Niin se vaan on kuukausi kulunut!

Elsi täytti eilen kuukauden. Kamala miten nopeasti aika kuluu, ja miten tutulta kaikki jo tuntuu. On semmoinen olo, että tunnen jo tuon tytön, toisin kuin syntymän jälkeen. Silloin ihmettelin vain että kukahan sinä olet. Nyt on jo jotain mielikuvaa tytön persoonasta, vaikka eikö sekin oli vähän pelottava ajatus? Että nyt jo minä mietin "tuommoinen sinä olet", ohjaanko sitten lasta johonkin suuntaa siinä samalla? Mutta minkäs sille mahtaa sitten.

Asioita, joita olen nyt miettinyt:

Imetys: Varsin hyvin menee nyt. Maidon määrä on selvästi kasvanut lapsen myötä, ja varsinkin aamuisin suihkulähde-efekti on aikaa hieno. Se on kyllä hankalaakin, koska lapsi laskee välillä irti syödestään, ja sittenhän ruiskutan ympäriinsä maitoa.. mutta täytyy vain olla varautunut. Minulle tulee yksi pakollinen meno muutaman viikon päästä, jolloin olen poissa koko päivän. Mies käyttää lasta paikanpäällä kerran, osittain lapsen ja osittain minun vuokseni, että saadaan tyhjättyä kerran välissä. Muutoin täytyy sanoa, että olo olisi aika tukala! 

Ilmaa menee mahaan, mutta Disflatyl on helpottanut sen aiheuttamia vaivoja jonkin verran. Yhtenä päivänä mietin pitäisikö se jättää pois, mutta se selvästi hankaloitti seuraavaa yötä, niinpä jatkoin lääkettä taas seuraavana aamuna.

Stressaantuminen: Elsi on stressiherkkä. En tiedä onko kaikki vauvat. Jos tehdään enemmän asioita tai ollaan kotoa pois, Elsi itkee illalla. Taas kotona oltaessa hän lähinnä nyt itkee jutellakseen tavallaan, tiesättekö, semmoista keskustelevaa käninää.  Olen nyt päätynyt siihen, etten sitten kovin monena päivänä käy missään kaukana, hitaasti totutan tyttöä liikkumaan muualla. 

Arki: Yhteisen sävelen löytyminen arkeen koko perheelle on kyllä todellinen haaste. Itse olen tietenkin kotona Elsin kanssa ja saan aika hyvin arjen rullaamaan. Mies on töissä ja sen lisäksi nyt vielä jonkin verran kiinni muissa touhuissa, ja sekös häntä harmittaa. Olen miettinyt minkä verran arjessa on oikein toisen olla pois. Kuinka paljon minä voisin olla pois? Tai edes tahtoisin. Mies ei kyllä haluaisi nyt olla niin paljoa touhuissaan, mutta tämä jakso on hänelle kiireinen. Harmillista, kun tämä alku olisi niin kiva hänen kanssa enemmänkin jakaa. Vaikka ihana hän on kotona ollessaan, niin ne hetket on niin vähäiset ja aika vähän on hetkiä jolloin Elsi on rauhallinen ja hyväntuulinen. Ja niitä hetkiä soisin isälle ja tyttärelle jaettavaksi paljon. 

Olen aloittamassa terveyden edistämiseen tarkoitettua vuotta lähiaikoina, ja se tarkoittaa urheilun lisäämistä arjessa. Minun pitää sopia miehen kanssa jotkut tietyt päivät viikossa, jolloin voin käydä lenkillä tai salilla. Kerran viikossa salilla käyminen ei luulisi olevan mahdottomuus, ja lenkillä voisi käydä sen lisäksi ehkä kerran-pari viikossa. Harmi vain kun sekin vie niin paljon meidän ajasta yhdessä. Ehkä voisi jotenkin järjestää, että kun käymme mummolassa, voisimme käydä yhdessä lenkillä. Miehen kunto vaan on tällä hetkellä niin paljon parempi kuin minun, itseasiassa en ole vielä uskaltanut juosta ollenkaan.

Parisuhde: Kamalan vähän aikaa ja energiaa riittää nyt parisuhteen ylläpitämiselle. Toki rakkautta toistetaan ja pieniä tekoja tehdään, huomioidaan kun toinen on väsynyt ja muuta. Iltaisin olen kuitenkin itse niin väsynyt, että tekee aina mieli vaan köllähtää nukkumaan tai muuten olla omillaan kun lapsi nukkuu, että siinä jää helposti yksi mies vähän vähälle huomiolle. Mutta tämä on tätä aikaa.

Ehkäisy: Olen pohtinut koska on aika seuraavalle lapselle. Ideaalitilanteessa toivoisin seuraavan tulevan kutakuin siihen kun Elsi on noin kolmevuotias. Mutta en sitten tiedä millä keinolla tässä ehkäisisi, tai tekisikö niin ollenkaan. En kuitenkaan sinänsä pahastuisi  lapsesta aiemminkaan, ja raskautuminen on ollut tähän asti niin hankalaa. Tavallaan olisi ihana, jos seuraava lapsi alkaisikin ilman varsinaista yrittämistä, se kun oli jotenkin niin hankalaa ja tavallaan kurjaa sekin. Mutta pitänee jutella miehen kanssa siitä.

Kehitys: Elsi on kasvanut hienosti. Toissapäivänä neuvolassa Elsin paino oli 4360g ja pituus 55cm, pään ympärykseenkin on tullut liki 2cm lisää. Elsi ottaa katsekontaktia ja virkeänä ollessaan hieman hymyileekin, tosi ihanaa. Lisäksi ääneen on tullut jokeltamisen kaltaista värin vaihtelua. Voi miten odotan niitä tietoisia hymyjä! Semmoisia kunnollisia, joita hän läväyttäisi kunnolla!

Pakko myöntää, että samalla pelottaa! Onhan kaikki hyvin, meneehän kaikki aikataulun mukaan, eihän vain ole piirteitä siitä tai tästä vaivasta ja sairaudesta.. 

Nukuttaminen: Päivällä Elsi nukahtaa itsekseen parvekkeelle. Olen todennut, että parasta on nukuttaa pienimmästäkin käninästä, koska se on väsymyksen merkki. En osannut alussa lukea lasta yhtä hyvin, nyt huomaan pienestäkin koska unen tarve iskee. Päivällä puen tytölle päälle ulkovaatteet, ja hän käy jo siinä raukeaksi kun tietää mitä on tulossa. Sitten kippaan lapsen vaunun koppaan ja pistän kopan parvekkeelle, tutin lapsen suuhun. Siellä hän sitten nukahtaa itsekseen, saattaa tarvita vähän varmistelua (kaikki hyvin, nuku vain). 

Illalla taas käydään parisängylle pötköttämään syömisen jälkeen, ja lapsi on peittonsa sisällä taskussa. Siinä köllötellään, kunnes uni tulee. Mieskin on päässyt nukuttamaan, kun imetys on tehty etukäteen. Yleensä uni tulee näin.  Mukavaa, kunpa toimisi yhtä hyvin vastakin!

Tänään on tarkoitus siivota. Mies on auttamassa ystäväänsä muutossa, koska olemme velkaa jo kolme muuttoapua tälle ystävälle.  Ajattelin koittaa saada siivottua kaiken ennen miehen kotiutumista, niin olisi sitten mukava olla kotona, yhdessä. Lisäksi ruoaksi on salaattia ja jälkkäriksi pullaa. Ei hullumpaa!

Olenpas nyt innoissani!

Olin kyllä jo aiemmin tiennyt, että tässä ihan kodin lähellä on kotiseutuyhdistyksen tila, jossa on jotain toimintaa. Mutta nyt sitten googletin jos niillä olisi kotisivut, ja pyhä jysäys mikä paikka! Pakko näyttää teille: kääntöpaikka!

Nuo kurssit nyt on tietenkin joko täynnä tai käynnissä, mutta ehkä kevääksi saisin sieltä mitä parahinta toimintaa. Ensialkuun kiinnostaisi vanhempi-lapsi taidepaja, johon voisin hyvin mennä kurkkaamaan millaista siellä on. Eihän Elsi tietenkään vielä siellä mitään tekisi, mutta tulisipa itselle tekemistä sitten. Toinen oli kasvislounas nyyttäriperiaatteella, mikä mahtava idea. Sinnekin menen joku kerta. Avoimet ovet on aina kivat, vois käydä kahvilla.

Kursseista kiinnostaisi joogat ja pilatekset, mutta ne on liian aikaisin, mies ei ehdi kotiin Elsiä hoitamaan. Pilates mom&baby kiinnostaisi myös, mutta se on täynnä, olisipa semmoinen keväällekin! Pilatesta olen harrastanut aiemminkin, se oli tosi mukavaa ja varsin tehokasta.

Eipä muuta, innostuin paljon. Mahtavaa, että on tuommoisia paikkoja ja ihmisiä niitä pyörittämään.

Kolme viikkoa.

Kolme viikkoa sitten tähän aikaan olin synnyttämässä.

Elsille on nyt syötetty Rela-tippoja sekä Disflatylia päivittäin. En tiedä onko niistä ollut apua vai onko Elsi muuten vain ollut vähemmän itkuisa, mutta aion niitä syöttää kuitenkin vast edeskin. Voi nimittäin olla myös, että olen itse oppinut viihdyttämään Elsiä paremmin: meillä lauletaan (erityisen kauniisti ja puhtaasti, thottakhai!! Olemmehan khulttuurikhoti koska meillä on piano) lauluja varpaista ja polvista, Elsitaikinan leipomisesta ja syömisestä, jumppaliikkeistä ja vaipanvaihdosta. Siis käytännössä ihan mistä mieleen sattuu pälkähtämään. Elsiä huvittaa varsin paljon esimerkiksi käsijumppa, jossa käsistä otetaan kiinni ja ne viedään ylös ja alas ja sivulle ja mahalle ja koukkuun ja suoraksi ja kaikesta tästä lauleskellaan. Sitä tyttö kuuntelee tiiviisti.

Tuntuu muutenkin, että olen ehkä vähän jo tottunut tähän äitiyteen. En varmana paljon vielä, mutta vähän. Yksinäiseltä tämä nyt tuntuu, kun ei ole äitikavereita varsinkaan lähellä. Mutta kuitenkin jo helpommalta ja luonnollisemmalta kuin aluksi.

Mies on haalinut itselleen tosi paljon tekemistä nyt. Olin jo vähän peloissani, että eikö se tahdo meidän kanssa ollakaan, ja olin tänään valmistautunut ottamaan huolen esille. Mutta eipä tarvinnutkaan, kun mies itse rupesi siitä puhumaan, että vielä ensi viikolla on kiireistä ja sitten ei enää. Helpottipa, ja olin taas ihan rakkaudessa tuohon partaiseen mieheen, ei se olekaan meitä hyljännyt. :D En siis tosissani sitä pelännytkään, mutta mietin tajuaako mies miten paljon minä teen lapsen suhteen ja miten paljon hän on poissa ja miten yksin olen päivät. Tai en tietenkään yksin kun vauvan kanssa, mutta en oikein saa juttuseuraa.

Se oli isoin pelkoni vauva-aikaa ajatellessa etukäteen: yksinäisyys. Ei niinkään väsymys eikä vastuu, mutta yksinäisyys. Kun kavereilla on työt ja koulut ja omat elämät, ja minulla on vauva joka sitoo minut kotiin ja jonka ehdoilla teen kaiken. Joka ei vielä puhu, ja vaatii paljon rutiineja ja tarvikkeita. Ei silti, en vaihtaisi tätä. Mutta toivoisin saavani pian jonkun äitikaverin tästä läheltä, jonkun jonka kanssa kahvitella ja kävellä vaunujen kanssa.

En kuitenkaan ole mikään superäiti tupperwarekutsuineen ja pullantuoksuineen, eli sen äitikaverin pitäisi silti olla jotenkin elämänmakuinen ja reilu tyyppi, ei mitenkään pingottaja. Ehkä alan käydä siellä vauva-aamuissa leikkipuistolla, jospa sieltä löytyisi joku. Riittääköhän kahden ihmisen yhdistäväksi tekijäksi pelkkä äitiys?

Vannon kantoliinojen nimeen, Amen.

Elsi sai kohtuuttomat raivarit tänään. Se oli aivan yliväsynyt, koska oli herännyt viideltä ja kello oli jo yhdeksän. Olin koittanut sitä nukuttaa, muttei se millään suostunut. Sitten kävin kaupassa ja mies hoiti Elsiä. Kun tulin kotiin ja koitin taas saada tytön nukkumaan, sai se ihan tajuttoman raivarin. Miehen sylissä se oli koko ajan torkahdellut ja herännyt känisemään ja vinkumaan.

Päätin sitten kokeilla kantoliinaa, ja sehän toimi kuin häkä! Varmasti minuutissa itku lakkasi, ja viidessä lapsi oli unten mailla. Puolen tunnin päästä siirsin lapsen sänkyynsä. Ennenkin olen kyllä liinassa nukuttanut, mutta nyt se kyllä yllätti miten hyvin se taltutti itkupotkuraivarinkin.

Mulla on tuommoinen Babylonian tricot-slein -kantoliina, se on Tammiston Lastentarvike-kaupasta. 5,5m pitkä, tosi hyvä minusta. Tartteisin ehkä semmosen lyhyemmänkin, mutta nooh, ehkä tätä tarvikkeistoa on jo nyt liikaa, ei ne meinaa mahtua mihinkään!

tiistai ja tuumintaa.

Elsi on nukkunut nyt melkein koko päivän! Viime yö meni katkonaisesti, kai hän on sitten väsynyt. Niin olin minäkin aamulla, voi pyhä jysäys. Mutta kahvin voimalla ja pienen hetken itseäni siinä keräiltyäni jaksoi taas ihan normaaliin malliin. Tosin tänään ollaan oltu vaan sisällä, ei olla edes ulos lähdetty vielä ollenkaan. Elsi kun heräsi kahdeksalta, ja oli puoli kymmeneltä jo ihan valmis takaisin unille. Pistin sitten tytön parvekkeelle, jossa nukkui noin yhteentoista, heräsi vähän syömään ja jatkoi unia kahteentoista, söi taas ja oli hereillä vajaan tunnin, ja nyt nukkuu taas täyttä häkää. Nukkukoon, kun on muuten niin väsynyt pieni kitisijä hän.

Mies on lähiaikoina aika kiireinen. Hänellä on paljon harrastuksia ja töitä, ja ne vie aika ison osan hänen ajastaan. Ei se haittaa sinänsä minua, hyvä kun pääsee puuhaamaan. Toki aika vähän aikaa hän ehtii tytärtään päivässä nyt näkemään. Mutta itse aikansa asettaa miten asettaa. Ehkä hän tarvitsee pehmeää laskua isyyteen. Kovasti hän kyselee harmittaako minua jos hän nyt menee sinne ja sinne. Ei harmita, olen vaan vähän yksinäinen täällä kotona. Elsin kanssa ei vielä viitsi juuri lähteä mihinkään kauas, lyhyitä vaunulenkkejä ja kauppareissuja voi tehdä, mutta pitkemmät matkat sekoittaa päivän (ja yön) kun tyttö nukkuu rattaissa vaikka maailman tappiin kunhan ne vaan liikkuvat. Ei silti, viihdyn kyllä kotona ja mielellään itsekin tavallaan totuttautuu tähän äiti-puuhaan rauhassa. Mutta olisihan se kiva tehdä niin jonkun kanssa. Harmi kun isyysvapaa on niin lyhyt. ONneksi se on ensi vuonna jo pidempi.

Pitkä lapsen kaipuu ja keskenmeno kaikuvat vielä unissa. Nään liki joka yö unia, joissa Elsi ei syntynytkään, tai saattoi jotenkin syntyä mutta silti mennä kesken. En ihan ymmärrä, mutta kuitenkin. Siis että saatan muistaa Elsin kasvot ja äänen ja miltä tuntuu pitää Elsiä sylissä, mutta silti raskaus on niinkuin mennyt kesken. Tai sitten muistan sen valtavan loppuaikojen mahan. On ihana herätä niistä unista ja huomata ettei se olekaan totta.

Reilun kuukauden päästä täytän itse 27 vuotta. Olen sanonut miehelle, että aion jollain lailla juhlia synttäreitä, mutten välttämättä vielä kuukauden päästä jos tuntuu ettei me Elsin kanssa olla valmiita eroamaan vielä illaksi. Mutta joku kerta. Ehkä ensivuonna. Tuntuu samalla aikaa ihanalta ja kammottavalta ajatella jättävänsä tuon lapsen edes pariksi tunniksi. Kävin yhden kerran kaupassa ilman Elsiä, sekin teki pahaa.

Ai niin, siitäpä muistinkin viimeöisen unen: Olin ilmoittautunut kurssille ystäväni kanssa (jonka kanssa kesällä kävin kurssia myös). Opiskelimme klassisen musiikin historiaa (niinkuin aina!! :D ) ja kurssi oli aina keskiviikkoisin aamupäivällä ja iltapäivällä toiseen kertaan. Nyt oli iltapäivätuntien aika, ja pistin Elsin nukkumaan ja lähdin kurssille, mietin että mies tulee varmasti kohta töistä kotiin. Olin bussissa, kun yhtäkkiä tajusin ettei niin voi tehdä, eihän vauvaa voi jättää yksin kotiin! Tuli kamala paniikki, hyppäsin ulos bussista ja otin toisen kotiinpäin. Mietin, että tuskin mitään on ehtinyt tapahtua, mutta voi miten Elsi varmaan itkee! Oli kauhea syyllisyys. Tajusin, etten voi käydä sitä kurssia, jos en voi ottaa Elsiä sinne mukaan. Soitin kurssikaverille, joka oli tosi pettynyt.

Tuumin herätessä, että on tässä niin isosta vastuusta kyse, ja niin uusista asioista ylipäänsä, ettei ihme jos unissa unohtaa oikeat toimintatavat. Raskaana ollessa näin usein vähän samankaltaisia unia, joissa ensin olin saanut lapsen, sitten uni jatkui jotenkin toisenlaisena ja yhtäkkiä kesken kaiken muistin "ai niin, se lapsi!" ja hädissäni etsin sitä. Eipä sitä oikeasti tuota lasta unohda, mutta unissa saattaa palata tavallaan takaisin lasta edeltävään aikaan kun se on niin tuttua ja tämä niin uutta. Samaan tapaan kuin melkein kaikki uneni tapahtumapaikat ovat lapsuudenkotini.

Nyt pitäisi ehkä vähän siivota kun kerran tyttö nukkuu. mutta taidan silti vielä hetken vetää lonkkaa, kun tyttö nukkuu. :)

maanantaina mamma meni mansikoita ostamaan.

En kyllä ostanut mansikoita, mutta arvatkaa suklaata ostin kyllä.. tunnustan!

Eilen kokeiltiin disflatyliä ja kiitos sille, vaikuttaa ettei tänään tartte niin itkeä. toisaalta taas eilis ilta meni vähän hassusti. Päätin pumpata, ja sitten mies antoi maidon elsille pullosta. Elsi imaisi sen nopeasti, ja oli heti kohta taas nälkäinen! Taisi tuo maito holahtaa niin äkkiä vatsalaukusta suolistoon ettei nälän tunne pysynyt poissa pitkään, ehkä tunnin tai noin. No pumppauksen jäljiltä taas oli rinnoissa maitomäärä sen verran vähäinen, että väävää hermoistui siihenkin.. Päätettiin sitten ekaa kertaa pitkään aikaan ottaa korvikkeet hätiin. Ei Elsi niitä oikeastaan tahtonut, vaan semmoista turvallista lyhkäistä imaisua, eli korvikkeen määrä jäi tosi vähäiseksi.

Yö sujui aika mukavasti. Uni painoi silmään yhdentoista maissa, jolloin mekin painelimme nukkumaan. Heräämisiä oli noin kello 3-4, ja siitä ehkä tunnin välein jotain pientä ininää. Mies taisi havahtua kerran. Aamulla hän sanoi "tulipa nukuttua hyvin!", josa olin taas toki iloinen mutta myös kateellinen. :) Siihen sinänsä pyrinkin, että hän saisi nukkua kun minä voin nukkua päivälläkin.

Eilen siis rytmi oli tällainen:
ylös klo 9:00
ekat unet 11-13
tokat unet 15-18
kolmannet (!) unet 19-21
Yöunille 23:30, eka herääminen niiltä klo 3:30 noin, siitä heräiltiin vähänsen ehkä tunnin välein.

Tosiaan samanlaista vinkunaa ei yöllä ollut kuin nyt aiemmin, selvästikään ei mahaa särkenyt ollenkaan niin kuin ennen. Nyt hän heräilee parvekkeella, käyn hakemassa tytön pois.

Pieni Väävää.

Tässä meidän pieni väävää. <3 Nyt on pohdittu ensinnäkin nukkumista. Ollaan miehen kanssa tultu tulokseen, ettei kumpikaan osattais olla rennosti jos Elsi ei nukkuis meidän kanssa samassa huoneessa. Eikä kumpikaan uskota Elsin hyötyvän ollenkaan omasta huoneesta vielä. Tällä hetkellä ollaan päädytty siihen, että samaa järjestelyä jatketaan, ja sopeudutaan vaan itse Elsin rytmiin. Että jos hän menee nukkumaan yhdeksältä, mekin mennään (tai syytetään itteämme väsymyksestä jos ei mennä) niin ei niin haittaa jos sitten nukkuu katkonaisesti kolmesta eteenpäin. Varmaan jatkan samaan malliin, että Elsi alkaa nukkumaan omassa sängyssään eli kehdossa ihan minun vieressä. Siitä kuulen kyllä tosi pienetkin liikkeet ja ehdin niihin reagoida. Varmaan ensin koitan onko Elsillä vaan turvan tarve ja laitan tuttia ja silittelen, mutta jos se ei auta otan viereen. Vatsakipujen suhteen on kanssa tuumittu toimia. Eka kokeilen ihan tuota relaa, mutta jos se ei toimi niin sitten disflatylia. Sisko kertoi käyttäneensä sitä nuorimmalleen, ja se oli kuulemma jonkin verran auttanut. Ja lisäksi ajattelin rentoutua, sillä ehkä tämä on parin kuukauden itkuisampi kausi, ja sitten lienee helpottavan. Kun ei Elsi kovin paljon itke, muttei ole ihan tyytyväinenkään. Tai miten sen selittäisi.
Vähän pimeä kuva, mutta tässä näkyy sukkahousuja joita ostin. Ne on niin hellyyttäviä! Ostin kanssa koon 62 body-setin, jossa vaaleanharmaa ribbibody, tummanharmaa tasainen bady ja sitten valkoinen jossa on vaalean ja tummanharmaita lintuja. Tuo farkkumekko on liian iso vielä, ja emmin myös onko se ihan hullu. :D Tunkea nyt pikkuvauvalle farkkumekko.. Koitin lohduttautua sillä, että puetaanhan pojillekin liivihousuja, mutta en tiedä onko sekään musta viisasta.

Rinnat on yhä selvittämätöntä maaperää. Kohta taivun pumppaamaan, ne on niin kireet koko ajan. Nyt tuntuu hassulta, että koskaan olin niin huolissani maidon riittämisestä, mutta tokihan sitä on kun sitä ei viikkoon juuri tullut.

Ensi keskiviikkona on vauva-aamu läheisessä leikkipuistossa, katsotaan menenkö sinne. se on kyllä sinänsä hassuun aikaan meille, että Elsi nukkuu aina juuri silloin.

Parkua ja hammastenkiristystä.

Elsi-reppana on ollut väsynyt, rytmit on olleet sekaisin ja vatsassa on kiertänyt ilmaa. Eilen oltiin neuvolassa klo 13, ja sitä ennen Elsi nukkui yhdestätoista siihen asti, ja toki nukahti rattaisiin kotiin tultua. Siitä seurauksena Elsi jotenkin luuli että on yö tai jotain, ja nukkui sitten kutakuin koko päivän. Yöllä sitten yhden aikaan Elsi heräsi ja sen jälkeen nukkui tosi katkonaisesti neljään, jolloin sitten ei unta tullut silmään ollenkaan. Nousin Elsin kanssa, ja valvottiin tunti yhdessä, mutta hän ei ollut tyytyväinen oikein mitenkään. Viiden aikaan mies tuli hätiin ja jotenkin tuoreilla voimilla jaksoi pitää Elsille seuraa tunnin, jonka jälkeen nukkuminen taas onnistui. Sen jälkeen herättiin kerran-pari hetkeksi, ja oikeasti noustiin ylös puoli yhdeksältä.

Tänään sitten hän oli kovasti väsynyt, ja tahtoi nukkumaan jo kymmenen jälkeen. Lähdin rattailla vanhemmilleni kylään ja Elsi nukkui rattaissa sitten kahteentoista. Sen jälkeen hän parkui ja vänisi kolmeen, jolloin lähdin takaisin kotiin. Siinä samalla sitten unta tuli kuuteen asti.

Nyt on taas koko ilta mennyt ilmavaivoja kitistessä. Tai niiksi minä ne uskon. Tyytyväinen tyttö ei ole oikein mitenkään päin ennen kunnon pierujen ulostuloa, ja tänään siihen meni monta tuntia. Olen ostanut apteekista rela-tippoja, ja kokeilin niitä tänään. Katsotaan helpottaako ne yhtään. Kahvia täytynee kanssa vähentää. Disflatyliäkin meillä on, mutta ehkä sen aika on myöhemmin.

Nyt taitaa tyttö nukahtaa miehen syliin. Enää se ei ole ehkä puoleen tuntiin itkenyt vaan on ollut ihan tyytyväinen, mutta ei ole kumminkaan nukahtanut vaikka on selvästi väsynyt. Rintaa se ei halua.

Semmoisia asioita mietin, että tuleekohan maitoa nyt jo liikaa? Kun rinnat meinaa tuntua täysiltä ja pakkautuneilta, vaikka Elsi imee tiheään. Ja kun on nuo ilmavaivat, niin onkohan maitovirta liian vuolas ja vie ilmaa sitten mahaan? Varsinkin toisesta rinnasta imiessään Elsi herkästi parkuu ja hylkii rintaa. Se onkin kovempi ja suihkuavampi. Pitäisiköhän pumpata, vai lisääkö se maitoa entisestään.. Ja toinen asia on imetysvälit, pitäisiköhän niiden olla pidemmät jos on ilmaa noin mahassa. Toisaalta lapsentahtisuus, toisaalta itkuiset illat. Eihän Elsi ainakaan tähän mennessä ole kovin pitkiä aikoja itkenyt, että ei varmasti nyt voi mistään koliikista puhua vaan aika tavallisista ilmavaivoista ja mahasäryistä. Mutta kai niitä voisi jotenkin helpottaa?

Nukuttamisesta on kanssa tullut mietteitä. Elsi nukkuu yöt kehdossa minun vieressä, ja nostan sen siitä yöllä aina viereen syömään. Siihen hän sitten helposti jää pitkiksikin ajoiksi, kun molemmat nukahdamme. Kannattaisikohan juuri noiden itkujen takia tehdä mieluummin niin, että nousisi vaikka nojatuoliin imettämään ja kun maha on täysi, laskisi Elsin takaisin kehtoon. Kun vieressä ollessaan hän tulee syöneeksi lyhyissä pätkissä monta kertaa, ja ehkä sekin lisää ilmaa mahaan. Jotkut ystävät ovat myös nukuttaneet lapsensa heti alusta asti omaan huoneeseen, ja selvinneet kuulemma yhdellä heräämiskerralla. Elsillä on oma huone, pitäisiköhän semmoistakin kokeilla? Toisaalta tuntuu kurjalta pistää noin pieni tyttö niin kauas meistä, mutta toisaalta jos me kaikki nukkuisimme sitten paremmin..

Ostin Elsille tänään sukkahousuja, bodyja ja farkkumekon. <3

Ihana raukea ilta.

Nyt on kääntynyt väsynyt päivä iltaan. Ystävät kävivät kylässä, ja se oli tosi mukavaa. Joristiin paljon, ja kerroin kovasti tuntemuksia ja kokemuksia synnytyksestä ja näiltä viikoilta. Toivon, etten jorissut heidän päälleen, ja että saivat hekin sanoa jotain. On aika pinnassa vielä nämä tunteet ja asiat, ehkä ensi kerralla ei tarvitse sitten niin vouhkata. :)

Sitten toinen asia. Elsin kuvia on pyydetty pariin otteeseen. Olen miettinyt asiaa ja jutellut miehen kanssa. Olen tullut tulokseen, etten julkaise kuvia hänestä, koska hän ei niihin itse voi vaikuttaa. On eri asia julkaista kuva itsestäni, koska voin itse päättää mitä laitan ja minne, mutta Elsi ei voi tällaisesta ymmärtää enkä voi häneltä kysyä.

Niinpä ainakaan tässä vaiheessa en laita kuvia Elsistä, vaikka tekisikin mieli näyttää teille miten hieno hän on! Joudutte vain luottamaan sanaani siinä asiassa, sillä erityisen hieno Elsistä tietenkin tuli. ;)

Väsynyt päivä.

Nyt meni toinen yö kohtalaisen katkonaisesti. Elsi herää aika usein, nukahtaa kyllä äkkiä uuestaan. On tullut uudestaan mieleen saako se tarpeeksi sapuskaa, mutta se mitataan huomenissa neuvolassa. Voi olla, ettei se vaan tahtoisi nukkua kehdossa, vaan kaipaa koko aika viereen nukkumaan, tai sitten vatsaa vähän kipristää (näin oli ainakin neljän aikaan, silloin vääntelehtiminen ja piereskely oli selkeästi valvomisen syynä) tai sitten tekee mieli vain turvan vuoksi tissiä.

Mies ei herännyt kuin kerran yöllä (hyvä niin, mutta olispa ihana itekin nukkua) mutta itte olin kyllä aamulla väsynyt! Pääti jo silloin, että jahka kello tulee kymmenen, käydään Elsin kanssa kummatkin päiväunille. Ja niin tehtiin, kymmenestä johonkin kahdentoista päälle torkuttiin sängyllä kainalokkain, ja sekös vasta oli mukavaa. Ei siinä itse kovin syvään uneen pääse, kun on lapsi kainalossa. Kuitenkin enemmän kuin jos ei ollenkaan edes yrittäisi nukahtaa.

Silti olin väsynyt iltapäivällä, ja kun Elsi itkeskeli jonkun verran tuntemattomista syistä (ehkä se mahakipu, mene ja tiedä) hermostuin ja päätin painella kauppaan. Mies tuli mukaan. Mikä oli hyvä, koska minulta pääsi väsymysitku pihalla kävellessä, ja se lakkasi pitkällä halauksella. En oikeastaan ole niin kammottavan uninen, mutta kai tämä kaikki on niin uutta ja kuluttavaa että siihen reagoi. Pakostikin, kun ei ole ennen ollut niin kiinni missään tehtävässä tai ihmisessä. Ennen on päässyt vessaan kun tahtoo, saati suihkuun tai saunaan..

Mutta paru loppui siis lyhyeen. Käytiin kaupassa. Ostin apteekista rela-tippoja, d-vitamiinia ja kanssa disflatylia, joita aion kokeilla. Eka relaa, sitten disflatylia. En tiiä liioittelinko, mutta näin voi käydä jos menee väsyneenä apteekkiin. Lisäksi kultakaupassa oli loppuunmyynti, ja ostin sieltä rannekellon. Nyt voin yölläkin vilkaista siitä mihin aikaan olen tällä kertaa hereillä.. :D

Ystävät tulee kylään tänään kuuen maissa, mukava heitä nähä. Eipä oikeestaan muuta. Nyt on rento olo, mutta eittämättä vähän väsynyt. Sitten kun mies lähtee töihin taas pitää itse muistaa nukkua päiväunia että jaksaa. Ja lisäksi syödä: minua on alkanut huimata välillä ylösnoustessa aika kovaa, onneksi huomenna tarkistetaan hemoglobiinikin.

Elsinpäiväkahvit.

Tänään on Elsin nimipäivä! En edes tiennyt koko päivän olemassaolosta ennenkuin viikko takaperin, jolloin Elsin kummi kertoi semmoisen olevan olemassa. Elsin nimi kun keksittiin kääntämällä Ilse vähän niinkuin toisinpäin, niin en ollut edes tajunnut että semmoinen nimi on olemassa muutenkin. Aion leipoa valmistaikinasta omenapiirakan ja minun vanhemmat tulee kylään. Ei silti että nyt erityisesti nimppareita juhlittaisiin, mutta tekee mieli piirakkaa ja äiti tahtoi Elsin nähdä taas.

Viimeyönä Elsi heräsi tosi monta kertaa. Tai ainakin minä heräsin, en tiedä kunnolla monestiko Elsi. Nukuttiin kyllä silti yhdeksästä aamukahdeksaan, mutta katkonaisesti. Aamulla oma olo oli aika heikko, pyörrytti ja valopilkut vilisi silmissä, päätäkin särki. Mutta aamiaisen jälkeen ensin siivottiin ja sitten lähdettiin Elsin kanssa kauppaan. Ulkona käveleminen piristi, ja nyt on jo paljon parempi olla.

Kokeilen tänään jos kuitenkin joisin iltapäiväkahvin. Tuntuu päivä niin vajaalta ilman sitä. En juonut sitä kylläkään raskausaikana kovinkaan usein, koska kahvi ei maistunut niin hyvälle. Mutta nyt se taas maistuu, ja voi kun tekee mieli iltapäiväkahvia! Niinpä toivon, että Elsin mahakipujen syy oli sipuli tai joku muu kuin kahvi.

Eilen illalla ilahduin, kun olin laittanut Elsin nukkumaan. Se heräsi siitä hetken päästä, ja kuulin sen itkevän. Menin makkariin, ja samalla juttelin Elsille, ja jo minun äänen kuuleminen vaimensi itkun. Olin ihan liikuttunut, voi sehän tuntee minun äänen ja lohduttuu jo siitä! Nyt kun tätä kirjoitan, tissitkin liikuttuu.

Kipaisen nyt suihkuun, että varmasti ehdin ennen tytön heräämistä. Sitten alan kuoria omenoita piirakkaan.

Rytmi.

Tällä hetkellä meidän päivä kulkee näin:

8:00 Elsi herää, vaihdetaan vaippaa ja syödään muutamaan otteeseen seuraavan parin tunnin aikana.
10:00-12:00 on ensimmäisten päiväunien aika. ne nukutaan aluksi rattaissa tai sitten rattaitten koppaosassa parvekkeella, ja myöhemmin sitten sisällä ettei kylmä haittaa.
12:00-15:00 vaihdellaan vaippaa, syödään ja seurustellaan.
15:00-18:00 toiset päiväunet.
18:00-21:00 vaihdellaan taas vaippaa, syödään koko ilta ja rupatellaan (väävää!!omnomnom) ja ehkä käydään kylvyssä illalla viimeisenä. nukahdetaan tissille, se on paras paikka illalla.
21:00-8:00 nukutaan, välissä syöttöjä vähän yöstä riippuen 2-6.

Toimii mainiosti tällä hetkellä. Tietenkin nuo kellonajat on noin-aikoja, ja ne vaihtelee varmasti tunnilla suuntaansa. Mutta kutakuin tuommoiselta päivä näyttää nyt, ehkä viikko menty suunnilleen tuolla kaavalla.

Perjantaina on taas neuvola, päästään näkemään miten muksu kasvaa. Luulisi kasvavan, tällä syömisen määrällä. :)

Tunteet tuntuu vähän normalisoituneen. Haikeuden aiheita tässä välillä on olleet oma ja lapsen kuolema: minä joudun joskus kuolemaan, enkä enää saa nähdä Elsiä, ja Elsi joutuu kanssa kuolemaan. Sen olen tänne tehnyt, ja sen pitää sitten joskus kuolla. Onneksi tästäkin on haikeus jo haalentunut. Lisäksi viimeyönä näin unta, että sain keskenmenon eikä Elsiä ollutkaan enää. Onneksi Elsi herätti ennen kuin ehdin tunnelmoida liikaa unessa, sillä muuten olisi varmaan ollut tosi vaikea nukahtaa.

Irtaantumisesta.

Nyt saattaa olla niin, että marraskuussa on yksi päivä jolloin en voi hoitaa Elsiä koska on yksi tärkeä meno. Mies on luvannut hoitaa, mutta minua kauhistuttaa ajatus jo valmiiksi. Miten sen voi jättää taa? Entä jos se huutaa koko ajan, jaksaako mies sitä kun ei ole ennen vauvoja hoitanut? Kestääkö mies, jos Elsi sitten itkee koko ajan. KEstänkö minä, jos en voi olla Elsin kanssa sitä päivää.

Nyt jo tekee huonoa, kun olen eri huoneessa kuin Elsi. Ja kävin tänään kaupassa ilman Elsiä, sekin hirvitti. huoh, hankalaa. Tekee koko ajan mieli mennä Elsin viereen nukkumaan.

Tänään on maistettu tilkka punaviiniä ja syöty myös homejuustoa. Aika ihanaa. Punaviiniä on niin paljon jäljellä, etten tiedä saadaanko se kulumaan ennekuin se happanee, mutta jos siitä ehtii pari suullista maistamaan ennen pahentumista niin hyvä.

Vauva-arjen ongelmia.

Vuorokausirytmi on meillä tällä hetkellä vielä ihan hakusellaan. Enkä meinaa sillä sitä, että Elsin pitäisi jo osata nukkua niinkuin aikuinen, en vaan itse ymmärrä vielä mihin aikaan hänen olisi parasta nukkua ettei hän väsyisi liikaa. Eilen illalla Elsi nukahti jo yhdeksän-kymmenen välillä, nukkui siit kahteen jolloin söi. Siitä hän nukkui neljän-viiden väliin, jolloin söi taas, ja uudestaan kuuden seitsemän välissä. Silloin mietin jokohan Elsi herää kokonaan, mutta hän vielä nukahti ja nukkui yhdeksään. Siitä oltiin hereillä noin yhteentoista, jolloin nukkui tunnin, ja uudestaan meni nukkumaan kolmen aikaan ja nukkuu nyt yhä kun kello on kuusi. Kolmen aikaan oli raukka aika väsynyt, taitaa olla suuren unentarpeen lapsi tämä. En heti tajunnut miten väsynyt Elsi on, ja nukuttaminen meni vähän myöhäiseksi, luulen. Elsi itkeskeli ensin vatsanpuruja ja sitten väsymystä, kunnes tämä toope-äiti tajusi laittaa hänet parvekkeelle unille. Sieltä nostin hänet pois jonkin ajan päästä, ettei kylmyys palelluttaisi lasta.

Toinen juttu on röyhtäyttämisen tarve. Elsillä on selvästi vatsanpuruja iltapäivisin, mutta ei hän kyllä meinaa röyhtäistä syömisen jälkeen. En sitten tiedä mahtaako noille puruille mitään. ei hän kovasti itke, vähän kiemurtelee ja inisee ennen kakkaamista. On sillätavoin tyytymätön. Mietin pitäisikö häntä sitten yrittää enemmän vielä röyhtäyttää, vai onko tuo kaikki ihan normaalia vauvan toimintaa sitten.

Sitten on oma syöminen. Ruokahalua ei ole. Tai siis ei ala oksettaa tai mitään semmoista, en vaan kaipaa mitään syömistä ennenkuin kiljuva nälkä yllättää, eikä silloin aina ehdi sitten laittaa mitään ruokaa. Mitenkähän senkin ongelman ratkaisisi, sillä tällä hemoglobiinilla ja muuten toimeliaisuudella ja imetyksen kanssa ja muutenkin, pitäisihän sitä muistaa syödä hyvin. Ehkä sekin paranee kunhan pääsen itse kauppaan huomenna, niin voin vähän valita mieleisiä tuotteita. Nyt on mies joutunut kantamaan kaikki itse, ja on pärjätty tavallaan vain perusvalikoimalla ettei kantamukset tule liian painaviksi.

Ja viimeinen ongelma on synnytyksen jälkeen tullut ummetus. Se on kurja vaiva, eikä kunnolla helpota. Eipä siitä sen enempää, luumukuuri on meneillään.

Synnytyksestä tunnelmoimista.

Elsi nukkuu nyt miehen sylissä.

Viime torstaina olin siellä kurssilla (vai hetkinen, sai taitaa olla jo toissatorstai..) ja sen jälkeen jäin äidin kanssa supistuksia laskemaan. Juteltiin niitä näitä ja laskettiin väliä, äiti teki hommiaan siinä koneella. Juteltiin äidin synnytyksistä ja vauvanhoidosta ja maailmasta ja sisaruksistani ja kaikesta. Äiti pyysi isän hakemaan meidät heille, että voisin siellä odotella ja katsoa miten tilanne etenee. Isä tuli, ja heidän kotonaan isä laittoi ruokaa meille kaikille. Minä makasin isän lepotuolissa ja äiti kirjasi aina ylös supistukset. Katsoimme telkkaria, joimme kahvia.  Supistukset tulivat kovempaa, ja äiti sanoi "kyllä se nyt Maija on niin, että sinä synnytät." 

Isä ja äiti ajoivat minut kotiin, olin soittanut miehelle että lähde tulemaan. Koska hän ei vielä ollut ehtinyt kotiin, tulivat äiti ja isä vielä hetkeksi meille ettei minun tarvitsisi olla yksin. Pian mies tuli, ja soitin sairaalaan että olemme tulossa. Lähtiessä äiti vielä halasi minua, ja sanoi etä esikoista kätilöopistolla synnyttäessä hän oli lähtenyt sairaalaan näin illalla, ja aamulla neljältä lapsi oli syntynyt, että ehkä meillä menee samalla tavalla. 

Puoli tuntia tuosta aikataulusta meidän aikataulumme heitti. 

Olen monena päivänä miettinyt miten kamalan kauniisti Elsi lähti syntymään. Miten lämmin muisto siitä jäi. Minun oma äiti, saattamassa minua äidiksi.Vielä jotenkin se että Elsi oli tyttö kruunasi kaiken, jotenkin niin kamalan kaunis tapahtuma. 

Vitsi miten herkkä ja tunteellinen olen  ollut viimeaikoina. En tiedä mitä toivon sen suhteen: toisaalta olisi kiva pystyä tekemään asioita ilman itkunpyrähdyksiä tai sitä että lähes itkisi vaikkei itkisikään. Toisaalta taas nyt näkee maailman niin tosi erityisellä tavalla, ja isot tunteet on niin.. no kauniit, ettei niistäkään tahtoisi päästää irti. Harvoin elämässä on tilanteita, joissa elää samalla tapaa NYT. 

Mutta kaipaan raskauttakin. Siitäkin äiti puhui, tosin joskus alkuraskauden aikaan, että lapsen synnyttyä tuntuu kuin jotain tosi tärkeää olisi irroitettu sielusta. En ajatellut sitä tässä välissä, mutta nyt muistin sen, ja siltä tosiaan tuntuu. Mutta puhuttiin miehen kanssa, että joku kerta hankitaan mulle se maha takaisin, ja silloin se on toisella tapaa tärkeää kun saadaan sitten kertoa Elsille tulevasta pienestä sisaresta. Jotenkin tässä tajuaa miten aika kuluu, näkee niinkuin maailmaa eteenpäin ja taaksepäin. Takana on oma elämä ilman lasta, ja odotusaika. Edessä on Elsin elämä, ja me sitä tukemassa, ja oma elämä äitinä. Sama elämä, mutta erilainen. Tämä on haarakohta. 

No, nyt pitää lakata tämä tunnelmointi ja palata taas maanpinnalle ja syödä ennen Elsin heräämistä. 

Lauantai, aamu, aurinko ja kahvi.

Kahvi maistuu niin hyvälle nyt kun ei ole raskaana. 

Eilen kävellessä olin tosi iloinen etten ole raskaana. Samalla kumminkin tuli semmoinen haikeus, että niin se vaan on sekin aika ohi. Ihana kun Elsi on maailmassa ja minulla on lapsi, mutta on silti vähän haikeaa kun ei ole mahaa eikä ole raskaana. Vaikka en yhtään kaipaa väsymystä ja kremppoja, ja vastaanotan kernaasti paremman jaksamisen ja kivuttoman kävelyn ja helposti kulkevan hengityksen ja kumartelun mahdollistumisen. Siltikin, ensimmäinen raskaus on ohi, eikä sitä voi saada takaisin. Tosi kummallinen olo, vähän niinkuin sydämestä olisi otettu jotain pois, mutta annettu toista tilalle.

Olen kanssa vähän haikeillut tätä tissisymbioosia. Mies on vähän ollut pahoillaan, ettei hänellä ole keinoja Elsin rauhoittamiseen jos kriittinen piste ylittyy. Elsi on lisäksi tosi paljon tietenkin minun sylissäni, eikä mies samaan tapaan pääse häntä hoitamaan. Eilen Elsi itki kovasti, taisi olla aika väsynyt kun ei nukkunut yksiäkään kunnon pitkiä päiväunia vaan muutamia lyhyempiä pätkiä. Mies raukka oli ihmeissään miten  Elsiä rauhoittaa, ja tajusi että ilman tissejä se on aika vaikeaa tällä hetkellä. 

Eihän Elsi sinänsä vielä minuakaan erityisesti huomaa, vaan lähinnä nää rinnat. Ja koitin sanoa miehelle, että jos joskus olisi tilanne ettei tissit pääse paikalle, miehen pitäisi sitten vain lämmittää pullo. Ja että tulee aika, jolloin on maailman ihaninta kun isä tulee töistä kotiin, ja silloin äiti on ihan paperia isään verrattuna. Että tulee aika jolloin äiti on tyhmä ja isän syli ainut paras paikka. 

Eilisestä on taas tippunut kilo. 

Yritettiin kylvettää Elsiä eilen ekaa kertaa, mutta taisi reppana olla liian väsynyt siihen kun hermostui siitä tosi paljon. On tosi paljon asioita joita pitää vielä oppia tajuamaan ennen kuin arki sujuu. Minunkin vauvanhoitokokemuksista on niin  pitkä aika, eikä se ole tietenkään ikinä ollut niin vastuullista ja kaikenkattavaa kuin oman lapsen hoito on. 

Hassua miten paljon on tehnyt mieli kirjoittaa nyt. :) Oon aina kirjoittanut päiväkirjaa, mutta koneella kirjoittaminen on nykyään jotenkin niin paljon helpompaa. Toki se on harmi, että päiväkirjoihin tulee myös piirrettyä kuvia ja ne elävöittää muistoja tosi paljon, tunnelmat tallentuu hyvin niihin. Mutta muuten tämä blogi on kyllä ihan mieletön henkireikä.

Jee, tissit toimii!

Eilinen maraton taisi tehdä tehtävänsä, koskapa yöllä valutteli niin kovaan tahtiin maitoa ulos. Oli koko oma rintamus ihan märkänä imetyksen jälkeen, kun toinen rinta oli käytössä ja toinen vissiin toivoi olevansa. Ei muuta raportoitavaa, hyviä uutisia siis vain. :) Tänään tulee terveydenhoitaja kylään, nähdään sitten miten on kasvettu.

Sain farkut kiinni! Kaikki housut meni itseasiassa jalkaan, mutta nyt vasta yhdet on mukavat koska niissä on korkea vyötärö joka pitää tuon röllykän kurissa. :D Muut jää sen alapuolelle, ja näyttää tosi hassulle kun tuo geelimäinen makkara pullahtaa siihen päälle. :) Eilisestä on tippunut kilo, turvotus taitaa siis laskea. Pieniä suuria iloja tänään. 

Kello on kohta kuusi. Terkka kävi, ja saatiin vaan kehuja! Elsin paino on noussut 200g viidessä päivässä, eli selvästi maitoa riittää nyt. Sain itse kehuja siitä, etten sitten heittänyt hanskoja tiskiin vaikka maidon kunnollisessa nousussa kestikin. Hän sanoi, että monasti äidit ehtivät hermostua ja alkaa pullottamaan kovaan tahtiin. Voi uskoa, koska pelko nälkäisestä lapsesta on aika suuri. Joillekin myös lääkärissä "määrätään" pulloa enemmän kuin ehkä kannattaisi.  Muutenkin kaikki oli hyvin, sain luvan saunoa varovasti ja myös ulkoilulupa irtosi. Lisäksi sanoi, että "näytät kuin et olisi raskaana ollutkaan" mikä oli kanssa mukavaa. :) Vaikka oikeasti tiedän, että onhan tuota vararengasta vielä riittävästi, niin silti hauska kuulla että ihmiseltä alkaa jo olemus näyttää.

Käytiin vaunulenkillä, ja se oli ihanaa! Aurinko paistoi ja olin ekaa kertaa ulkona viikkoon. Tai istuin kyllä siskon kanssa keinussa pihalla pari päivää sitten ehkä vartin. Mutta sen lisäksi. Syksy on juuri sellainen kuin ajattelin saadessani kuulla odottavani syksyvauvaa. Elsin syntymäpäiväkin oli juuri semmoinen kaunis, kuulas ja kirpeä syksyinen päivä. 

Koska Elsi on ensimmäinen lapsi, tuntuu kuin koko maailma olisi pysähtynyt meidän ympärille ja alkanyt pyöriä me uutena napanaan. Vaunuja työntäessä miettii, että huomaakohan kaikki että meille on syntynyt vauva, ja ettei sitä ollut ennen. Eipä sitä itse koskaan vaunuja nähdessään ole miettinyt miten iso asia se vaunuissa makaava lapsi vanhemmilleen on. Ei sitä tajua kunnolla ennen oman saamista.

Maraton!

Tänään en ole antanut yhtään lisämaitoa, ja hyvin on mennyt näinkin! Aamullisen kriisin jälkeisen suihkun virkistämänä olen viettänyt suurimman osan päivästä tissi eräänkin lapsen suussa. Nyt illalla on mennyt nelisen tuntia näin, Elsi roikkuu tuossa eikä koko aikaa kyllä ime mutta on mielellään rinnalla. Minusta maitoa tulee nyt, jee! Taatusti paremmin kuin eilen.  Aamulla taisi herua huonosti, koska nänninpäät oli niin kuivat. Se korjaantui ahkeralla harjoittelulla. :)

Toinen rinta harmittaa, koska en meinaa millään saada Elsin otetta siitä hyväksi. Olen kokeillut maaten ja istuen ja tyynyllä ja ilman, mutta jatkuvasti sitä rintaa sattuu ja se on suusta tullessaan litteä ja kipeä.  Toisen kanssa ei ole ongelmaa. En tajua mistä se johtuu! Ehkä olen sitten syöttänyt siitä vähemmän, niin se on pakkautunut enemmän ja on painavampi?

No, koitan saada tämän lapsen irtoamaan tissistä ja siirtymään nukkumaan ja painella itsekin pehkuihin. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan, silloin Elsi täyttää jo viikon! Hurjan nopeasti on viikko kulunut. Seitsemän päivää sitten olin tähän aikaan tullut juuri ensimmäisestä  suihkusta, ja tavannut meidän kätilön. Jännää!

Elsi 6vrk.

Pelkään kovasti, ettei maito ihan oikeasti ala riittää. Olen tässä nyt jo monta päivää kuitenkin imettänyt tuntikaupalla, ja aina vaan Elsi on sen jäljiltä kärsimätön ja nälkäinen. Pumppaamalla saan rinnoista 20min työn jälkeen 30ml maitoa. Juttelin siskoni kanssa, jolla oli ollut sama ongelma aikanaan, ja hän kertoi tehneensä kaikkensa saadakseen maidon riittämään, mutta mikään ei ollut auttanut. Hän kehoitti antamaan suosiolla lisämaitoa rinnan ohella, ettei lapsi jää nälkäiseksi.

Voi että kun en tiedä mitä tehdä. Olen tosi surullinen nyt, tahtoisin niin kovasti imettää, mutta tuntuu ettei maitoa nyt vaan tule vaikka rinnat olisi pinkeät ja kovat tai pehmeät ja imetys kestäisi tunnista toiseen. Lapsi rukka, väsyyhän sitä vähemmästäkin, imeä nyt tuntikaupalla tyhjää tissiä.

No, saa sitä maitoa kaupastakin, mutta kyllä surettaa jos en saakaan imettää.

Jatkoa kellon neljän pintaan: Juttelin toisenkin siskon kanssa, joka taas sitten on aina imettänyt hyvällä menestyksellä. Sen jälkeen kävin suihkussa ja kuivasin tukan ja puin vaatteet, olin kuin uudestisyntynyt taas. Tunteet on niin pinnassa nyt, että meinaa ilot ja surut heittää yli helposti.  Luotto imetykseen vaihtelee, välillä päätän että kyllä tämä tästä, välillä meinaan heittää hanskat tiskiin. Nyt kuitenkin ajattelin ottaa rennosti ja pistää illaksi pitkäkseen imetystyynyn kanssa ja ottaa Elsin kainaloon. Kattellaan sitten telkkaria tai luetaan kirjaa. Pistin miehen ostamaan rypäleitä, joita sitten voin siinä ohessa pistellä. Ruokahalu on tosi huono. Jos jotain tekis mieli, niin suklaata, mutta en aio alkaa sitä ostamaan koska sitten ostan sitä joka päivä. Hedelmiä ja vaikka voileipäkeksejä vois kyllä ostaa imetyksen kylkeen. No, katsotaan miten käy, toivotaan parasta. Koitan asennoitua positiivisesti ja ajatella kaiken tämän kuuluvan juttuun.

Semmoiset jutut on hankalia tietää, kun on eka lapsi.

Imetyksestä.

Tänään on mennyt seuraavasti: Aamulla meni hienosti ilman lisämaitoa ja Elsi vaikutti kylläiseltä. Kahdentoista aikaan sama homma. Nyt tuossa neljän-viiden aikaan Elsi imi varmasti yli tunnin, jonka jälkeen sylki rintaa ulos ja vaati silti lisää maitoa. Päätin antaa 30ml korviketta.

Teinköhän siinä virheen, olisikohan pitänyt vaan sitkeesti tarjota rintaa..? Annoin periksi, kun tuntui ettei mitään kuitenkaan enää tule, ja lisäksi fafa oli tullut Elsiä katsomaan ja tuntui höhlältä istua koko vierailun ajan tissi suussa. No, koitan nyt illalla sitten olla antamatta lisämaitoa, tai antaa vähän pienemmän satsin niin saisin aikaa kehitellä jostain lisää maitoa.  Mutta käyköhän siinä sitten niin, että yöllä maito loppuukin? 

No, ehkä turha kantaa huolta, koska viime yö oli paljon maidokkaampi kuin toissayö, ja tämä päivä parempi kuin eilinen. Jos suunta pysyy samana, niin kaikki on hyvin. 

Kädet ja jalat on muuten turvoksissa. Jalkapöydät on ihan pyöreet. Rasittavaa. Se ehkä selittää miksi paino on raskauden aikaisesta painosta tippunut vain kolmisen kiloa, kun kuitenkin Elsi itsekin painoi enemmän. Eilisestä painosta oli tänään tippunut jo kilo, että ehkä sekin on hyvä suuntima.

ihana aamu.

Elsi nukkui taas tosi hienosti! Olen kokenut painetta imetyksen suhteen, vaikka olin ajatellut olla kokematta. Tahdon kyllä imettää, mutta se on aika vaikeaa, ja maitoa on tullut (ainakin tähän asti) liian vähän. Eilen Elsi nukkui niin pitkiä pätkiä, että oli sitten syömään käydessään niin nälkäinen ettei meinannut kestää imea rintaa. Siitä tuli ensin hyvin, ja sitten se loppui, eikä Elsi olisi millään jaksanut odottaa uuden satsin nousua. Lisämaitoa annettiin kuitenkin tosi vähän, ja olin jo varsin luottavainen tulevaisuuden imetyksen suhteen, kunnes illalla tuo imi liki puolitoista tuntia eikä silläkään ollut kylläinen ja huh että itse aloin olla jo arkana! Annettiin sitten puolen yön aikaan 30ml maitoa, ja sen jälkeen vielä turvarintaa, niin sitten uni tuli.

Elsi heräsi kahdesti, joista toisella kerralla mies ei edes havahtunut. Oli muuten hassua, kun hän sanoi tuossa tunti sitten toisen heräämisen kohdalla että "on kyllä pakko saada nukkua huomenna päivällä, olen niin tajuttoman väsynyt!" Minua vähän huvitti, kun tässä nyt kuitenkin nukuttiin monta tuntia, ja itse oon nukkunut monena yönä aiemmin jo paljon vähemmän. Mutta kait hormoonit suojaa, kun ei juurikaan silti väsytä. Eihän se sama asia ole miehelle kuin minulle. Täytyy muistaa se sitten kun mies menee taas töihin. Nyt jätin sen tuonne nukkumaan, ja tulin Elsin kanssa tänne, vaikka nukkuu Elsikin kyllä vielä.

Sulatan nyt toista rintaa, kun se ei kelvannut yöllä. Taisi olla liian kova.



Ennen syntymää ajattelin, että en välitä vaikka vauvan vaatteet olisivat poikamaisia tytöllä tai tyttömäisiä pojalla, mutta niin vaan eilen raakkasin liian poikamaiset vaatteet pinoista pois. :D Ja lisäksi ompelin Elsille liivimekon johon käytin miehen lapsuudenaikaista lakanaa, jotain tilkkupalaa ja äitiyspakkauksessa harsojen ympärillä ollutta silkkinauhaa. Minusta siitä tuli ihan hieno, vaikka en jaksanutkaan olla tarkka ompeleitten suhteen. Puuhaan rupesin vähän yllättäen, koska oli pakko ommella yksi pussilakana vauvakoossa, ja sitten samoin tein päätin sutaista tuommoisen.




Ai niin, mitat ovat tosiaan jääneet mainitsematta: Elsi oli syntyessään 3560g ja 50cm, eli keskikäyrällä tai ihan hitusen sen alla. Eipä pitänyt paikkaansa sen viimeisen lääkärin 3800g arvio. Mutta eihän se tietty kovin paljoa heittänytkään.

Ensimmäinen aamu kotona.

synnJatkan vielä tuon kertomuksen loppuun. Ennen aamupalan tuomista kävin suihkussa pikaisesti. Huimasi kyllä kovasti, mutten pyörtynyt. Saimme sitten leipää ja kahvia ja jogurttia ja appelsiinimehua pikareissa, tuntuipa se juhlalliselta! Aamupalan syömisen jälkeen Pia kävi vielä sanomassa hyvät huomenet, hän lähti kotiin. Toivottavasti kokemani kiitollisuus kuulsi äänestä, koska sanat ei tuntuneet riittävän. Meidät sitten kärrättiin synnyttäneiden osastolle, jossa ihmettelimme uutta perheenjäsentä. Sain juodakseni puolukkamehua ja mehukeittoja ja syötäväksi vielä särkylääkkeitä ja rautaa, jotta veriarvot kohenisivat. Päivällä mitattiin hemoglobiini, joka oli tippunut 95:teen. Se ei kuitenkaan niin alhainen ollut, että olisi tarvinnu alkaa korvata menetettyä verta. Huimasi kyllä paljon jo istuessa ja ylösnoustessa korvat ja nenä menivät heti kylmiksi. Pystyin kuitenkin käymään itse vessassa, enkä tarvinnut saattajaa.Mies lähti kotiin jossain välissä aamulla nukkumaan pariksi tunniksi, ja minä jäin Elsin kanssa koisimaan.

Päivät osastolla kuluivat kyllä nopeasti, jos vertaa niihin päiviin jotka vietin osastolla odotusaikana. Silloin minuutit tikittivät todella hitaaseen tahtiin, enkä mitään niin olisi halunnut kuin päästä kotiin. Nyt Elsin tuijottaminen ja jatkuva imettäminen vei niin paljon aikaa ja oli niin ihanaa, että aika kului kuin siivillä.

Imetys ei ole vielä lähtenyt ihan täysillä käyntiin. Elsi jaksaa kyllä imeä hyvin, mutta maitoa ei vielä heru tarpeeksi. Kovasti kipeäksi rinnat ovat kyllä käyneet ja koviksi, mutta ulostulevan maidon määrä on aika vähäinen. Osastolla päätettin syöttää Elsille ohessa lisämaitoa, koska paino tippui 9% ja muutenkin raukka huusi apinanraivolla vasta tissillä oltuaan tai imiessään. Painon lasku saatiin loppumaan ja jopa vähän sitten nousemaan, ja lähtiessä lääkäri ohjeisti että lisämaitoa kannattaa antaa siihen asti, että syntymäpaino on saavutettu. Olen tänään antanut vain 10cl, ja se on piisannut kun vaan on lapsi saanut olla rinnalla lähes koko ajan.

Kotiin tullessa itkin ensin autossa ja ovesta sisään kulkiessa, koska olin vain niin onnellinen. Ja lisäksi tosi väsynyt yhtäkkiä, vaikkei päivällä ollut tuntunut siltä. Epparihaavakin oli kipeämpi, ja mietin riittääkö särkylääkkeen ohjeistettu annostus, mutta päätin sitten että saa riittää, olen varmasti vain kipeämpi kotiin tulon aiheuttaman rasituksen takia. Illalla istuin Elsi sylissä ja itkeä tihutin tuntikaupalla, syömisestäkään ei meinannut tulla mitään kun kyyneleet vaan valuivat. Kuunneltiin miehen ja minun erityista rakkauslaulua, ja se vain lisäsi parun määrää, joten oli pakko vaihtaa musiikki reggaeen. Lopulta päätin, että onhan tämän nyt loputtava, koska muuten alkaa päätä jomottamaan kovaa.

Yö meni täällä hienosti. Elsi nukkui ensin illan, ja valvoi sitten yhdeksästä kahteentoista. Sitten hän nukahti, ja me nukahdimme joskus puolen yhden maissa. Seuraavan kerran heräsin neljän tunnin päästä, ja tuntuipa se ihmeelliseltä! Sairaalassa en taatusti ollut nukkunut kahtakaan tuntia putkeen, aina havahduin johonkin. Elsi söi silloin ensin rintaa ja sitten vähän lisämaitoa ja nukahti uudestaan pariksi tunniksi. Silloin hän maisteli vähän taas rintaa ja nukahti. Heräsimme miehen kanssa yhdeksältä aamulla.

Varmaahan ei ole, että yöt jatkuvat näin tai että Elsi itkee tulevaisuudessakin suurimmaksi osaksi vain tarpeesta, mutta olipa ihana saada nukkua.

Nyt kuuluu sängynpohjalta maiskuttelua, lapsi näkee varmaan unta tisseistä. Hitaasti alan tajuta, että minusta on todellakin tullut äiti ja tuo maailman kaunein vauva on oikeasti minun lapseni. En voisi olla onnellisempi.

Ai niin, eilisen itkun jäljiltä silmät turposivat lähes umpeen. :D Näytän nyt aika hurjalta. Pitäisi varmaan tehdä joku kurkkunaamio tai vastaava. :)

Elsi on syntynyt.

Kirjoitan nyt hetken kun Elsi nukkuu, katsotaan mihin asti ehdin.

Tulimme tänään kotiin sairaalasta Elsin kanssa. Hän syntyi perjantaina aamulla puoli viideltä, ja on nyt siis reilu kolme vuorokautta vanha. Kotona olen lähinnä itkeskellyt kaikkea onnea, en voi käsittää miten maailma on tällainen ja Elsi niin ihana ja miten kaikki voikaan olla vain niin hyvin.

Torstaina siis aamun jälkeen lähdin sinne kurssille, vaikka supistukset tuntuivatkin voimakkaammilta. En jotenkin viitsinyt jäädä niitä potemaan, kun niin monesti aiemmin oli sitten saanut pettyä. Kurssin jaksoin varsin hyvin, pysähdyin aina välillä vähän silmät kiinni hengittelemään, ja jatkoin sitten. Kurssin loputtua yhdeltä jäin äitini kanssa hänen työhuoneelleen ja äiti ehdotti supistusten välin kellottamista. Kas vain, ne tulivatkin tarkasti 5-6min välein. Eivät ne hirveän suurta särkyä tehneet vielä, mutta selvää särkyä silti, niin istuin siinä äidin seurana kun hän teki töitä ja kirjasi siinä ohessa aina supistusten kellonaikoja ylös. Aikaa meni pari tuntia ja supistukset vain jatkuivat. Äiti soitti isäni hakemaan meidät heidän kotiinsa.

Sinne saavuttuani huomasin, että supistusten välit olivat vähän pidemmät, ehkä vartin tai 20min. Ajattelin että se siitä taas, mutta ne pitivätkin vain tunnin tauon alkaakseen uudestaan entistä kovempina. Kuudelta soitin miehelle töihin, että jos voi lähteä aiemmin niin olisi hyvä. Mies sanoi lähtevänsä, ja isä ja äiti ajoivat minut kotiin miestä vastaan. Soitin sairaalalle, ja seitsemän jälkeen olimme sitten miehen kanssa jo synnytyssalissa.

Kättärillä oli kova ruuhka, ja meitä ehdittiin katsomaan vasta kymmeneltä illalla. Supistukset olivat silloin jo tosi kipeitä, ja olin ehtinyt oma-aloitteisesti käydä kerran suihkussakin lievittelemässä oloa. Arvelin, että olen varmaan jo metrin auki vähintään ja synnytys kestää tästä ehkä minuutin tai noin, mutta kätilö (ihana Pia, kiitos hänelle mahtavasta avusta ja hoidosta) sanoi kohdunsuun olevan auki 4cm ja kanavan hävinneen kokonaan. Olin ihan pettynyt, mutta Pia sanoi tilanteen olevan "ihana" ja ehdotti peräruisketta. Se oli aika kurja kokemus yhdessä kipeiden supistusten kanssa, mutta toisaalta hyvä oli hoitaa alta. Olin siinä vaiheessa toiseen kertaan suihkussa, ja talsin sitten suihkun ja pytyn väliä pitkät pätkät. Suihkutuolissa oli reikiä, ja kun nojasin välillä siihen käsillä tuli niihin pyöreitä mustelmia, hassua! Nojailin siis tuoliin käsillä ja annoin suihkun valua alaselkään, heiluttelin takapuolta supistuksen tullessa niin, että suihku osui välillä oikeaan ja välillä vasempaan kankkuun.

Yhdentoista aikaan tulin suihkusta, kivut tuntuivat jo tosi kovilta kestää. Pia ehdotti ilokaasua, jota sitten aloin kokeilemaan. Tunnin ajan kokeilin sitä kevyellä määrällä, kunnes sitten pyysin saada sitä voimakkaammalle. Kahdestatoista kahteen yöllä menikin sitten kovassa pöhnässä. Keskityin vaan hengittämään kaasua oikeaan aikaan ja supistuksen tullessa heiluttelin lonkkaa kyljellä maatessa vähän edestakaisin ja laskin liikkeitä. Pääsin supistuksen aikana aina 30-35:teen, ja lohduttelin sillä itseäni, nyt on jo kymmenen, viisitoista on jo puoliväli, kaksikymmentä eli enää kymmenen jäljellä, kolmekymmentä eli ei voi mennä enää montaa sekuntia. Näin meni siis ne pari tuntia. Olin ihan kuutamolla, ikenet puutuivat ja kuulin ihmeellistä sirinää korvissa. Miehelle sanoin, että käy vaan vaikka pienellä tauolla, kun en enää tahtonut häntä koskemaan itseeni vaan tahdoin vain keskittyä yksin. Hän oli käynyt kahvilla sitten.

Kahdelta olin jo kokonaan auki, mutta lapsen pää oli vielä liian ylhäällä. Kalvot olivat vielä ehjät. Tunsin kovaa painetta ja ponnistamisen tarvetta. Nyt on pakko ottaa Elsi, ja päästää mies hoitamaan makkarin oveen kissasalpa, jatkan myöhemmin.

Jatkan kirjoittamista, kello on nyt 11 illalla ja Elsi pötköttää isänsä mahalla.

Tuon jälkeen pyysin kalvoja puhkaistavaksi, koska tuntui niin kovaa painetta. Jotenkin kuvittelin sen helpottavan, mutta suurin osa paineesta johtui tietenkin päästä, joka siellä raivasi tietään ulos. Lapsivesi olikin vihreää, koska Elsi oli kakannut hädissään sinne. Se tarkoitti sitä, että kun pää on syntynyt, piti sitten imaista vedet keuhkoista pois ennen lopun syntymää. Vielä ei kuitenkaan ollut sen aika, vaan odoteltiin vielä pään laskeutumistä synnytyskanavaan. Hengittelin ilokaasua, ja olo oli parempi puudutteen jälkeen.

Neljältä sain sitten luvan alkaa ponnistaa. Supistukset olivat silti liian lyhyitä, ja Pia päätti lisätä tahtia oksitosiinilla, jotta asiat etenisivät. En tuntenut ihan semmoista eläimellistä ponnistustarvetta enää, vaan piti tunnustella koska supistus tulee ja ponnistaa lihaksilla samaan aikaan. Se sattui kovasti, ja tuntui järjenvastaiselta tehdä itse tietoisesti jotain mikä sattui niin. Lakkasin ottamasta ilokaasua, koska halusin tuntea supistuksen kunnolla ja ponnistaa kivusta huolimatta kovaa, jotta kaikki olisi pikemmin ohi. Pia päätti leikata välilihan, ja sehän sopi minullekin jos vaan sillä saisin Elsin pikemmin ulos. Se auttoikin paljon, ja tungin sisulla ensin pään pihalle. Elsi piti kääntää kasvot ylöspäin, jotta keuhkot saataisiin imettyä lapsivedestä. Se sattui hurjasti, kun pään paino oli ulkopuolella ja vartalo siinä välissä tekemässä kamalaa painetta ja lapsi vääntelehti hädissään. Kun se oli ohi, sain ponnistaa taas, ja ehkä kahdella työnnöllä vauva oli ulkona.

Sain Elsin mahalle, ja silloin siis sain tietää että Elsihän se on eikä kukaan muu. Ihmettelin, että vai tuolta sinä näytät. Olin kamalan väsynyt, mutta onnellinen. En siinä kuitenkaan kokenut mitään suurta ihmeellistä rakkausvalaistumista, kaikki oli niin hämmentävää ja kummallista. Samaan aikaan Pia paikkaili haavoja, ja verta vuoti vielä loristen. Puolisen tuntia syntymän jälkeen mies sai leikata napanuoran ja pestä Elsin, ja minä sain laskea jalat telineeltä. Ne olivatkin tosi puutuneet jo. Saliin tuotiin aamupalaa, ja minä imetin ensimmäistä kertaa. En juurikaan muista sitä.

Kamalan katkonaista kirjoittamista, taas tarvitaan maitobaaria ja röyhtäyttäjää. :)

40+2

Eilen illalla supistuksia tuli nukkumiseen asti, mutta sain nukuttua ihan tyytyväisenä. Sitten neljän aikaan havahduin äidin lähettämään tekstiviestiin, jossa kyseli huolissaan miten voin. Kerroin voivani hyvin, ja äiti kysyi sitten miten vauva voi. Aloin siinä sitten tunnustella, ja tajusin ettei vauva oikein liiku vaikka yleensä kyllä neljän aikaan (hesari tulee silloin) potkii kovasti. Tönin, ja sain yhden vaimean liikkeen vastaukseksi. Herättiin miehen kanssa ja koitin syödä ja liikkua ja jutella ja töniä, mutta vauva ei vastannut. Kuuntelin stetoskoopilla, ja kuulin kyllä sydämen sykkeen, mutta alkoi hirvittää napanuorat kaulan ympärillä ja muut kammotukset. Päätin sittne soittaa kättärille, jossa sanoivat olevan parempi tulla tarkistamaan.

Kyllähän kaikki sitten oli hyvin. Supistuksia tuli alle 10min välein, eli ei ne mihinkään ole loppuneet. Ne on aika kipakoita, muttei mitenkään semmoisia että kivunlievitystä tarvitsisi. Vauva liikkui siinä ehkä puolen tunnin makaamisen jälkeen hyvin, ja sykkeet oli hyvät ja muuta. Kätilö katsoi kohdunsuunkin, se on auki 3cm ja kanavaa jäljellä vajaa sentti. Nyt on kyllä tosi hellänä kaikki paikat, kolottaa niin! Jokainen supistus tuntuu nyt paljon kovempana kuin ennen tuon ronkkimisen jäljiltä.

Aion nyt silti lähteä sille kurssille, kun 3cm auki on aika vähän vasta ja kanavaakin on, niin ei tämä varmaan mitään salamavauhtia etene. Ja lisäksi sieltä pääsee kyllä sitten lähtemään tarpeen vaatiessa poiskin, eli ei mitään estettä. Sama kai se istunko kotona vai siellä.

Eipä muuta, jännää jännää!