sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Olen nyt siis raskaana viikolla 13+4. Vaikka aiemmat raskaudet olenkin täällä kertonut heti, tällä kertaa en niin halunnut tehdä. Aivan alussa oli epäilys raskauden jatkumisen suhteen, sillä kävin vuotojen vuoksi lääkärissä. Siellä nähtiin jotain epämääräisiä löydäksiä, ja esitettiin mahdollisuus kummalliseen kaksosraskauteen, jossa toinen kaksosista olisi terve ja normaalisti kehittynyt ja taas toinen rypäleraskaus.  En edes tiennyt mikä rypäleraskaus on, joten google selvitti asian: Se on raskaus, joka osin tai kokonaan toimii jotenkin epäkelvosti ja monistaa vähän syövän lailla soluja solujen perään. Jos raskaus on osin rypäleinen, on sitä rypälemassaa vissiin yleensä istukassa. Minun tapauksessa epäiltiin, että toinen kaksonen olisi kokonaan rypälettä vain, eikä siis oikeasti mitään ihmisenalkua olisi vaan jotain hassua kasvainta.

No, tämä sitten johti pitkään selvittelyyn, ja kävin reilun kuukauden päästä viikolla 9+ ultrassa naistenklinikalla. Ultra kesti ehkä minuutin, jossa todettiin että "tämä oli ihan virhetulkinta, unohda koko juttu, älä edes kysele, jatka vain raskautta normaalisti kuin et olisi tästä kuullutkaan." Jaa-a... no niin kai sitten.  Jäi mietityttämään mitähän siinä ekassa ultrassa sitten näkyi, koska minä itsekin näin jotain kummaa tummaa massaa.

Niskapoimu-ultrassa kuitenkin oli kaikki hyvin. Kätilö löysi yhä jotain hyytymää istukan alta, mutta paljon vähäisemmän määrän kuin ekassa ultrassa.  Sen jälkeen olen jo aikalailla unohtanut alun dramatiikan.

Toisaalta en myöskään ole halunnut mainostaa raskautta ennen töissä kertomista. Se tosin piti tehdä tosi varhain, koska jo ekana työpäivänä pomoni katsoi pitkään vatsanseutua. Nyt ei raskautta edes voi enää salailla, koska se näkyy niin selvästi. 

Töiden aloitus on tuntunut kivalta, mutta raskaalta. En tiedä mikä väsymys on ollut mistäkin johtuvaa, raskaudesta vai työstä vai mistä. Kuvotus oli jostain aivan toisesta ulottuvuudesta tällä kertaa, oli todella vaikea sietää sitä. Ehkä sekin oli henkistä, kun mietti mahassa ehkä kasvavaa kasvainta.  Minulla oli olo kuin suussa maistuisi mätä, kuin märkänisin sisältä. Tosi kamalaa. Nyt alkaa helpottaa, ei ole enää kuin suht lievää kuvotusta.

Elsi ja Emil ovat aloittaneet pienessä, ruotsinkielisessä päiväkodissa sisarusryhmässä. Tai siinä päiväkodissa ei muita ryhmiä olekaan. Aloitus on mennyt älyttömän hyvin. Ekalla viikolla Emil itki pari kertaa jäädessä, mutta sen jälkeen ei ole itkenyt. Yöt ovat muuttuneet tosin levottomammiksi, ja Emil tulee joka arkiyö väliimme nukkumaan. Viikonloppuna yleensä ei. Hän näkee unia, joissa huutaa kaikenlaista, kuten "min bil, ei saa ottaa, ta inte, min bil, min auto!"

Elsi on tosi reipas, pukee itse nyt kaiken. Vetoketjuissa ja napeissa tarvitsee apua, muuten pärjää. Hän on hoidossa tosi ujo, mutta jää mielellään ja kotona höpöttää mitä kaikkea on päivän aikana tehnyt. Kielelllisesti molemmilla menee hyvin. Elsin ruotsinkielinen käyttösanavarasto on moninkertaistunut jo tässä ajassa, ja Elsi puhuu paljon nyt myös ruotsiksi. Ennen hän puhui lähinnä suomea, vaikka ymmärsi ruotsia.

No, ehkä tässä on höpötystä yhdeksi kerraksi. :)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Omenoita

Syksy on ihana. Minä vain rakastan villapaitoja ja -sukkia, ja sitä tunnetta kun ulos tullessa on vähän kirpeää. Tänään ohjelmassa on seuraavaa: omenahillon valmistusta, omenapiirakkaa, porkkanapihvejä, sauna, Elsin 3v syntymäpäivien kutsujen laittamista, pyykin pesua. Ainakin.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Autokoulu ohi.

Ajoin ajokortin Emilin ollessa mahassa syntymäisillään. Nyt oli sitten aika kakkosvaiheen, ja tänään kävin ajamassa radan. Aika  hurjaa, ajoin nimittäin itse, yksin, kokonaan soolona sinne radalle, siellä ja takaisinkin vielä! Enkä ajanut kenenkään ylikään, eikä autokaan hajonnut. Niin, aika vähän olen siis tässä välissä ajellut autolla. Ehkä tästä alkaisi uusi aika ja alankin ajella paljon...niinpä varmaan!

Sellaisia huolia meillä on ollut viime aikoina, kun Elsillä on irtoillut hiuksia. Se kävi tuossa alkukesästä, en halunnut siitä silloin kirjoitella. Lääkärissä käytiin, mutta mitään ilmeistä syytä sille ei löytynyt. Kaikki tarkistetut arvot olivat hyvät. Jäi sitten jäljelle kaksi mahdollisuutta: joku hassu sattuma, tai sitten alopecia eli pälvikalju. Ensimmäisiin kaljuihin läntteihin on nyt kasvanut tukkaa, mutta osaan ei. Saa nähdä, tulevaisuus näyttää mitä tuleman pitää.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

pitkä hiljaisuus

Hei kaikille! Olen ollut hiljaa, mutten tiedä oikeastaan mistä syystä. Muuten vaan. Ehkä töiden aloitusta edeltänyt kesä vei mennessään, ehkä mökkiaika imaisi, sitten alkoivatkin työt, lasten hoitopaikat ja kaikenlaiset muutokset.

Olemme nimittäin odottelemassa meille kolmatta lasta. Hänen pitäisi syntyi maaliskuussa, ennemmin lopulla. Nyt on 11+0. Tai jotain sinnepäin ainakin. Tässä vähän karu kuva mahasta, joka on isompi kuin toivoisi. Varmaan kahdesti venytetyt vatsalihakset antavat tosi äkkiä myöten, kun tuollainen jättikumpu on jo aikaiseksi saatu. Ei pitäisi olla kaksosia (useampi ultra takana).

Eipä mulla muuta. Koitan kirjoitella tiheämmin.