Hei taas!

Ravintolailta meni tosi ihanasti. Vaatteet oli hyvä valinta, laitoin siis semmoisen mustan mekon, jossa on vähän kimaltava helma. En laittanut niitä ihania korkokenkiä, ajattelin järkevästi. Mekon laitoin vyöllä vielä, mutta jouduin illan aikana ottamaan vyön pois, kun se puristi. :)

Ruoka oli hyvää, mutten pystynyt syömään kaikkea. Muttei se mitään. 

Olen nyt jännittänyt taas vähän. Nyt on 6 päivää niskapoimu-ultraan, ja vaikka järki sanoo kaiken olevan erittäin todennäköisesti hyvin, silti jännittää. Olen epäillyt särkeekö alavatsaa tarpeeksi. Semmoisia vihlauksia ei tunnu kovin usein.. ehkä kerran-pari päivässä. Joinain enemmän. Paljonkohan niitä "kuuluisi" tuntua? Paha olo ei ole kovin hirveää, vähän häiritsevää muttei kovin. Olen nyt työharjoittelussa, ja syön siellä jotain koko ajan, ettei tulisi tyhjän mahan kauhua. Mietin, että onkohan sekään tarpeeksi. Ja sitten turvotus: iltaisin olen kuin norsu. Aivan kammottavaa.

Järki siis sanoo, ettei ole mitän hätää. Kaikki on hyvin todennäköisesti hienosti. Jännitys alkoi, kun eräällä läheisellä elämä rakoili, kai siirsin häntä kohtaan tuntemaani jännitystä myös omaan tilanteeseen. Täytyisi osata rauhoittua.

Tekisi mieli mennä ultraan huomenna, mutta se on ihan höhlää, kun ilmainen ultra on alle viikon päässä. Kai tässä kestää vaikka minkä jännityksen kanssa 6 päivää. Eikä tämä nyt vielä kumminkaan mitään kovin pahaa jännitystä ole, pientä vain.

Niin ja miehelle en tohi puhua, kun se ite muutenkin jo jännittää. Käydään joka ilta sama keskustelu:

Mies: "Miltä on tänään tuntunut?"

Minä: "No semmoiselta tavalliselta, vähän huono olo, vähän arat rinnat, vähän vihloo."

Mies: (paniikinomaisella äänellä) "Mutta onhan se kaikki normaalia, eikö?"

Mistä minä sen tiedän, oon tälle asialle ihan yhtä uusi kuin hänkin! :D

rv 9+2

vaatepuheita.

Mulla on varsinainen wardrobe malfunction täällä. Ollaan varattu tänään pöytä ihanasta ravintolasta, ja tuumin kovasti mitä pukisin päälle. Haluaisin miellyttää sekä itseeni, että miestä, se ei nääs aina kohtaa. Tykkään monenlaisista vaatteista, ja mies ei aina niistä kaikista niin välitä. Normaalisti en järin kysele, mutta tällaisena erikoispäivänä tahtoisin pukea niin, että mies ihastelisi myös. :)

Toisaalta kyllä se osaa vuorosanansa varmaan vaikka mitä pukisin, mutta silti. Nyt on vaatteita, siis niitä jotka tuntuu hyvältä päällä, entistä vähemmän. Hankaluus on myös se, kun tahtoisin kovasti laittaa korkokengät, mutta on niin kylmä ulkona.. Saako kauneuden eteen palella erityistapauksissa? Vai ottaisinko kengät mukaan. Hankaluuksia. :) Voi olla, että pitää ottaa muotipuhelu ystävälle.

Minulla on yksi puuterimaisen vaaleanpunainen pellavamekko, joka vyöttyy nahkavyöllä vyötärölle. Sen voisin ehkä laittaa.. mutta siihen tarvitsisi olla tosi lyhyt mutta pitkähihainen villapaita kaveriksi- eikä semmoista ole. Sitten taas yksi musta, myös vyötärölle kiristyvä mekko olisi, mutta se on niin musta. kaikki värikkäät sukkahousut ovat jo aika reikäisiä - miksi niitten pitää mennä niin helposti rikki! 

Huono olo on täällä, mutta se on aikalailla hallinnassa jatkuvalla syömisellä.  Pitäisi nytkin varmaan kuoria appelsiini. Kohta alkaa jo kymppiviikko, jee.

Torstaita.

Tätä blogia lukiessa saattaa saada semmoisen kuvan, etten mieti elämässä mitään muuta kuin vauvaa,  tai että murehdin jatkuvasti keskenmenoa. Ei asia kumminkaan niin ole. Minä mietin päivän mittaan vaikka mitä, käyn yliopistolla tutkintoani ja kohta harjoittelukin alkaa, puuhailen kaikkea ystävien ja miehen ja perheen kanssa. Suurimman osan ajasta olen hyvällä mielellä kaikesta.  Suurimman osan ajasta tuumin elämää jotenkin kokonaan, enkä vain sitä vauvaa.

En ihan täydestä sydämestä luota vauvan tuloon vielä. Lähes täydestä, mutta en ihan. En murehdi koko päivää mahdollisia ongelmia, todellakaan. Ne saattavat tulla mieleen jossain välissä, kun vaikka ajan bussilla ja tuumin juttuja. En silloinkaan sure, mutta mietin mitä kaikkea on mahdollista tapahtua.

Tässä vaiheessa on vielä vähän riskialtista kaikki. Jos ajattelisi prosentteina, niin se yli 90 olisi minusta luottavainen ja alle kymmenen vielä varuillaan.

Tämä blogi on se paikka, missä sitten vuodatan vauva-ajatukset ja huolet ja ilot ja muut ulos. Tätä kirjoitan sitä varten, sitä ajatellen. En myöskään halua kirjoittaa tänne kaikkea muuta elämääni, koska siihen liittyy niin paljon muiden ihmisten asioita, eivätkä ne ole minun tänne kirjoittaa. 

Nyt on 8+3. Kaikki hyvin. 

mietteitä

Meidän piti mennä tänään ravintolaan syömään, mutta taidetaan siirtää se lauantaille. Silloin on paremmin aikaa. Ei olla oikein ehditty nähdäkään melkein, kun miehellä on ollut niin paljon töitä. 

Mietin tuossa, että tosissaan siihe ultraan on enää kaksi viikkoa. Olen tässä puoliksi pitänyt vauva-ajatuksia taka-alalla, ymmärrättekö, vähän toppuutellut enkä niinkään ajatellut että vauva on oikeasti tulossa. Ultran jälkeen on pakko alkaa uskomaan. Olen toisaalta ihan mielettömän onneissani, mutta toisaalta taas vähän kauhuissani. En olisi uskonut olevani, koska olen niin kamalan kauan tätä toivonut. Siltikin välillä tulee semmoinen "tiedänkö nyt tosissaan mitä olen tekemässä!" Luulen, että kunhan näen sen pikkutyypin ultrassa, asiat selkiintyvät. Sitten ehkä uskallan alkaa neuloa villapukua ja myssyjä ja sukkia. :) Tahdon tehdä semmoisen villapotkarin ensi talvea varten. 

Olen kanssa miettinyt vähän kissoja. Nyt toinen niistä nukkuu meidän sängyssä. En tiedä miten teen sitten vauvan tultua, täytyy varmasti alkaa sulkea makkarin ovi ja jättää kissat olkkariin. Päiväunet voi nukuttaa parvekkeella. En tiedä tarvitsenko itkuhälytintä, koska parvekkeen ikkunan voi jättää raolleen. Mutta ehkä sitä tarvitsisi mummolassa. 

Näköjään vähän ajattelen jo vauvan tuloa. Tai no pinnalla ajattelen, mutta en ole kovin syvälle päästänyt. Kyllä sitä kuitenkin vähän jännittää keskenmenoa vieläkin. Vaikka näillä viikoilla km riski on jo aika pieni.. Kyllä sitä vähän pelkää, ettei meille kumminkaan onni kolahda. No, pitäisi tästä lähteä kouluun. 

Tekisi muuten kovasti mieli värjätä tukka, mutten kyllä värjää ennen ekan kolmanneksen loppua. On tosi kulahtanut olo, kun on jotenkin turvonnutkin jo. Pitäisi ehkä tänään käydä ostamassa legginssejä, jotka olis astetta isompia. 

8+1, tällä viikolla alkio on 15-22mm

Huojennusta.

Ei ole tullut mitään vuotoa enää. Se on tosi hyvä. Uskon, että oli vaan vähän kuivat limakalvot.

On ollut aika huono olo tänään! Ei oikein löytynyt kaapista mitään syötäväksi kelpuutettavaa ja koko ajan heikotti. Lisäksi tuli ihan hullu vihlaus mahaan kun aivastin voimalla. Niitä ei ole tullut toviin, alummassa tuli enemmän. Sitten on ollut kipujen suhteen helpompia viikkoja tai viikko tai jotain, mutta nyt sitten vihlaisi oikein kunnolla.

En ole ihan varma mihin se oikeastaan sattui, kun mulla on vinot vatsalihakset alkaneet krampata tässä raskauden aikana. Niin saattoi olla nekin joita sattui.

Mutta mutta, ihan hyvä mieli taas, täytyy toivoa parasta! Ja harjoittelupaikkaan pitää soittaa huomenna ja sitten kertoa siellä että on se yksi päivä jolloin on ultra.

Jännitystä, 8+0

Seksin jälkeen tuli pientä vuotoa. Jännittää! Sen aikaisessa vuodossa oli pieniä punaisia "suikaleita", varmaan verevää limakalvoa, ja muutoin valkkari on pikkuisen punertavaa sävyltään. On taas graafista, mutta olkoon. 

Järki sanoo, että se ei oo mitään hurjaa, mutta onhan se aika pelottavaa silti. Pitää seurata. Sain myös kutsun ultraan, joista eka on 3.3, siihen ei oo pitkä aika enää. Mieskin pääsee mukaan, kun silloin sillä on talviloma. No huoh, pitää nyt sitten ootella kaksi viikkoa  taas.

Aurinkoa ja sunnuntaita.

Eilen vietettiin meillä veljeni kolmekymppisiä. Veli kyllä yllättyi. Oli mukavat kekkerit, vaikka yhdeksältä normaalisti sänkyyn vaipuneena puolilleöin valvominen ottikin koville. Sekä vähän myös muut pienessä humalassa. En ole kertonut kaikille tietenkään raskaudesta vielä, vaikken sitä varsin ole salannutkaan. En kumminkaan tahtoisi sitä jokaiselle puolitutulle tietoon antaa. Sitten kuitenkin sisko (joka on ollut ihana kaiken jännittämisen ja kaiken kanssa) alkoi hiprakassa kovaan ääneen puhua miten "sää oot raskaana, te saatte vauvan!" Koitin sitä vähän hyssytellä, kun en niin tahtonut kaikkien kanssa siitä jutella, mutta se nyt oli jotenkin niin innoissaan. 

Nyt kyllä väsyttää, kun kumminkin heräsin normaaliin aikaan seittemän pintaan enkä saanut unta. 

Sisko tahtoi muutenkin jutella kaiken maailman vauvanhoidosta, enkä oikeestaan ole itse uskaltanut järin sinne asti ajatella. En ole lukenut niistä neuvolan kirjoistakaan viikkoa 12 pitemmälle. Olen kyllä sinänsä luottavainen, mutta entiiä. Ehkä se on vähän taikauskoista.

Huomasin tuossa perjantaina saunan jälkeen miten paljon olen jo levinnyt. :o Ostin tammikuun alesta alushousuja, joita oli vain koossa 42, joka on tosi iso. Aattelin ettei se haittaa, koska tykkään normaalisti pitää mieluummin väljiä kuin pinkeitä. Oon nyt sitten käyttänyt niitä, mutta perjantaina kaivelin kaapista vaihtokalsareita ja otin normaalikokoiset, ja voi herraisä miten ne puristi..! Järkyttävää. Kai se nyt vain kuuluu asiaan, sisko ainakin väitti niin, mutta hirvittää vähän jos paino alkaakin nousta jotenkin ihan hulluna. No, täytyy syyä tavallisesti, ja jos sillä nousee niin kuuluukin nousta varmaan.

7+6