sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Rattaat ilman koppaa.


Meillä on kyllä tosi lumista! On ollut vaikeaa päästä vaunuilla kauppaan, johon on ehkä 500m matkaa. Ollaan käyty välillä kantoliinalla, mutta silloin ei sitten kovin isoja määriä jaksa kantaa. Otin Elsin vaunuista kopan pois, niin voidaan välillä käydä ulkona ettei tyttö nuku. Laitoin alle lampaantaljan, vaikka käykin vähän sääliksi lammasta. Onkin kiva käydä nyt kävelyllä, kun tyttö katselee autoja ja muita ihmeissään.

Lähiseudulla on niin kauniita taloja, harmiksi me itse asutaan tavallisessa kerrostalossa. Saadaan silti katsella ikkunasta nättiä näkymää. Mietittiin kyllä silloin muuttaessa, että olis tuossa tuo 700 000e puutalokin, mutta me sitten kun se oli tylsän värinenkin. :D

Eipä muuta. Kamalasti luettavaa, hirveän iso (mutta viimeinen) tentti edessä kohta.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Keltaisia kuvia

Otin tänään illalla pari kuvaa, ja koska on niin pimeää niistä tuli aika keltaisia. Tässä ensimmäisessä näkyy kuvia meidän seinältä olohuoneesta. Ylhäällä on kirpputorilta löytämäni aika iso kuva vauvasta, jota joku pitelee. Vauvan katse on jotenkin naulitseva, ja itseasiassa se näyttää vähän Elsiltä. Sitten on veljet uimassa ja niiden alla enkeli jonka sain aikanaan rippilahjaksi tädiltä. Nykyään en itseasiassa kuulu kirkkoonkaan, mutta tuo on silti rakas. Sitten kuva linnusta, joka lensi Seurasaaren sillan yli kun oltiin siellä erityisen kylmällä piknikillä yhtenä kesäkuisena päivänä kahden rakkaan ystävän kanssa. Sitten siinä alla kuva minusta ja veljestä. Suurin kuva on jostain elokuvasta, senkin ostin kirpputorilta. Siinä joku hurmuri kaataa naisen sänkyyn, niinhän käy usein elämässäkin ehkä. Niin ja vielä pienet kengät. Nekin on kirpparilta.


Olin kaivannut meille keittiöön lisää säilytystilaa. Muistin, että äidillä on joku lastulevyhylly, ja ajattelin kysyä sitä meille paremman puutteessa. Putkiremontti tulee parin vuoden päästä, ja siihen saakka tyydyn meidän vanhaan ja rähjäiseen keittiöön. No, kuitenkin sitten äiti kysyi tahdonko isoäidin vanhan asiakaapin. No totta mooses! Se on tarkoitettu seinälle, mutta meillä se seisoo nyt lattialla. Lasit on vanhempien vintillä, ne olisi aika hankalat käytössä. Äiti ehdotti maalaamista, ja harkitsen valkoista tai harmaata.. jotenkin silti tuon hyllyn kuuluu olla tuommoinen tumma, se on ollut iät ja ajat semmoinen.


Rakkaimmat purkit. Niitä jos saisi lisää.


Olen tykästynyt nyt villavaippoihin. Sisko lähetti heidän turhaksi jääneet villahousut ja tein itsekin niitä yhdet (varmaan kohta teen toisetkin, jahka ehdin) hahtuvavillaiset. Ne on niin kodikkaat kuivaessaan patterilla. (Olisipa kauniit patterit, meidän on tuommoiset 50-luvun lopun tylsät. Mutta ei se mitään, me tykätään 50-luvusta.)

Yritän löytää aikaa tenttiin lukemiseen, mutta se on kyllä haasteellista. Ehkä eniten siksi, että niin moni muu asia kiinnostaisi enemmän.

Niin ja Elsi kasvattaa hampaita alas! Se on varmasti nero.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Lauantai, joka tuntuu sunnuntailta.

  Ihana aamu. Illalla nukahdin lukien kirjaa. En voi pitää valoa päällä makuuhuoneessa Elsin nukkuessa, mutta minulla on pikkuinen polkupyörän takavaloksi tarkoitettu led-lamppu, jonka valossa luen. Se onkin hyvä, ei herätä edes miestä. On niitä ihania asioita, kun saa nukahtaa kirja kainalossa. Aamulla näin unta, että meillä oli kaksi vauvaa, Elsi ja Anniina. Pistimme ne kylpyyn tassuammeeseen (olisipa semmoinen!) ja kun menin katsomaan lapsia Elsi kellui vedessä vain kasvot veden pinnalla ja nauroi, ja Anniina oli kontannut tassuammeen alle ja saanut päänsä jumiin. Kauhistuin huonosta hoidosta. :)
Mies heräsi lapsen kanssa, ja sain nukkua. Ei siihen kovin suurta tarvetta kyllä ollut, tyttö kun heräsi vain kerran. Otin silti tilaisuudesta kiinni ja nukuin kissat kainalossa.





Järjestelin eilen kotia, siirsin taulujen paikkoja ja muutamaa huonekalua. Sekin on ihanaa tässä päivässä, koti on siisti ja kaunis.

En ole näyttänyt teille näitä kierrätyskeskuksesta ostamiani leluja. Kuvassa koira tapaa pikkuankat.

Ja tällaisen pienen kuolapehmon tein Elsille eilen, vähän outo siitä tuli ja en tiedä jos se jäi kesken vielä.

torstai 11. helmikuuta 2010

Inspiraatiota:

 

Tämän suuntaista kauppaa ajattelen. 
Kuvat: flickr.com vintage children

Tiikerikakkua.



Menin eilen kerrankin viisaasti nukkumaan lähes silloin kuin lapsikin. Olin sitten aamulla runsaasti tavallista energisempi, kivaa! Ehdin leipoa aamusta tiikerikakun, lapsi roikkui käsipuolessa. Se oli vähän haasteellista, mutta onneksi tiikerikakku on helppo leipoa. Mitään juustokakkua hyydytetyllä marjapinnalla en ehkä lähtisi lapsi kainalossa tekemään, mutta tuo sentään onnistui. Olikin hauskaa tehdä tiikerikakku, en ole sitä leiponut vuosiin.

Tänään kahvitellaan ystävän kanssa ja mietitään nettikauppajuttuja. Aiotaan nyt kokeilla miten semmoinen sujuisi, ihan vain pienimuotoisesti. Eli tehdään kohta joitain tuotteita myyntiin. Mekon ainakin, mutta aion kyllä miettiä uuden kaavan, oman. Ehkä leveämmillä olilla ja kenties kanssa hihoilla. Kirjontaakin olisi hauska laittaa mekkoon, ehkä ostaja saisi pyytää kirjotun sanan tai kuvion.. Paljon on ajatuksia, mutta saa nähdä mitkä päätyvät sitten toteutukseen.

P.S: tiikerikakun ohje löytyy marttojen penninvenyttäjän keittokirjasta. Olen tullut suureksi marttafaniksi. Kirjan voi ostaa täältä!

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Toinenkin mekko tehtynä, ajatuksia vilisee päässä.


Ollaan ystävän kanssa pohdittu kovasti aiemminkin oman nettikaupan avaamista, ja nyt tosiaan sitä puuhataan. Ajattelin pistää myyntiin tätä mekkoa ja paria muuta tuotetta. Nyt kysyn kaikilta tätä lukevilta, ostaisitko näitä mekkoja? Mitä muita käsityönä tehtyjä (lasten) tuotteita ostaisit nettikaupasta?

tiistai 9. helmikuuta 2010

Pallomekkojen kevätpäivä.



Iinun kankaat, kaavat ja nauhat tulivat! Ommella suhautin Elsin nukkuessa (osin myös tylsistyessä vieressä) pienen mekon. Siitä tuli oikein soma. Muokkasin pikkuisen ohjetta, tein nääs yläosan sisäpuolenkin nätiksi laittamalla sinne toista kangasta ja myös helman käänsin toisella kankaalla. Tuo ruusuinen kangas oli tälläkertaa sittenkin vähän liian sokerista, tein siis pilkkukankaista. Ompelin vielä vinonauhaan pienen E-kirjaimen ja sen suhautin kiinni etukappaleen reunaan. Hauskaa ommella taas! Lähden huomenissa tai torstaina kangaskaupoille ostamaan velouria ja trikoota, niin voin ommella sitten myöskin noita muita, huppareita ja housuja ja paidan.

Pienestä sitä ihminen ilahtuu!

P.s: pyörsin vähän sitä "ei kuvia lapsesta"-päätöstä, tuossa se nassikka nyt on, puoliksi. :D

maanantai 8. helmikuuta 2010

Rakastuin!

En ehkä kestä! Eilen illalla mietin "olisipa vain kiva ommella taas jotain, mutta mitäköhän ompelisi". Laitoin googleen käsityö lastenvaate blogi ja kas, törmäsin tähän: iinu.fi

Oli ihan pakko tilata heti kankaita, nauhoja ja kaavoja, toivottavasti saapuvat pian. Meni tili kutakuin nollille vaikken monella pennillä tilannutkaan. Varsin sopuhintaisia nuo kankaat minusta. No, kohta tulee taas palakka ni sitten ei ole huolen häivää. Näitä ostin:




Ja lisäksi kaavapaketin, jossa vauvanvaatekaavoja 6kpl, eli ymmärtääkseni kaksi mekkoa, kaksi hupparia/takkia ja kahdet housut.

No tämän ihanan asian lisäksi on sitten toinen mietinnän alainen. Luettiin HBLstä aamulla uutisia siitä asetaldehydistä lasten soseissa. Mietittiin sitten miehen kanssa, että millähän keinolla sitä voisi välttää, ja todettiin luomutuotteiden olevan ehkä tapa vältellä. Mietittiin sitten, että voisin alkaa puuhaamaan Elsin hedelmäsoseet luomuhedelmistä. Meidän lähikaupassa on tosi hyvän luomuvalikoimat, ja voisin tehdä tuommoisiin hedelmäsosepurkkeihin niitä. Kallistahan se on, mutta kai se on asia josta mielellään maksaakin. En tosin tiedä mitä tuo sitten meinaa, kun sanotaan sitä olevan omenoissa ja päärynöissä "sisäsyntyisesti" mutta sitä lisätään joillain ravinteillakin.. että olisiko sitten mitään eroa tehdä niitä itse. No, tällaista pohdiskelen vain.

Vaihdoin eilisessä ruusuinnossa blogin ulkonäköä! En ole ihan tyytyväinen, eli saatanpa vaihtaa sitä vielä uudestaankin, katsotaan. :)

perjantai 5. helmikuuta 2010

Mitä parahin aamu.

Oltiin sovittu, että isä herää tänään lapsen kanssa. Noustessaan hän sanoi: "Onpa vieläkin tosi nuhainen olo."
Tähän voi reagoida kolmella tavalla:
1: Oi rakkaani, anna minun nousta niin saat levätä!
2: Ai jaa...
3: JO SE NYT ON.. SEN KERRAN KU MINÄ NUKKUISIN!
Arvatkaa minkä valitsin.



Neuvolasta kuulumisia: Elsi painaa 6500g eli kuukaudessa tullut 800g. Pituutta on 63,7cm. Ei muuta ihmeellistä. Perherauha palautui hyvin pian aamun jälkeen, ilmeisesti pari huonommin nukuttua yötä kiristelee pinnaani. Viime yönä tosin Elsi nukahti klo 21, heräsi ekan kerran syömään klo 03, ja sen jälkeen heräsi klo 6 jolloin otin viereen, siinä nukkui vielä 7:30 asti! Ihana yö. Normaalisti on nukahtanut yhdeksältä, heräillyt monesti klo 00-03 jolloin syö, ja heräillyt taas 04:30-06:30 jolloin noustaan. Taisi maissivelli illalla täyttää mahan niin hyvin, että uni maistui paremmin. Lisää tällaisia öitä, kiitos!

p.s: lahjoituksena otetaan vastaan: hyvä kumi (ettei tartte käyttää sinitarraa) ja vedenkestäviä mustia tusseja. :D

maanantai 1. helmikuuta 2010

Oma.