Olen nyt siis raskaana viikolla 13+4. Vaikka aiemmat raskaudet olenkin täällä kertonut heti, tällä kertaa en niin halunnut tehdä. Aivan alussa oli epäilys raskauden jatkumisen suhteen, sillä kävin vuotojen vuoksi lääkärissä. Siellä nähtiin jotain epämääräisiä löydäksiä, ja esitettiin mahdollisuus kummalliseen kaksosraskauteen, jossa toinen kaksosista olisi terve ja normaalisti kehittynyt ja taas toinen rypäleraskaus.  En edes tiennyt mikä rypäleraskaus on, joten google selvitti asian: Se on raskaus, joka osin tai kokonaan toimii jotenkin epäkelvosti ja monistaa vähän syövän lailla soluja solujen perään. Jos raskaus on osin rypäleinen, on sitä rypälemassaa vissiin yleensä istukassa. Minun tapauksessa epäiltiin, että toinen kaksonen olisi kokonaan rypälettä vain, eikä siis oikeasti mitään ihmisenalkua olisi vaan jotain hassua kasvainta.

No, tämä sitten johti pitkään selvittelyyn, ja kävin reilun kuukauden päästä viikolla 9+ ultrassa naistenklinikalla. Ultra kesti ehkä minuutin, jossa todettiin että "tämä oli ihan virhetulkinta, unohda koko juttu, älä edes kysele, jatka vain raskautta normaalisti kuin et olisi tästä kuullutkaan." Jaa-a... no niin kai sitten.  Jäi mietityttämään mitähän siinä ekassa ultrassa sitten näkyi, koska minä itsekin näin jotain kummaa tummaa massaa.

Niskapoimu-ultrassa kuitenkin oli kaikki hyvin. Kätilö löysi yhä jotain hyytymää istukan alta, mutta paljon vähäisemmän määrän kuin ekassa ultrassa.  Sen jälkeen olen jo aikalailla unohtanut alun dramatiikan.

Toisaalta en myöskään ole halunnut mainostaa raskautta ennen töissä kertomista. Se tosin piti tehdä tosi varhain, koska jo ekana työpäivänä pomoni katsoi pitkään vatsanseutua. Nyt ei raskautta edes voi enää salailla, koska se näkyy niin selvästi. 

Töiden aloitus on tuntunut kivalta, mutta raskaalta. En tiedä mikä väsymys on ollut mistäkin johtuvaa, raskaudesta vai työstä vai mistä. Kuvotus oli jostain aivan toisesta ulottuvuudesta tällä kertaa, oli todella vaikea sietää sitä. Ehkä sekin oli henkistä, kun mietti mahassa ehkä kasvavaa kasvainta.  Minulla oli olo kuin suussa maistuisi mätä, kuin märkänisin sisältä. Tosi kamalaa. Nyt alkaa helpottaa, ei ole enää kuin suht lievää kuvotusta.

Elsi ja Emil ovat aloittaneet pienessä, ruotsinkielisessä päiväkodissa sisarusryhmässä. Tai siinä päiväkodissa ei muita ryhmiä olekaan. Aloitus on mennyt älyttömän hyvin. Ekalla viikolla Emil itki pari kertaa jäädessä, mutta sen jälkeen ei ole itkenyt. Yöt ovat muuttuneet tosin levottomammiksi, ja Emil tulee joka arkiyö väliimme nukkumaan. Viikonloppuna yleensä ei. Hän näkee unia, joissa huutaa kaikenlaista, kuten "min bil, ei saa ottaa, ta inte, min bil, min auto!"

Elsi on tosi reipas, pukee itse nyt kaiken. Vetoketjuissa ja napeissa tarvitsee apua, muuten pärjää. Hän on hoidossa tosi ujo, mutta jää mielellään ja kotona höpöttää mitä kaikkea on päivän aikana tehnyt. Kielelllisesti molemmilla menee hyvin. Elsin ruotsinkielinen käyttösanavarasto on moninkertaistunut jo tässä ajassa, ja Elsi puhuu paljon nyt myös ruotsiksi. Ennen hän puhui lähinnä suomea, vaikka ymmärsi ruotsia.

No, ehkä tässä on höpötystä yhdeksi kerraksi. :)

Omenoita

Syksy on ihana. Minä vain rakastan villapaitoja ja -sukkia, ja sitä tunnetta kun ulos tullessa on vähän kirpeää. Tänään ohjelmassa on seuraavaa: omenahillon valmistusta, omenapiirakkaa, porkkanapihvejä, sauna, Elsin 3v syntymäpäivien kutsujen laittamista, pyykin pesua. Ainakin.

Autokoulu ohi.

Ajoin ajokortin Emilin ollessa mahassa syntymäisillään. Nyt oli sitten aika kakkosvaiheen, ja tänään kävin ajamassa radan. Aika  hurjaa, ajoin nimittäin itse, yksin, kokonaan soolona sinne radalle, siellä ja takaisinkin vielä! Enkä ajanut kenenkään ylikään, eikä autokaan hajonnut. Niin, aika vähän olen siis tässä välissä ajellut autolla. Ehkä tästä alkaisi uusi aika ja alankin ajella paljon...niinpä varmaan!

Sellaisia huolia meillä on ollut viime aikoina, kun Elsillä on irtoillut hiuksia. Se kävi tuossa alkukesästä, en halunnut siitä silloin kirjoitella. Lääkärissä käytiin, mutta mitään ilmeistä syytä sille ei löytynyt. Kaikki tarkistetut arvot olivat hyvät. Jäi sitten jäljelle kaksi mahdollisuutta: joku hassu sattuma, tai sitten alopecia eli pälvikalju. Ensimmäisiin kaljuihin läntteihin on nyt kasvanut tukkaa, mutta osaan ei. Saa nähdä, tulevaisuus näyttää mitä tuleman pitää.

pitkä hiljaisuus

Hei kaikille! Olen ollut hiljaa, mutten tiedä oikeastaan mistä syystä. Muuten vaan. Ehkä töiden aloitusta edeltänyt kesä vei mennessään, ehkä mökkiaika imaisi, sitten alkoivatkin työt, lasten hoitopaikat ja kaikenlaiset muutokset.

Olemme nimittäin odottelemassa meille kolmatta lasta. Hänen pitäisi syntyi maaliskuussa, ennemmin lopulla. Nyt on 11+0. Tai jotain sinnepäin ainakin. Tässä vähän karu kuva mahasta, joka on isompi kuin toivoisi. Varmaan kahdesti venytetyt vatsalihakset antavat tosi äkkiä myöten, kun tuollainen jättikumpu on jo aikaiseksi saatu. Ei pitäisi olla kaksosia (useampi ultra takana).

Eipä mulla muuta. Koitan kirjoitella tiheämmin.

Mökillä

Olen lasten kanssa mökillä, ihmettelen miten kovin erilaista täällä on olla tänä kesänä verrattuna viimekesään: molemmat lapset kävelevät ja puhuvat, keksivät leikkejä. Paljon vähemmän kantamista ja saunassa voi olla itse ylälauteella lasten leikkiessä ammeissa.

Emil sanoi ekan kolmesanaisen lauseensa autossa matkalla tänne: iso karhu kipittää. Sitä on nyt hoettu sitten paljon. Lahnoja nousi järvestä hurja määrä. Toissa kesänä kaatunut metsäkin näyttää.. No jos ei kauniilta niin edes vähän asettuneelta. Kannot on nostettu ylös.

Tälle matkalle tarvittiin myös suruvaatteita. Niitä ei meinannut kaapeista löytyä, joten ompelin fafan kauluspaidasta Elsille mekon ja Emilille liivin. Katson jos kuvaisin niitä vielä. Itselleni löytyi famon paita ja hame, joiden mallia vähän kavensin. Mieskin joutui uuden puvun ostoon, kun on laihtunut niin häiden jälkeen.

Pöksyjä

Olen nyt saumurin ihmemaailmaan astuttuani ilmennyt ommellut (höh tuota puhelimen ennakoivaa tekstinsyöttöä) lapsille perusvaatteita trikoosta. Tänään molemmat nukahtivat päiväunille - ja vielä yhtä aikaa! - joten ehdin ompelemaan kahdet pöksyt ja yhden paidan. Olin leikannut ne eilen valmiiksi. Kaavat otin vanhoista vaatteista, pöksyihin joistain polarn o. Pyretin kalsareista ja paitaan jostain vanhasta vain.

Kuningaspäät

Elsi näki kruunupäisen sammakon, ja huusi: "Äiti kato, kuningaspää!"

Kukkakruunu täytyy tehdä voikukkatahrojen uhallakin. Muistan, miten pienenä säälin jotain juhlissa tapaamaani tyttöä, joka ei saanut koskea voikukkiin. Olin ylpeä, kun meidän perheessä ei nipotettu sellaisia.