähän, nyt se on 29.9.2009. 

Voi onnea. :)

20 tuntia.

Eilinen oli illalla niin väsynyt. Olin aivan kuollut väsymyksestä, ja väsyneenä aina ahdistun. Silloin maailma tuntuu mustalta, niinkuin kaikki olisi huonosti ja väärin, vaikka oikeasti tarvitsee vain unta. Siksi kaikki ahdistuskin löi yli.

En tiedä miten tänään käy parin tunnun päästä. Nyt väsyttää, muttei yhtä paljon. Kohta ehkä taas ahistaa..  :D Pitäisi varmaan mennä nyt jo suosiolla nukkumaan, mutta se mies pääsee vasta seitsemältä töistä. Jos sitä tahtoo koskaan nähdä, pitää edes vähän valvoa.

Aamulla herätessä vihloi taas alavatsaa ja rintoja, ja tuntui taas luottavaiselta. Nyt ei ole muutamaan päivään kovin suuria maha-vihlontoja tullut, pieniä vain. Pahoja huonovointisuuksiakaan ei ole ollut, vain ihan pientä  heikotusta aina välillä. Väsymys ja arat rinnat on ne ainoat oikeastaan.

Kävin kaupassa, ja hetken mielijohteesta kävin myös apteekista raskaustestin. Tahdoin kokeilla millä tavoin viiva voi tänään. Se on nyt clearbluessa yhtä vahva kuin se pieni kontrolliviiva. Silloin pari viikkoa sitten se oli toisesta reunasta vahva ja toisesta hennompi. Nyt se on samanlainen kuin kontrolli. :) Kivaa.

Nyt päätän olla luottavainen taas. Edes tämän illan. Huomenna varmaan jännittää ihan kauheasti. Aamulla luento alkaa yhdeksältä, teen juttuja yliopistolla varmaan 12 asti, sitten käydään syömässä ja sitten teen taas jotain tunnin ehkä. Miehen kanssa nähdään kahden maissa työpaikallaan, ja sitten mennään ultraan. Aika nopeasti huominen varmaan menee, kun on tekemistä niin paljon.

Olen vähän flunssassa, kurkku on kipeä ja vähän myös toinen korva. On vähän kanssa nuha. Se on pahentanut väsymystä, mutta ei se mitään, kunhan kaikki on hyvin. :)

7+3/6+3, huomenna nähdään mitä lääkäri viikkoihin sanoo.

44 tuntia ultraan.

Tuntuu vähän  niinkuin ei olisi enää niin huono olo ja niinkuin ei rintojakaan enää niin särkisi. Pelottaa.

uni.

Näin viime yönä unta, että mies tuli hulluksi matkalla hiihtokeskukseen. :D Kyllä se siitä toipui silti. päästiin kuitenkin lopulta hiihtokeskukseen, ja menin viellä respan vessaan, ja siellä olikin suihkussa yhdet ystäväni! Kaikstäklee!

Kun olin kuusi, osasin melkein kirjoittaa ja aika hyvin kuunnella mitä kirjaimia sanoissa on. Olin kirjoittamassa päiväkirjaan juttua, johon piti tulla kaikkia hassuja asioita mitä nyt elämässä on. Sen otsikko oli isolla kirjoitettu KAIKKEA SITÄ KUULEE, mutta siitä tulikin kaikstäklee. Huomasin virheen, ja mietin miten ihmeessä niin nolon jutun voisi korjata.. päätin huijata sen olevan tarkoituksellinen juttu, yksi niistä kummista jutuista mitä aukeamalla oli. Kirjoitin viereen "kirjoitus arvoitus", harmi vain, että siitä tuli kirjitus arvitus. :D

Vieläkin tulee aina sanottua kaikstäklee, kun tarkoitan kaikkea sitä kuulee. Muut eivät ihan ymmärrä. Toivoisin, että siitä tulisi uusi slangisana. :) Se olisi mahtavaa.

maija, yrittäen pysyä positiivisella mielellä. kaksi päivää ultraan, rv 6+2/7+2

Minua niin jännittää!

En kestä. Kuolen ehkä jännitykseen. En tajua miten selviän näistä päivistä. 

Kolme päivää ultraan.

Kello on jo seitsemän, kohta voi jo mennä nukkumaan. Huomenna kun herää, on enää kaksi päivää ultraan.

Moni on saanut odottajien palstalla huonoja uutisia. Se on kurjaa, mutta semmoista se on. Toivon kovasti, että tällä kerralla minä en saisi. Että tällä kerralla saisin sen esikoisen pitää. Ensikerralla voin sitten taas suostua muuhunkin, mutta jos nyt edes.. On monilla muilla jo kuitenkin lapsia, eikä minulla yhtään, niin saisinkos nyt sen yhden edes. Huoh. 

Minulla on ihan kaameasti koulua. En todella tiedä miten jaksan sen tehdä, jos raskaus onkin huijausta ja tuulimunaksi todetaan, tai jos se menee kesken. Töistä voi ottaa sairaslomaa. Opiskeluista jos on pois, joutuu korvaamaan joko seuraavana vuonna tai kaamealla määrällä lisätehtäviä.. Eli pakko olisi sitten vain jatkaa koulua heti. En ymmärrä miten sen voisin tehdä. 

Ehkä huonon uutisen osuessa yllätänkin itseni hurjalla määrällä tsemppiä ja voimaa, ja siirrynkin vain eteenpäin kovalla tohinalla. Ehkä.

7+1/6+1

Neljä päivää ultraan.

Nyt aika ei enää tunnu niin valtavalta. Huomenna koulua aika pitkään, samoin ylihuomenna ja keskiviikkona, sittenhän se torstai onkin jo.. 

Luulen peruvani sen keskiviikon lääkäriajan. Nyt on ihan ok. Luulen sen kivun lopulta johtuneen joistain kiinnikkeistä ja irtoilusta kuitenkin. Odotan nyt ainakin maanantain iltaan, että tiistaina sitten perun jos ei maanantaina tule mitään vaivaa.

Kaaaaaamea jano taas. Eikä mitkään rintaliivit ole hyvät, muttei ilmankaan ole hyvä. 

Ihanaa kun on oireita, luulen näkeväni piankin sydämen sykkeen! <3<3 

Toivon niin niin niin kovasti kaiken olevan hyvin.

7+0/6+0