Äitisarjakuva.

Olin jo pitkään meinannut alkaa piirtää sarjakuvaa tästä arjesta, ja tänään sitten raapustin ekan kuvan. Se oli hauskaa!

Olen pohtinut tätä perheen kokonaisuutta. Niin kauan kuin muistan olen ajatellut tahtovani useamman kuin yhden lapsen. Kuitenkin tuossa odottaessani Elsin tuloa ja pelätessäni ettei hän saavukaan päätin olla tyytyväinen jos koskaan saan edes yhden lapsen. Elsin syntymän jälkeen ajattelin, että minulla on syntymättömiä lapsia, joita en ole vielä tavannut. Se ajatus jäi jotenkin päälle, ja alkoi tuntua että perheestä puuttuu ihmisiä, ettei se ole täysi.

No sitten tuossa jokin aika sitten mietin, etten tahdo elää odottaen tulevaa täydellistämään elämän. Haluan olla tyytyväinen nyt, koska tätä hetkeä en saa takaisin kohta, miksi sitten pilaisin sen tahtomalla jotain muuta. Päätin, että meidän perhe on täysi näin, mutta otetaan avosylin vastaan tulevatkin lapset jos haluavat tulla. Haluan elää Elsin lapsuuden voimalla, tahdon rypeä tässä vauva-arjessa nyt kun saan niin etten haikaile sen perään myöhemmin liikaa.

On vähän vaarallista kaivata muutoksia elämään, ainakin jos ne muutokset ovat niin itsen ulkopuolisia. Lapsia saadaan jos saadaan, ei niitä voi tilata. En tahdo hukata aikaa murehtimalla, nyt kun olen tuon ihanan pienen ihmisen elämääni saanut.

Monen päivän jutut kerralla.

Tämän kirjoitin jokunen päivä sitten:

En muista olenkohan pistänyt tämän tänne jo, piirsin tän sarjakuvan toissamarraskuun tienoilla kun en taaskaan ollut raskaana vaikka luulin. Laitoin sen nyt kun en löytänyt muutakaan kuvaa. Koitin löytää jotain piristämään blogia, mutta tää ei kyllä piristä ketään. :D

Mutta kuuluu hyvää. Imetys on jäänyt. Se on helpottanut meidän kaikkien elämää. Minun niin, ettei ole tarvinnut enää itkeskellä ja surra, ehkä ainoastaan haikeilla vähän. Ei ole tarvinnut miettiä saako lapsi tarpeeksi ravintoa, eikä koittaa epätoivoisesti keksiä kaikkia keinoja sen tuottamiseen.

Miehen elämää niin, että ei ole tarvinnut kestää minun pyrähdyksiä ja ymmärtää imetysstressiä.

Elsin elämää niin, ettei ole tarvinnut olla nälkäinen. Tyttö on kuin eri puusta veistetty, ei itkeskele enää jatkuvasti vaan nauraa ja leikkii ja puuhailee. Painoa on tullut varmaan aika paljon, makkaroita on kaulassa ja ranteessakin ja nilkassa, siis ymmärrättekö, semmoinen pieni poimu niinkuin vauvoilla kuuluu olla. Silmien aluset ei ole enää tummat, eikä silmäluomet läpikuultavat. En tajua miten en huomannut lapsen olevan niin laiha!

Ollaan alettu antaa maissivelliä nyt iltaisin, tosin se on puolivelliä vasta ja puoliksi siis maitoa. Se on maistunut ihan hyvin, vähän kyllä aina kummastuttaa alkuun että mitäs tämä nyt on, outo koostumus.

Nyt on siis maanantai, ja tuo alku tuli kirjoitettua muistaakseni viikonloppuna.

Näin viimeyönä unta, jossa olin yliopistolla. Luistelin pitkällä käytävällä villasukilla niinkuin lapsena. Kaverini kävelivät takana jossain. Viereen tuli mies, joka myös luisteli villasukilla. Mies hymyili minulle, ja ymmärsin olevani miehestä jotenkin siisti tyyppi, koska luistelen villasukilla niinkuin hänkin. Olin imarreltu, mutta mietin etten saa nyt kyllä flirttailla kun minulla on mies ja lapsi. Luistelin pöydän ääreen. Hetken päästä mies tuli siihen juttelemaan niitä näitä. juttelin jotain takaisin, pidin vauvanhoitolaukkua. Mies näki vihkisormukset, ja samalla laukusta alkoi tipahdella vauvan tumppuja ja vaippoja ja sukkia, keräilin niitä vähän nolostuneena.

Jännä uni, kai se on sitä pohtimista omasta äitiroolista. Olen äiti ja vaimo, ja niitä olenkin tosi mielelläni. Mutta joskus toki olen mielellään sitten vain minä. Ehkä niitä hetkiä vielä tulee, nyt juuri on vähänlaisesti. Eikä haittaa.

Alan tehdä taas niitä viimeisiä kouluasioita. Yksi iso tentti tulossa maaliskuussa, hirvittää vähän. Tuntuu etten osaa ajatella yhtään järkevää asiaa, miten osaan lukea tai kirjoittaa niitä. Ehkä se menee helpommin kuin luulen.

Pitäisi piirtää kuvia tästäkin ajasta, tuli mieleen tuosta alkukuvasta.

Hei, ette arvaa!

Soitin taas imetystukipuhelimeen kysyäkseni imetysasioita ja maidon nostattamista. Kysyin samalla onko todennäköistä, että imetys on yhtä vaikeaa seuraavan lapsen kohdalla. Tukihenkilö kyseli kestikö kauan raskautua, ja kerroin kestäneen monirakkulaisten munasarjojen takia. Hän vastasi, että sepä onkin yksi selittävä tekijä: naisilla joilla on pco on aika usein liian niukka maidoneritys. Hän kysyi enkö ollut kuullut sitä, en todellakaan ollut mutta muita yhteyksiä kyllä niinkuin pcon yhteyden raskausdiabetekseen jonka myös sairastin. Siihen hän vastasi, että sepä on myös yksi selittävä tekijä, sillä raskausdiabeetikoilla on myös usein liian niukka maito ja heikko maidonnousu varsinkin alussa.

Voi miten helpottavaa! En ollutkaan hullu, kun minusta tuntui kaikki niin vaikealta! Tukihenkilö pahoitteli, etten saanut alkuun parempaa tukea imetykseen. Jos olisin edes saanut tietää että siihen pitää panostaa vielä tavallista enemmän, olisin ollut helpottunut.

Nyt en ole enää varma jaksanko tapella imetyksen eteen taas, kun tiedän ettei sen hankaluus ole omasta tyhmyydestäni ja osaamattomuudestani johtuvaa, vaan asioista joille en kerrassaan mahda mitään! Ihanaa.

(vaikka kurjaa myös, sillä en voi poistaa näitä esteitä seuraavien vauvojen tieltä, enkä varsinkaan Elsiltä)

Tuuliviiri mä oooooooon....

Otsikko on siis iloisesti laulellen sanottu.

Juttelin imetystukihenkilön kanssa, ja hän sanoi että on varsin mahdollista saada imetys sujumaan pumpulla. Ja koska en osaa antaa periksi näköjään suurista puheista huolimatta, otin itselleni seitsemän päivän haasteen: pumppaan päivisin 2h välein 5-10min kumpaakin rintaa, ja katson miten käy. Öisin imetän/pumppaan kerran.

Nyt on ihan mahtisolo. Kävin kierrätyskeskuksessa tekemässä vaikka mitä löytöjä, otan niistä kuvat jahka kerkiin, ehkä kun tuo tyttö nukkuu. Löysin vähän ihania vaatteita, puisia leluja, lastenmusiikkia vinyyleillä sekä sound of music-soundtrackin vinyylillä. <3 Tuli niin hyvä mieli, että aattelin miksei kokeilis rennosti ja pitäis aina hauskaa, eipä se ota jos ei annakaan. Tai no ottaahan se aikaa ja vähän vaivaa. mutta silti. Moni on onnistunut, ja miksi olisin niin erilainen kuin muut sitten..? Kai olis mahdollista edes siihen osaimetykseen päästä taas.

Sitkeä sissi, tämä imetystahto!

Tänään olen nyt sitten pumpannut kahdesti: ekan kerran saldo 30ml, tokan ehkä 5ml. Raportoin tuloksista myöhemmin!

Tautista touhua.

Olen soitellut taas pianolla, se on tosi hauskaa! En juurikaan kyllä osaa, siis aika huonosti, mutta opettelen lastenlauluja huvikseni. Pontso pieni leikkihauva on tällä hetkellä lemppari.

Sairastuin! Mies oksensi tiistaina, ja minä perjantaina illalla. Sen jälkeen tuli aivan mieletön kylmänhorkka: puin päälle päivävaatteet ja miehen hupparin, vedin niskaan kaksi paksua peittoa ja jalassa oli villasukat, ja silti palelin niin etten ehkä koskaan ole palellut. Tärisin kylmästä ihan holtittomasti ja hampaat vaan löi loukkua. Ihan niinkuin piirretyissä paleleminen kuvataan. Yöllä mittasin kuumeen, niin järkytyksekseni sain luvuksi 39,9. Otin kuumetta alentavaa lääkettä, ja aamulla luku oli 38,5. Mutta eilen illalla kuumetta ei enää ollut, ja tänään on myös kuumeeton päivä. Ei tosin mitenkään terveen tuntuinen vielä, nenä on kylmä koko ajan, ruoka ei maistu ja heikottaa. Mutta paremmalla puolella silti!

Mies vei Elsin eilispäiväksi vanhemmilleen, olivat siellä koko päivän että sain levätä. Teki kyllä hyvää, mutta maidon tuotannolle pahaa. Se oli kyllä ihan kriisissä kuitenkin, en saanut pumpattua koko päivänä kuin jonkun 20ml.

Olen niin kyllästynyt imetykseen, että jätän sen nyt taa. Elsi saa ottaa tissiä jos tahtoo, mutten jaksa yrittää lisätä maidon määrää, se on niin kamalan vaikeaa ja tyttö on niin paljon onnellisempi saadessaan pulloa tarpeensa mukaan. On kova pala myöntää ettei osannut tai pystynyt imettämään, että hankaluuksia tuli niin paljon ettei niistä päästy yli. Että on semmoinen äiti, jonka maito ei piisannut lapselle, joka päivästä toiseen piti lapsellaan kevyttä nälkää yllä kun ei saanut maitoa tulemaan tarpeeksi. Sillä niinhän siinä kävi. Nyt taas eilen illalla huomasin eron, kun tyttö oli koko päivän saanut syödä tarpeekseen: eihän tuo itke yhtään! Muuten hän on aina kitissyt vähän, eikä oikein asetu mihinkään. Kamala asia, mutta minkäs tekee.

Eipä oikeastaan muuta. Huomenna mies palaa taas töihin, ja me Elsin kanssa haetaan taas sitä kahdenkeskistä rytmiä. Tuntuu, että se on muuttunut viimeisen 2-4vkon aikana hirveästi, Elsi valvoo paljon pidempiä aikoja. Meitä molempia varten olisi hyvä löytää taas hetkeksi selkeämpi rytmi, niin minä saisin omia juttujani tehtyä ja Elsi turvallisuuden tunnetta.

Ai juu, Elsi osaa nykyään nukahtaa itse omaan sänkyynsä! Kun hän on tarpeeksi väsynyt, käyn laittamassa tytön sänkyyn ja sinne tuo jää nukkumaan. Ei ongelmia siinä (tällä hetkellä)!

1, 100 vai 1000?

Selailin vanhoja kuvia, ja löysin tuommoisen hassun. Ollaan siinä miehen kanssa jossain yöjalassa pari vuotta sitten. Iloinen kuva.

Eilen juttelin taas yhden siskoistani kanssa. Olin tosi väsynyt aiemman yön unettomuuden ja imetyshuolien takia. Tajusin, että en ole nauttinut imettämisestä toviin, vaan koen sen niin stressaavana että jo lasta katsoessa stressitaso nousee. Järkytyin jotenkin tajutessani sen, ja ymmärsin ettei se todella ole mitä tahdon koko hommalta - siis kuumeisesti tahdon jatkaa saadakseni ihania rauhan hetkiä, en stressiä meille kaikille. Sain lopultakin päätettyä ettei imetys ole näin suuren stressin arvoinen asia kuitenkaan, enkä jatka sitä millä hinnalla hyvänsä. Jos sen ansiosta nään lapseni jotenkin pelottavana kiukkuilijana enkä sinä ihanana omana vauvana, en voi jatkaa.

Helpotti ihan älyttömän paljon! Päätin (tällä kertaa itsekin sen uskoen, tiedättekö, aiemmin päätössanat tuntuivat jonkun muun puhumilta) jättää stressin taa ja otta uudeksi missioksi lapsen ruokkimisen vs. entinen imetyksen jatkaminen. Pulloa tai rintaa tai molempia, sama se! Jännä juttu, luulisi sen olleen selkeä tavoite hommalle aiemminkin.. :D

Sisko kysyi, että luuletko lopettamisen olevan sulle vaikeeta vain juuri nyt sen tapahtuessa näin äkisti, vai olisiko se hankalaa myöhemminkin. Oon miettinyt samaa asiaa. On hyvin mahdollista, että olisin lopultakin jäänyt siihen "koukkuun", etten olisi osannut helpolla luopua siitä minun ja lapsen yhteisestä asiasta johon muut eivät pääse väliin. Ehkä se ei olisi ollut helpompaa myöhemminkään. Olisin ehkä aina vain vetkuttanut lopettamista "sitten kun ollaan valmiit"-lauseella. Vaikka ei sekään niin vaarallista olisi ollut toistaalta.

Mutta en nyt oikeastaan lopeta, mutta jätän stressin taakse ja katson miten menee. Aion nauttia näistä imetyksistä, oli niitä sitten 1 tai 1000.

ps: mies on iloinen tästä, hän huokaisi eilen ettei paljon muusta olla juteltukaan muutamaan toviin.. Voi minua! :D

Apua, apua!

kamalaa vuoristorataa menen nyt. Eilen tuntui jo osaimetys sujuvalta, mutta tänään ei. Elsi sai hirveen raivarin äsken, kun pääsi liian nälkäiseksi. Aamupäivällä syödessään hän otti vain toisen rinnan, ja koitin sitten tarjota pitkin päivää sitä toista, mutta ei hän huolinut. Mietin sitten, että ehkä ei ole nälkä.. mutta tyttö tuli kiukkuisemmaksi ja kiukkuisemmaksi. Tarjosin vaan sitkeästi sitä rintaa, mutta ei tullut mitään kun hän vaan käänsi pään pois.

Lopulta Elsi huuti suoraa kurkkua. Mies otti ja lämmitti pullon, 100ml. Se upposi kovaa kyytiä, ja sitten tyttö nukahti.

Miten se nyt niin menikään. Eilen hän huoli aina rintaa nälkäänsä, nyt ei olisi ottanut sitten millään, vaikka kuinka nälätti! Olisiko pitänyt olla vaan kovasydäminen ja odottaa ohi..

Tämä on nyt ihan kamalan hankala tilanne. Kunpa saisin tähän jonkin rytmin. Mietin, että jos pitäisi pärjätä sillä 300ml, niin kannattaisi varmaan tehdä niin, että antaa aamulla 80ml, klo12-13 60ml, klo 16-17 60ml ja sitten illalla vielä 100ml.

Koen kamalaa surua ja huonommuutta tästä asiasta. En haluaisi lopettaa imettämistä, mutta en myöskään huudattaa Elsiä. Voi kunpa tulisi joku selvyys.. kunpa en olisi koskaan alkanut vehdata noiden typerien korvikkeiden kanssa. Nyt en todellakaan tiedä mitä tehdä.

Helpotusta!

Voivoi minua! Olen semmoinen huoliksija, ettei ole tottakaan. Tuon päivän ja sitä seuraavan yön jälkeen kun päätin rentoutua ja antaa asian mennä miten menee, niin johan juoksi maito taas! Sain silloin lauantaina stressiä vieraista, kun alkoi ahdistaa miten saan syötöt suoritettua kun Elsi saa raivareita ja pelkään ite ettei maito tule ja kaikkea. Eikä se suostu tällä hetkellä syömään muuten kuin makuultaan, siis että käydään kummatkin pitkäkseen.

No kumminkin. Olen nyt laskeskellut, että Elsi syö noin kolme desiä päivässä, tänään 270ml korviketta. Elsin paino on noin 6kg ja hän syö kaikkiaan viidenneksen painostaan, eli noin litran vähän yli. Eli elsi syö siis kaksi kolmannesta kuitenkin rintamaitoa. Ei se niin hullua ole. Jotkut ihmiset nyt vaan hermostuu herkästi joskus, asioista jotka liikuttaa syvältä.. :D

Tuumin, että koitan nyt saada korvikkeen määrän pysymään samassa tai laskemaan, ja maitomäärän nousemaan. Se on helpommin sanottu kuin tehty, koska tuo tyttö ei millään suostu imemään tyhjää rintaa. Sain neuvolasta ohjeeksi joka syötön päälle pumpata pari minuuttia kumpaakin rintaa. Kuulostaa viisaalta! Aion kokeilla.

Jännää, miten iso henkinen asia imetys myös on. Siis sen toiminta riippuu niin paljon stressistä, jos ahdistaa ei maitoa tule.

Tähän loppuun pahoittelen dramaattisia elkeitäni. Olen semmoinen, että kun suren, niin suren tiivisteenä.

Niin ja jos olisi kenelläkään antaa neuvoja siihen miten saisi ensinnä maitomääriä kasvuun kun lapsi ei ime, ja toiseksi siihen miten saada lapsi taas imemään muutenkin kuin makuulla rintaa. Ottaisin niitä kiitollisena vastaan!

Aamunrauhaa.

Tässä raskauskuva Pitkä kuuma kesä-festareiden ajoilta. Kävin siellä miehen kanssa kuvittelemassa, että vielä jaksan olla ja mennä mahasta huolimatta, mutta oli aikamoista. :)

Vielä yöllä koittaessani nukahtaa painoi huoli ja murhe tosi kovaa. Otin tytön viereen lohduttautuakseni, oli ihanaa katsella pienen nukkuvia kasvoja. Eihän häntä minun huolet ruokinnasta paina sitten pätkääkään. Päätin jotenkin antaa asian olla. Yöllä itseasiassa maito juoksi kohtuullisen hyvin, eli sain kaksi kertaa syötettyä lapsen, vaikkakin pientä suostuttelua se vaati. Tulin hyvälle mielelle, ja ajattelin vielä taistella imetyksen puolesta.

Mutta aamulla maito ei sitten tullutkaan. Odottelin ja heruttelin ja tein vaikka mitä, annoin kuitenkin lapselle pulloa ettei tarvinnut hänen nälkäänsä itkeä. Aloin pumppaamaan, mutta mietin siinä katsellessani kylläistä lasta ettei tässä ole kyllä enää järjen hiventä. Kenenkään etua ei palvele enää tapella tästä. Jos aikoisin saada imetyksen täysillä käyntiin, tarkottaisi se sitä, että Elsiltä pitäisi olttaa korvike pois, tai ainakin pullo. Hörpyttäessä Elsi puklasi maidon ulos, koska nieli niin paljon ilmaa. Takaisin rintaan tottuminen kestäisi monta päivää, viikon tai kaksikin, eikä maidon tulosta sittenkään olisi takeita kun se ei koskaan ole ihan riittänyt. Tuumin, että ainoastaan omasta halustani yrittäisin asiaa tunkea, eikä se olisi lapselle parhaaksi.

Nyt teen sitten niin, että en enää yritä päästä täysimetykseen takaisin. voin kyllä yrittää vielä ylläpitää maidontuotantoa niin, että Elsi saisi vielä mahdollisimman pitkään rintamaitoa pullomaidon ohella. Se voi kestää pari päivää tai pari kuukautta, en tiedä. Voi olla, että Elsi saa puolet rintamaitoa tai ehkä vain pari hörppyä, mutta meni miten meni en aio enää stressata. Nyt on surtu riittämiin, on aika mennä eteenpäin.

Nyt tuntuu hyvältä, jos kohta vähän haikealta.

Surua.

Oma äiti sanoi illalla, että suren imetystä niin paljon oikeastaan koska se on synnytyksen jälkeistä masennusta. Se oli minusta kukkua.

Mutta nyt kun en saa nukuttua ja päässä pyörii vain suru ja harmi, mietin oliko äiti oikeassa.

En ole muuten ollut mitenkään surullinen tai masentunut. Ainoastaan ajatukset imetyksen lopettamisesta ovat tuntuneet tosi pahalta sydänalassa, ja saavat nyt aikaan itkukohtauksia. En kylläkään osaa mitenkään selittää miksi on niin. Luulen, että tämä on jotenkin lapsesta luopumista. Samaa haikeutta koin synnytyksen jälkeen, kun lapsi ei enää ollutkaan mahassa. Tokihan halusin sen sieltä ulos, mutta siltikään en.. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan. Sama asia on nyt kyseessä, että haluanhan minä että elämä muuttuu ja lapsi kasvaa ja irtoaa minusta, mutta silti pysähtyisin mielellään tähän.

Varmaan imetys oli asia, jonka olin ajatellut loppuvan vielä paljon myöhemmin. Siksi nyt tuntuu niin pahalta päästää irti. Täytyisi silti katsoa hyviä puolia: varmuutta siitä, että lapsi saa tarpeeksi ruokaa. Isän uutta osallistumistapaa. Ehjempiä öitä. Vapaampaa julkista ruokkimista. Juuri niitä mekkoja ja alusvaatteita.

Voisin miettiä tulevaisuutta, sitä kuinka Elsi kasvaa ja kietoo sitten kädet kaulaani. Yhteisiä iloisia aamuja, kun tyttö herää taas nauraen. Pieniä lapsen vaatteita, opittuja asioita, leikittyjä leikkejä. Puistoretkiä. Ihmetyksen aiheita.

Mutta rehellisesti sanottuna tällä hetkellä pystyn juuri noita miettiessä olemaan hyvällä ja positiivisella mielellä, mutta heti jos mieleen käy taas imetys, alkaa sydäntä kiristää ja silmiä kirveltää. Tässä on varmaan jotain tosi syvää biologista takana, ei tämä muuten olisi niin vaikeaa. Lapsella ei ole mitään hätää, eikä minullakaan.

Ehkä minä riisun nämä rintoja lämmittämässä ja herumista edistämässä olevat kaulahuivit ympäriltä.. kohta.

Samoista asioista on joo kyse kuin raskauden loppumisessakin. Silloin jollain lailla tuntui haikealta, että ei enää ole se raskaana oleva, odottava äiti, mutta sai kuitenkin palkaksi sen ihanaakin ihanamman vauvan. Nyt tuntuu haikealta, ettei enää ole se imettävä äiti. Nyt vaan ei saa mitään palkkaa korvaukseksi.. mutta kai tämäkin haikeus laantuu niinkuin se raskauden kaipuukin teki. En todellakaan enää kaipaa jättimahaa, no paitsi sitten kun sisaruksen aika on. Mutta en siis sillälailla kuin synnytyksen jälkeen. Ehkä ajattelen kohta, että en enää kaipaa imettämistä ja sen tuomaa epävarmuutta ja jatkuvaa hankaluutta. Ehkä ajattelin kohta, että onpa ihanaa kun tietää miten paljon lapsi on syönyt ja ettei se ole nälkäinen. Ehkä Elsi on sitten se pikkuinen päivänpaiste.

Nyt lähden nukkumaan, kello on kymmentä yli neljä ja olen kukkunut pari tuntia. Ei mitään järkeä, niinkuin en muka saisi valvoa muutenkin paljon.. Rakastan sitä pientä tuhisijaa tosi kovaa. Äh taas alan pillittää.

Ehkä viimeinen imetysteksti.

On se vaan myönnettävä, että hirveän vaikeaa imettäminen minulle on. Juttelin englantilaisen imetysohjaajan kanssa, jonka neuvosta yritin antaa Elsille maitoa lusikalla pullon sijaan. Aloitin tämän torstaina. Kamalan nälkäinen lapsi oli illalla ja itki lohduttomasti. Puklasi lusikalla annetut maidot ulos. Annoin lopulta pullosta maitoa. Yölläkään ei enää tule kunnolla maitoa. Ei ole luottoa touhuun enää ollenkaan. En keksi enää mitä voisin vielä yrittää, kun lapsi ei ime mielellään rintaa, pumpulla en saa maitoa ulos eikä maito heru. Se siitä kai sitten.

Oli varmaan oikea päätös antaa silloin alunperin korviketta, koska 90g/vko on kaksikuiselle oikeastikin liian vähän. Harmi vain että kaikki meni näin. Olen tosi surullinen, pettynyt ja harmissani. En osaa selittää kunnolla miksi. En usko Elsin kärsivän pulloruokinnasta, ehkä päinvastoin koska saa kerrankin mahansa täyteen. Ehkä itse vain suren sitä. On ollut ihania ja kauniita hetkiä, kun tyttö on ollut rinnalla ja jutellut, katsonut silmiin ja nauraa käkättänyt. Harmittaa niin, että ne nyt loppuvat. Semmoista läheisyyttä ei enää sitten ole.

Olen nyt itkenyt hyvän tovin, mutta eiköhän tämä tästä. Elämässä on isompiakin asioita, mutta annan silti itseni surra tätäkin, jonkin aikaa. Täytyy siitä päästä yli, mutta vasta kohta. Tänään suren.

On aika raskasta olla tämmöinen tunteellinen.. meinasin sanoa siili, mutta en kyllä todellakaan itkeskele missään piikkikuoren alla vaan avoimesti. Olisi helpompaa joissain kohdissa jos olisi vähän paksumpi nahka. On tästä silti hyötyäkin.

Nyt juon lasia punaviiniä, syön suklaata ja koita kerätä itseäni.

Jälleen kerran, pohdintaa ja vähän paljastustakin.

Käytiin tänään Elsin kanssa tapaamassa ystäviäni, ja se oli tosi mukavaa. Elsi oli niin hyväntuulinen, jaksoi hienosti naureskella lähes koko reissun ajan. Lisäksi nukkui onneksi sen aikaa että ehdin syödä.
Nappailin muutaman kuvan blogin piristykseksi, tässä kuvassa on Elsin huoneen nurkka. Tuo mekko oli pakko laittaa seinälle, kun se on niin suloinen! Sen on antanut ystäväni, joka saikin kuulla odottavansa poikaa eikä tarvinnut akuutisti kirpparilta löytämäänsä ihanaa mekkoa. Verhon takana kurkkii muuten iso posliininukke, jonka sain äidiltä lahjaksi toissajouluna. Pistän sen kuvan myöhemmin.

Meillä on semmoinen satukirja kuin 365 godnatt sagor, ja tämä loru ja kuva on päivän 2.10. satu. Piirsin saman kuvan ja kirjoitin tuon lorun, kun se on Elsin synttäripäivä.

Olen empinyt kovasti sitä imetysasiaa. Se on niin tavattoman iso asia mulle, etten voi sitä oikein ymmärtääkään. Enkä osaa selittää miksi. En oikeastaan varsinkaan enää mieti niinkään paremmuus-huonommuus akselilla mitään, maidon laadun tai äitiyden suhteen kun Elsi on jo kuitenkin 3kk. Mutta ehkä se on eniten se meidän välinen erityistila, jonka katkeaminen minua harmittaa. Eihän se oikeasti varsin katkeaisi vaikka ruokkimisen laatu muuttuisi, mutta kuitenkin se tuntuu haikealta. Varmaan siksi kun olin niin ajatellut että se kestää 6kk, niin kolme tuntuu tosi lyhyeltä. Nyt yritän vielä herätellä tissejä niin, että pääsisin takaisin peliin. En kuitekaan Elsin kustannuksella, tahdon säilyttää hymyn tytön naamalla kun se on sinne kerran saatu.
Mietin kanssa semmoista, että varmaan lapseen vaikuttaa myös se miten vanhemmat hänet kokee. Oltiin miehen kanssa niin sitä mieltä, että Elsi on luonteeltaan kiukkuinen, vaikka raukka oli vain kevyessä nälässä.. Aika kurjaa. Vauva-ajasta jää kuitenkin niitä perheen tarinoita, "sinä olit semmoinen ja teit niin ja niin", enkä millään tahtoisi niiden sävyn olevan lähinnä negatiivinen. "sinä vain huusit ja huusit."


Tämä viimeinen kuva on nyt rehellinen. Mietin aika pitkään tahdonko pistää tänne kuvaa tästä runnellusta mahasta, mutta tuumin sitten että kyllä. Itseäni arvet eivät haittaa, mutta jäänyt löysyys kylläkin jonkin verran. Toki se varmasti siitä vielä muuttuu. Ajattelin vain, että ehkä joku sattuu tämän lukemaan ja katsomaan ja helpottuu. Ehkä ajattelee päässeensä itse pienemmillä arvilla, tai sitten miettii että onpas itselläkin samanlaiset. Aion jatkaa uimahallissa bikineiden käyttöä entiseen malliin, ja jotenkin tykkään näistä sota-arvista. Tosiaan ainoastaan tuon löysyyden koitan korjata pois.

Oma arki tuntuu niin tavalliselta jotenkin, etten oikein tiedä mistä kirjoittaa. Jos tätä nyt lukee joku, joka tahtoisi tietää jotain, niin saa ehdottaa aiheita. Olen meinannut kirjoitella kestovaipoista, urheilusta vauvan ehdoilla ja ehkä laittaa jotain perusruokia mitä tehään. Syödään pääsääntöisesti kala- ja kasvisruokia, ja nyt kun olen kotona niin paljon ehdin niihin enemmän paneutua.

Kiva tätä kirjoittaa, olen taas saanut jotenkin uutta puhtia koko touhuun! Huomenna neuvola.

Urheilua, pulloilua ja rakkautta.

Aloittelen liikuntaharrastusta uudestaan, ja sainkin kuntosalikortin. Sillä pääsen kanssa jumppiin. Joskus. En kovin usein. Mutta joskus. Sen lisäksi aion juosta, ja sitten olen kanssa tehnyt Elsin kanssa jumppaa yhdessä, se on hauskaa meistä molemmista. Etsin youtubesta videoita hakusanoilla exercise mom baby, ja löysin vaikka mitä!

Yhäkin ollaan annettu pulloa. Nyt parina päivänä olen antanut pulloa joka kerran imettämisen jälkeen, ja tyttö on kuin toinen ihminen. Meidän Kärttylistä on tullut Solsken. On kamala olo sen takia, raukka on ollut nälkänsä takia kärttyinen. Olen nyt ihan kahtia revitty imetyksen takia. Tahdon niin kovasti jatkaa sitä, mutta en millä tahansa hinnalla. En lapsen hyvinvoinnin kustannuksella. En väenvängällä tahdo tunkea tissiä lapselle ja aiheittaa sillä ikuisen nälkätilan ja kitukasvun.

Mutta joka kerta kun ajattelen olevan ihan okei alkaa antaa pulloa enemmän vaikka imetys siitä kärsisikin, en pysty sanomaan sitä ääneen. Suren sitä tosi paljon. Olisin niin mielellään tahtonut imettää hyvin, saada lapsen kylläiseksi ja röyhtäisemään tyytyväisenä. Nyt aina saan vain kiukkua kun maitoa ei ensin tule ja kun pitkän suostuttelun jälkeen tulee se loppuu kesken.

Jotain on silti pakko vielä yrittää, koska muuten asia on liian surullinen.

Rakastan sitä pientä ihmistä niin kovin paljon.