Synnytyksestä tunnelmoimista.

Elsi nukkuu nyt miehen sylissä.

Viime torstaina olin siellä kurssilla (vai hetkinen, sai taitaa olla jo toissatorstai..) ja sen jälkeen jäin äidin kanssa supistuksia laskemaan. Juteltiin niitä näitä ja laskettiin väliä, äiti teki hommiaan siinä koneella. Juteltiin äidin synnytyksistä ja vauvanhoidosta ja maailmasta ja sisaruksistani ja kaikesta. Äiti pyysi isän hakemaan meidät heille, että voisin siellä odotella ja katsoa miten tilanne etenee. Isä tuli, ja heidän kotonaan isä laittoi ruokaa meille kaikille. Minä makasin isän lepotuolissa ja äiti kirjasi aina ylös supistukset. Katsoimme telkkaria, joimme kahvia.  Supistukset tulivat kovempaa, ja äiti sanoi "kyllä se nyt Maija on niin, että sinä synnytät." 

Isä ja äiti ajoivat minut kotiin, olin soittanut miehelle että lähde tulemaan. Koska hän ei vielä ollut ehtinyt kotiin, tulivat äiti ja isä vielä hetkeksi meille ettei minun tarvitsisi olla yksin. Pian mies tuli, ja soitin sairaalaan että olemme tulossa. Lähtiessä äiti vielä halasi minua, ja sanoi etä esikoista kätilöopistolla synnyttäessä hän oli lähtenyt sairaalaan näin illalla, ja aamulla neljältä lapsi oli syntynyt, että ehkä meillä menee samalla tavalla. 

Puoli tuntia tuosta aikataulusta meidän aikataulumme heitti. 

Olen monena päivänä miettinyt miten kamalan kauniisti Elsi lähti syntymään. Miten lämmin muisto siitä jäi. Minun oma äiti, saattamassa minua äidiksi.Vielä jotenkin se että Elsi oli tyttö kruunasi kaiken, jotenkin niin kamalan kaunis tapahtuma. 

Vitsi miten herkkä ja tunteellinen olen  ollut viimeaikoina. En tiedä mitä toivon sen suhteen: toisaalta olisi kiva pystyä tekemään asioita ilman itkunpyrähdyksiä tai sitä että lähes itkisi vaikkei itkisikään. Toisaalta taas nyt näkee maailman niin tosi erityisellä tavalla, ja isot tunteet on niin.. no kauniit, ettei niistäkään tahtoisi päästää irti. Harvoin elämässä on tilanteita, joissa elää samalla tapaa NYT. 

Mutta kaipaan raskauttakin. Siitäkin äiti puhui, tosin joskus alkuraskauden aikaan, että lapsen synnyttyä tuntuu kuin jotain tosi tärkeää olisi irroitettu sielusta. En ajatellut sitä tässä välissä, mutta nyt muistin sen, ja siltä tosiaan tuntuu. Mutta puhuttiin miehen kanssa, että joku kerta hankitaan mulle se maha takaisin, ja silloin se on toisella tapaa tärkeää kun saadaan sitten kertoa Elsille tulevasta pienestä sisaresta. Jotenkin tässä tajuaa miten aika kuluu, näkee niinkuin maailmaa eteenpäin ja taaksepäin. Takana on oma elämä ilman lasta, ja odotusaika. Edessä on Elsin elämä, ja me sitä tukemassa, ja oma elämä äitinä. Sama elämä, mutta erilainen. Tämä on haarakohta. 

No, nyt pitää lakata tämä tunnelmointi ja palata taas maanpinnalle ja syödä ennen Elsin heräämistä. 

Ensimmäinen aamu kotona.

synnJatkan vielä tuon kertomuksen loppuun. Ennen aamupalan tuomista kävin suihkussa pikaisesti. Huimasi kyllä kovasti, mutten pyörtynyt. Saimme sitten leipää ja kahvia ja jogurttia ja appelsiinimehua pikareissa, tuntuipa se juhlalliselta! Aamupalan syömisen jälkeen Pia kävi vielä sanomassa hyvät huomenet, hän lähti kotiin. Toivottavasti kokemani kiitollisuus kuulsi äänestä, koska sanat ei tuntuneet riittävän. Meidät sitten kärrättiin synnyttäneiden osastolle, jossa ihmettelimme uutta perheenjäsentä. Sain juodakseni puolukkamehua ja mehukeittoja ja syötäväksi vielä särkylääkkeitä ja rautaa, jotta veriarvot kohenisivat. Päivällä mitattiin hemoglobiini, joka oli tippunut 95:teen. Se ei kuitenkaan niin alhainen ollut, että olisi tarvinnu alkaa korvata menetettyä verta. Huimasi kyllä paljon jo istuessa ja ylösnoustessa korvat ja nenä menivät heti kylmiksi. Pystyin kuitenkin käymään itse vessassa, enkä tarvinnut saattajaa.Mies lähti kotiin jossain välissä aamulla nukkumaan pariksi tunniksi, ja minä jäin Elsin kanssa koisimaan.

Päivät osastolla kuluivat kyllä nopeasti, jos vertaa niihin päiviin jotka vietin osastolla odotusaikana. Silloin minuutit tikittivät todella hitaaseen tahtiin, enkä mitään niin olisi halunnut kuin päästä kotiin. Nyt Elsin tuijottaminen ja jatkuva imettäminen vei niin paljon aikaa ja oli niin ihanaa, että aika kului kuin siivillä.

Imetys ei ole vielä lähtenyt ihan täysillä käyntiin. Elsi jaksaa kyllä imeä hyvin, mutta maitoa ei vielä heru tarpeeksi. Kovasti kipeäksi rinnat ovat kyllä käyneet ja koviksi, mutta ulostulevan maidon määrä on aika vähäinen. Osastolla päätettin syöttää Elsille ohessa lisämaitoa, koska paino tippui 9% ja muutenkin raukka huusi apinanraivolla vasta tissillä oltuaan tai imiessään. Painon lasku saatiin loppumaan ja jopa vähän sitten nousemaan, ja lähtiessä lääkäri ohjeisti että lisämaitoa kannattaa antaa siihen asti, että syntymäpaino on saavutettu. Olen tänään antanut vain 10cl, ja se on piisannut kun vaan on lapsi saanut olla rinnalla lähes koko ajan.

Kotiin tullessa itkin ensin autossa ja ovesta sisään kulkiessa, koska olin vain niin onnellinen. Ja lisäksi tosi väsynyt yhtäkkiä, vaikkei päivällä ollut tuntunut siltä. Epparihaavakin oli kipeämpi, ja mietin riittääkö särkylääkkeen ohjeistettu annostus, mutta päätin sitten että saa riittää, olen varmasti vain kipeämpi kotiin tulon aiheuttaman rasituksen takia. Illalla istuin Elsi sylissä ja itkeä tihutin tuntikaupalla, syömisestäkään ei meinannut tulla mitään kun kyyneleet vaan valuivat. Kuunneltiin miehen ja minun erityista rakkauslaulua, ja se vain lisäsi parun määrää, joten oli pakko vaihtaa musiikki reggaeen. Lopulta päätin, että onhan tämän nyt loputtava, koska muuten alkaa päätä jomottamaan kovaa.

Yö meni täällä hienosti. Elsi nukkui ensin illan, ja valvoi sitten yhdeksästä kahteentoista. Sitten hän nukahti, ja me nukahdimme joskus puolen yhden maissa. Seuraavan kerran heräsin neljän tunnin päästä, ja tuntuipa se ihmeelliseltä! Sairaalassa en taatusti ollut nukkunut kahtakaan tuntia putkeen, aina havahduin johonkin. Elsi söi silloin ensin rintaa ja sitten vähän lisämaitoa ja nukahti uudestaan pariksi tunniksi. Silloin hän maisteli vähän taas rintaa ja nukahti. Heräsimme miehen kanssa yhdeksältä aamulla.

Varmaahan ei ole, että yöt jatkuvat näin tai että Elsi itkee tulevaisuudessakin suurimmaksi osaksi vain tarpeesta, mutta olipa ihana saada nukkua.

Nyt kuuluu sängynpohjalta maiskuttelua, lapsi näkee varmaan unta tisseistä. Hitaasti alan tajuta, että minusta on todellakin tullut äiti ja tuo maailman kaunein vauva on oikeasti minun lapseni. En voisi olla onnellisempi.

Ai niin, eilisen itkun jäljiltä silmät turposivat lähes umpeen. :D Näytän nyt aika hurjalta. Pitäisi varmaan tehdä joku kurkkunaamio tai vastaava. :)

Elsi on syntynyt.

Kirjoitan nyt hetken kun Elsi nukkuu, katsotaan mihin asti ehdin.

Tulimme tänään kotiin sairaalasta Elsin kanssa. Hän syntyi perjantaina aamulla puoli viideltä, ja on nyt siis reilu kolme vuorokautta vanha. Kotona olen lähinnä itkeskellyt kaikkea onnea, en voi käsittää miten maailma on tällainen ja Elsi niin ihana ja miten kaikki voikaan olla vain niin hyvin.

Torstaina siis aamun jälkeen lähdin sinne kurssille, vaikka supistukset tuntuivatkin voimakkaammilta. En jotenkin viitsinyt jäädä niitä potemaan, kun niin monesti aiemmin oli sitten saanut pettyä. Kurssin jaksoin varsin hyvin, pysähdyin aina välillä vähän silmät kiinni hengittelemään, ja jatkoin sitten. Kurssin loputtua yhdeltä jäin äitini kanssa hänen työhuoneelleen ja äiti ehdotti supistusten välin kellottamista. Kas vain, ne tulivatkin tarkasti 5-6min välein. Eivät ne hirveän suurta särkyä tehneet vielä, mutta selvää särkyä silti, niin istuin siinä äidin seurana kun hän teki töitä ja kirjasi siinä ohessa aina supistusten kellonaikoja ylös. Aikaa meni pari tuntia ja supistukset vain jatkuivat. Äiti soitti isäni hakemaan meidät heidän kotiinsa.

Sinne saavuttuani huomasin, että supistusten välit olivat vähän pidemmät, ehkä vartin tai 20min. Ajattelin että se siitä taas, mutta ne pitivätkin vain tunnin tauon alkaakseen uudestaan entistä kovempina. Kuudelta soitin miehelle töihin, että jos voi lähteä aiemmin niin olisi hyvä. Mies sanoi lähtevänsä, ja isä ja äiti ajoivat minut kotiin miestä vastaan. Soitin sairaalalle, ja seitsemän jälkeen olimme sitten miehen kanssa jo synnytyssalissa.

Kättärillä oli kova ruuhka, ja meitä ehdittiin katsomaan vasta kymmeneltä illalla. Supistukset olivat silloin jo tosi kipeitä, ja olin ehtinyt oma-aloitteisesti käydä kerran suihkussakin lievittelemässä oloa. Arvelin, että olen varmaan jo metrin auki vähintään ja synnytys kestää tästä ehkä minuutin tai noin, mutta kätilö (ihana Pia, kiitos hänelle mahtavasta avusta ja hoidosta) sanoi kohdunsuun olevan auki 4cm ja kanavan hävinneen kokonaan. Olin ihan pettynyt, mutta Pia sanoi tilanteen olevan "ihana" ja ehdotti peräruisketta. Se oli aika kurja kokemus yhdessä kipeiden supistusten kanssa, mutta toisaalta hyvä oli hoitaa alta. Olin siinä vaiheessa toiseen kertaan suihkussa, ja talsin sitten suihkun ja pytyn väliä pitkät pätkät. Suihkutuolissa oli reikiä, ja kun nojasin välillä siihen käsillä tuli niihin pyöreitä mustelmia, hassua! Nojailin siis tuoliin käsillä ja annoin suihkun valua alaselkään, heiluttelin takapuolta supistuksen tullessa niin, että suihku osui välillä oikeaan ja välillä vasempaan kankkuun.

Yhdentoista aikaan tulin suihkusta, kivut tuntuivat jo tosi kovilta kestää. Pia ehdotti ilokaasua, jota sitten aloin kokeilemaan. Tunnin ajan kokeilin sitä kevyellä määrällä, kunnes sitten pyysin saada sitä voimakkaammalle. Kahdestatoista kahteen yöllä menikin sitten kovassa pöhnässä. Keskityin vaan hengittämään kaasua oikeaan aikaan ja supistuksen tullessa heiluttelin lonkkaa kyljellä maatessa vähän edestakaisin ja laskin liikkeitä. Pääsin supistuksen aikana aina 30-35:teen, ja lohduttelin sillä itseäni, nyt on jo kymmenen, viisitoista on jo puoliväli, kaksikymmentä eli enää kymmenen jäljellä, kolmekymmentä eli ei voi mennä enää montaa sekuntia. Näin meni siis ne pari tuntia. Olin ihan kuutamolla, ikenet puutuivat ja kuulin ihmeellistä sirinää korvissa. Miehelle sanoin, että käy vaan vaikka pienellä tauolla, kun en enää tahtonut häntä koskemaan itseeni vaan tahdoin vain keskittyä yksin. Hän oli käynyt kahvilla sitten.

Kahdelta olin jo kokonaan auki, mutta lapsen pää oli vielä liian ylhäällä. Kalvot olivat vielä ehjät. Tunsin kovaa painetta ja ponnistamisen tarvetta. Nyt on pakko ottaa Elsi, ja päästää mies hoitamaan makkarin oveen kissasalpa, jatkan myöhemmin.

Jatkan kirjoittamista, kello on nyt 11 illalla ja Elsi pötköttää isänsä mahalla.

Tuon jälkeen pyysin kalvoja puhkaistavaksi, koska tuntui niin kovaa painetta. Jotenkin kuvittelin sen helpottavan, mutta suurin osa paineesta johtui tietenkin päästä, joka siellä raivasi tietään ulos. Lapsivesi olikin vihreää, koska Elsi oli kakannut hädissään sinne. Se tarkoitti sitä, että kun pää on syntynyt, piti sitten imaista vedet keuhkoista pois ennen lopun syntymää. Vielä ei kuitenkaan ollut sen aika, vaan odoteltiin vielä pään laskeutumistä synnytyskanavaan. Hengittelin ilokaasua, ja olo oli parempi puudutteen jälkeen.

Neljältä sain sitten luvan alkaa ponnistaa. Supistukset olivat silti liian lyhyitä, ja Pia päätti lisätä tahtia oksitosiinilla, jotta asiat etenisivät. En tuntenut ihan semmoista eläimellistä ponnistustarvetta enää, vaan piti tunnustella koska supistus tulee ja ponnistaa lihaksilla samaan aikaan. Se sattui kovasti, ja tuntui järjenvastaiselta tehdä itse tietoisesti jotain mikä sattui niin. Lakkasin ottamasta ilokaasua, koska halusin tuntea supistuksen kunnolla ja ponnistaa kivusta huolimatta kovaa, jotta kaikki olisi pikemmin ohi. Pia päätti leikata välilihan, ja sehän sopi minullekin jos vaan sillä saisin Elsin pikemmin ulos. Se auttoikin paljon, ja tungin sisulla ensin pään pihalle. Elsi piti kääntää kasvot ylöspäin, jotta keuhkot saataisiin imettyä lapsivedestä. Se sattui hurjasti, kun pään paino oli ulkopuolella ja vartalo siinä välissä tekemässä kamalaa painetta ja lapsi vääntelehti hädissään. Kun se oli ohi, sain ponnistaa taas, ja ehkä kahdella työnnöllä vauva oli ulkona.

Sain Elsin mahalle, ja silloin siis sain tietää että Elsihän se on eikä kukaan muu. Ihmettelin, että vai tuolta sinä näytät. Olin kamalan väsynyt, mutta onnellinen. En siinä kuitenkaan kokenut mitään suurta ihmeellistä rakkausvalaistumista, kaikki oli niin hämmentävää ja kummallista. Samaan aikaan Pia paikkaili haavoja, ja verta vuoti vielä loristen. Puolisen tuntia syntymän jälkeen mies sai leikata napanuoran ja pestä Elsin, ja minä sain laskea jalat telineeltä. Ne olivatkin tosi puutuneet jo. Saliin tuotiin aamupalaa, ja minä imetin ensimmäistä kertaa. En juurikaan muista sitä.

Kamalan katkonaista kirjoittamista, taas tarvitaan maitobaaria ja röyhtäyttäjää. :)