torstai 30. syyskuuta 2010

Omenaista

Elsin syntymäpäivät on nyt lauantaina. Aloitettiin tekemään tänään tarjoiluita. Se oli varsin hauskaaa puuhaa ja piti tuon lapsenkin tyytyväisenä. Hän kun oli alkanut aamupäivällä valitella tylsyyttä ilmeisesti, niin ruvettiin sitten puuhastelemaan ettei harmi kasva. Aloin kuorimaan omenoita piirakkaan, istuin lattialle ja kuorin niitä kulhoon. Ajattelin, että Elsi voi siinä vähän sotkea niitä kuoria ja maistella jotain omenaa. Vähään hän ei silti tyytynyt, kuten näette. Tämä oli taas niitä tilanteita, joissa tunneskaala menee "joo ota vain- ai et nyt tollalailla viitsisi- ai vielä enemmän heittelet- et heittelis- nojaa, mitäs se nyt haittaa- pestään lopuksi lattia- taidetaan käydä lopuksi vaikka suihkussa.."

Tässä sitten valmis piirakka. Siitä tuli hirveän hyvää, maistoin nurkasta vähän. 

Kun nyt kerran aloitin jakamaan nolon yksinkertaisia reseptejäni, niin aattelin jatkaa samaa linjaa. :) Jospa niistä olisi iloa muillekin. Tuota kuvan piirakkaa varten tein kaksinkertaisena ohjeen, kun piti saada niin monelle syöjälle. En tiedä varmaksi mistä resepti on ja se on minun muuttelema, olen saanut sen siskolta joka on saanut sen jostain.


200g  voita tai margariinia
1,5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1 muna
0,75dl maitoa
kanelia
1tl leivinjauhetta
vaniljasokeria
omenoita
mantelilastuja
sitruunamehua


Kuori ensin omenat ja lohko, kaada lohkojen päälle vähän sitruunamehua antamaan makua ja pitämään lohkot kirkkaina. 
Sekoita keskenään voi ja sokeri ja lisää seokseen hiljalleen jauhot. Ota erilleen osa taikinasta (ehkä vajaa kolmannes), se tulee myöhemmin piirakan päälle. Isompaan osaan taikinaa lisää maito ja muna sekä muut mausteet ja leivinjauhe.  Laita taikina vuoan pohjalle.
Laita yksi kerros omenalohkoja taikinan päälle, ripottele siihen mantelilastuja ja kanelia. Sitten toinen kerros omenoita ja vähän kanelia. Sitten ripottele erilleen laitettu taikinan osa pinnalle muruiksi. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia, meidän uuni vaatii lähemmäs 45min. 


Syö mielellään jäätelön kanssa.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Porkkanasämpylät.

Tein porkkanasämpylöitä. En ole missään nimessä superkokki tai -leipuri, päinvastoin sählään keittiössä ja saan aikaan mitä sattuu. Näistä tuli silti aika hyviä, niin ajattelin pistää tänne (uraa uurtavan :D) ohjeen:

5dl käteen vähän kuumaa vettä
1pss kuivahiivaa (11g)
noin teelusikka suolaa
noin ruokalusikka sokeria
7dl vehnäjauhoja
3dl ruisjauhoja
noin 25g voita, tai loraus öljyä
porkkanaraastetta
pähkinöitä tai siemeniä

Laita vesi ja kuivahiiva kulhoon, vesi saa siis tuntua käteen aika kuumalta mutta ei polttavalta. Tarkasti ottaen saa olla siis 42asteista. Laita sekaan mausteet. Tässä vaiheessa sulata voi, jos käytät sitä etkä öljyä. Alusta käsin jauhot sekaisin taikinaan, eli siis vaivailemaan! Kaada sekaan voi tai öljy, ja jatka tovi. Sitten porkkanaraaste ja pähkinät tai siemenet tai sekä että jos olet villillä tuulella. Alusta sen aikaa kuin mieli tekee. Sitkeimmät sissit jatkaa siihen asti että taikina irtoaa kädestä, mutta itse vuolen taikinat voiveitsellä irti sormista sitten kun kyllästyn. Jätä taikina kohoamaan liinan alle lämpimään paikkaan, saa kohota kutakuin kaksinkertaiseksi. 

Laita jauhoja leivinalustalle, aika runsaasti saa laittaa. Kaada taikina jauhojen päälle, ja pyörittele vähän, ikäänkuin liiat ilmat pois. Jaa taikina sopiviin osioihin (itse tykkään aika pienistä sämpylöistä ja sämpylät kohoavat vielä tämän jälkeen jonkin verran, eli saavat olla vähän haluttua pienempiä), pyörittele jauhoisin käsin jauhoissa ja käsissä. Jätä toviksi nousemaan liinan alle, vaikka siksi aikaa kun uuni lämpiää 225asteeseen. Tällä ohjeella tulee noin kaksi pellillistä sämpylöitä. Kun sämpylät ovat kohonneet, paista noin 12 min. Riippuu uunista, eli tarkkaile! Ne eivät juuri tummu, mutta saavat vähän kuorta.

Muutenkin olen ollut semmoinen äiskä tänään kuulkaas! Olen pyykännyt, siivonnut, tehnyt sämpylöitä, käynyt kaupassa, laittanut ruokaa, siivonnut vaippakaapin.. No, aika tavallista puuhaa siis mutta tuntuu ettei paljon ole istunut vielä. Kiva päivä!

maija, elsi ja pikkuveli 31+2

lauantai 25. syyskuuta 2010

Kirpparilöytöjä ja kestovaippoja.

Asun lastentarvikekirpputorin vieressä, ja lähes kaikki meidän lastenvaatteet ovat sieltä. Se on mahtava etu kyllä, toivottavasti ei muuta ikinä tästä vierestä pois. Löysin sieltä näin ihanan marimekon Iloinen takki-mekon, en ollut ruskeaa nähnytkään ennen! Lampaan löysin toiselta kirpparilta aikaisemmin.

Elsin vaipatus on mennyt vaihtelevasti kestovaipoilla ja kertakäyttöisillä. Alkuun kestot tuntuivat hankalan suurilta ja käytimme silloin kertakäyttöisiä ensimmäisen puolentoista kuukauden ajan. Sitten uskaltauduin kestovaippakokeiluihin ja Elsi olikin lähes täysin kestovaipoilla tuonne 8-9kk tienoille asti. Silloin käytössä olleet S-M-kokoiset myllymuksujen kestovaipat kävivät pieneksi ja isompi koko falskasi hetkessä. Oli uudesta raskaudesta niin väsynyt, että aloimme käyttää nature babycare maissivaippoja.

Nyt taas viimeisen kuukauden aikana olen alkanut etsiskellä Elsille sopivia kestovaippoja, jotka eivät heti vuotaisi läpi. Valitettavasti myllymuksut eivät enää malliltaan sovi Elsille, jolla on laihat reidet.  Harmistelin sitä paljon, koska kuitenkin olin investoinut niihin aika paljon. Nyt löysin sitten Fuzzi bunz-taskuvaipat, jotka toimivat kuin unelma. Vaihtovälin sain kolmeen tuntiin, mahtavaa! Pienestä voi yksi äiti ilahtua.

Toinen toimiva merkki on Bumgenius, mutta niiden pinta on semmoinen että jostain syystä Elsin takapuoli ei kestä sitä kokopäiväisessä käytössä. Vaippakierrossa ne menevät kyllä. Villahousujakin on, mutta ne eivät ole päässeet lemppareihin.



Sen kerron vielä, että Elsi kävelee.
Maija, Elsi ja pikkuveli 30+5

torstai 23. syyskuuta 2010

Huomenta!

Tänään on semmoinen päivä, että mies lähtee kolmeksi yöksi pois soittelemaan maan turuille ja toreille. Jos joku on Oulusta, Jyväskylästä tai Turusta, voi tässä seuraavien päivien aikana käydä kuuntelemassa mörköorkesteria nimeltä Radar.  Me ollaan Elsin ja pikkuveljen kanssa kotona ja mikäs meillä on ollessa.

Sain toissapäivänä ajokortin. Se oli kuulkaas pitkällinen prosessi, joka nyt viimein tuli hoidettua ihan loppuun saakka. Tai toki kakkosvaihe pitää vielä sitten käydä. Eilen ajoin ekaa kertaa ilman ajokoulun opettajaa, mutta mies oli toisaalta kyydissä neuvomassa. On kyllä hyvä että kortti on, täytyy nyt vaan ajella paljon jotta tulee tutuksi tuo ajeleminen ja rennoksi. Jännittää vähän se eka kerta kun ajan Elsi takapenkillä yksin.

Viime perjantaina tein koululla pitkä päivän viimeistä esseetä. Istuin kovalla tuolilla ja olin kävellytkin päivän aikana aika paljon. Illalla tuli sitten säännöllisesti kipeitä supistuksia. Soitin päivystykseen, mutta olivat sitä mieltä että levolla voisi vielä olla kotona. Meni ne sitten parissa tunnissa ohi. Säikäytti kyllä, koska ne oli kovuudeltaan semmoisia mitä tuli mielestäni Elsin kanssa vuorokautta ennen sairaalaan lähtöä. Sen jälkeen on välillä supistanut kipeästi uudestaan, mutta vain semmoisia kerran tulevia. Luulen, että kysyn neuvolasta aikaa tarkistukseen. Parempi katsoa kuin katua. Toki tiedän mitä ne sitten sanoisi: lepää. Ja sitä voin tehdä nytkin, ei tarvitse juurikaan kävellä.

Pikkuveli on myös kääntynyt raivotarjonnasta perätilaan, eilen muljahti niin päin. Eiköhän se vielä käänny takaisin, toivottavasti! Nyt on toisaalta helpompi olla kun ei pää paina kohdunsuuta, mutta toisaalta osuu ikäviä potkuja.

Maija ja Elsi, jolla pian ne synttärit, sekä pikkuveli 30+3

torstai 16. syyskuuta 2010

Paljon asiaa, kerralla!

Nykyään käy aina niin, että mietin "tästä haluan kirjoittaa jutun sitten blogiin, otan tästä kuvan ja kerron siitä!" Sitten kun ehtisin viimein kirjoittaa on jo ilta ja pimeää. Ei enää saa otettua hyviä kuvia ja sitten juttu jää huomiseen, aina uudestaan. Noh, nyt sitten ajattelin kirjoittaa megatekstin ja koittaa saada siihen kuvat myöhemmin.

Elsi on oppinut kävelemään. Pari viikkoa sitten otti ekoja askeleitaan, ja nyt kävelee jo monia metrejä. Tosi hieno juttu, ehtii vielä treenata ennen pikkuveljen syntymää!

Tein Elsille talveksi villahousut. Mietin mitä ihmettä puen sille väliin, ostanko jonkun vai mitä teen. Olen viimeaikoina kokenut maailmantuskaa ilmastonmuutoksesta ja päädyin sitten neulomaan housut itse kotoa löytyneistä langoista. Jos joku innostuu samaan, niin ohje on helppo:
Lanka saa olla paksua (jotta tulee lämpimät ja nopeasti valmiit villahousut). En tiedä mitä lankaa käytin, kun se on jotain sattumakoppalankaa, mutta raidoiksi laitoin kaksinkertaista nallelankaa. Siitä saa osviittaa. Puikot olivat neloset, semmoiset pitkät. Loin ensin 90 silmukkaa ja tein resorin kaksi oikein kaksi nurin-tekniikalla. Halusin pitkän resorin, kerroksia tuli 20. Tämän jälkeen neuloin aina oikein-neuletta 48 kerrosta. Sitten jaoin neuleen puoliksi, lahkeiksi. Kumpaankin lahkeeseen 45 silmukkaa. Jatkoin lahkeet aina oikein-neuleella 62 kerrosta, jonka jälkeen vaihdoin resoriin (kaksi oikein kaksi nurin) ja neuloin taas 20 kerrosta. Kun molemmat lahkeet olivat valmiit, ompelin saumat kiinni ja tein nyörin vyötärölle. Ja kas, villahousut valmiina!

Viimekesänä mies teki pienen  sienijakkaran lapsille mökillä. Sain viimein maalattua sen. Päädyin käyttämään ihan vesivärejä, jotta pinnasta sai elävän, nyt se pitää vain lakata. Hauska homma oli tehdä, täytynee ensi kesänä puuhata toinenkin jakkara niin saa velikin omansa.

Tilasin Kotilieden, kun kaipasin arkeen piristystä. Siinä täyttyy monet kriteerit: se tulee riittävän usein, sisältää paljon lukemista, ruokaohjeita ja myön neuleohjeita. Niiden vaikeustaso vaihtelee, mikä on myös mukavaa. Tykkään tehdä välillä helppoja käsitöitä ja välillä haastaa itseäni. Nyt neulon Sen ohjeen mukaan villatakkia Elsille. Saa nähdä koska se valmistuu, tuossa näkyy alku.

Pikkuveli on kasvattanut mahaa niin, että arvet ovat lähteneet leviämään. Hän vaikuttaa myös siskonsa veroiselta hikkaajalta. Elsi saa usein vieläkin todella äänekkään hikan, ihan kuin piirroselokuvissa. Kerran ratikassa ihmiset nauroivat kovasti kun Elsi hikkaili niin äänekkäästi. Pikkuvelikin nytkii mahassa nykyään kovasti, saa nähdä onko myös äänekäs tapaus.

Diabetes vaivaa taas, jälleen oli kaksi arvoa koholla rasituksessa. Joudun tarkempaan syyniin, taas. Mikäs siinä, vähän tylsää vain. Kuka nyt ei tahtoisi satunnaisesti syödä suklaata ja jätskiä. Supistuksetkin ovat koventuneet selvästi ja rasitus lisää niitä helposti. Entistä useammin ne sattuvat, kohdunsuuhun tai vatsan pintaan jotenkin. Ei silti mitään synnytyssupistuksia, eli en hirveän huolissani ole ollut. Täytyy vain tarkkailla ja levätä riittävästi.

Yksi hellyyttävä asia vielä: Elsi kieltää itse itseään. Hän tietää mihin ei saa koskea (pistorasioihin, jalkalamppuun,  kissanhiekkalaatikkoon ja tietokoneeseen) ja kulkee heristämässä itselleen sormea. Osoittaa kiellon kohdetta ja heristelee. :)

Maija, Elsi pian 1v ja Pikkuveli 29+3

torstai 2. syyskuuta 2010

Olen aika hidas kirjoittaja nykyään.

Elsi on taas oppinut vaikka mitä. Tuossa viikko sitten Elsi otti ekat askeleet, yhtäkkiä vain huomasin sen kävelevän ilman mitään tukea. Ei montaa askelta ja lopuksi kupsahti nurin, mutta hieno juttu silti. Sen jälkeen on uskaltanut joidenkin huonekalujen väleissä päästää irti tuesta, mutta ei esimerkiksi kävele minun luota miehen luo.

Tänään huomasin myös miten paljon puhetta Elsi ymmärtää. Elsillä oli jotain kädessään ja mies sanoi "Gå ge den åt mamma", ja hetken päästä niin tapahtuikin.  Mahtavaa!

Odotan välillä innolla ja välillä kevyellä kauhulla pikkuveljeä syntyväksi. Toisinaan tuntuu helpolta ajatella arkea kahden pienen kanssa: mikäs siinä, vauva-arki on niin tuttua ja tarvitaan vain rutiineita, jokainen vaihe kestää vain hetken ja pian sekin lapsi on jo vuoden ja elämä paljon helpompaa. Toisinaan taas iskee pieni paniikki: miten ikinä kädet riittää, joutuuko Elsi kasvamaan isoksi liian pian, kulkeeko se itkien perässä ja itkenkö minäkin kun en riitä kahdelle, saako pikkuveli lainkaan huomiota, onnistuuko imetys, jaksanko mitenkään kahden valvottavan pienen kanssa?

Välillä mietin myös synnytystä. Elsin syntymä oli hieno kokemus ja synnytyksenä normaali. En oikein osaa sanoa "helppo", koska ei se helpolta kyllä tuntunut. Mutta mitään kommervenkkejä ei tarvinnut käyttää ja oltiin terveitä ja hyvinvoivia kumpikin pian sen jälkeen. Silti kauhistuttaa, koska se hei sattuu niin paljon ja aina voi revetä tai istukka jäädä kiinni tai lapsi jumiin kanavaan tai itse saada aivoihin verenvuodon tai joutua leikkaukseen ja kuolla siihen.

..tai sitten kaikki menee helpommin kuin luulenkaan.