Tässä pari ompelusta mitä olen viimeaikoina tehnyt. Ekana pieni collegemekko, jonka tein vanhoista lököhousuistani, tai niitten lahkeista. Oli pakko ommella mekko, kun näin tuon omena-liimapaikan tarjoustalossa, se minusta sopi mekon etuosaan niin hienosti! Henkseleiden takaosan kangas on vanha UFF:in euronpäiviltä ostamani paita, jonka ostin empiäkseni käytänkö paitaa vai kangasta. Lopulta leikkasin napit talteen ja käytin kankaan, vaikka kuinka monessa tilkkutyössä jo tähän asti.
Sitten näytän vielä leikkimaton, jonka tein tänään. Siinäkin on kangasvaraston aarteita: finlaysonin ajatus-kangasta (jonka ostin sitterin päälystämiseen), jotain eurokankaan limenvihreää puuvillakangasta, sinistä ruutukangasta joilla mies joskus aikoinaan päällysti ruokapöydän tuolit, sitten valkoista hääpuvunkangasta jonka päällä 1 ruskea virkattu pitsiliina, sitten tuommoinen mausteen kellertävä ruutukangas, jonka ystävä osti kirpparilta ja jota on myös käytetty moneen tilkkutyöhön. Lisäksi miehen lapsuudenaikaisesta kangastilkusta kuvat junasta, apinasta ja pöllöstä sekä kukkia aplikoituna. Niin joo ja vanhoista paidoista leikattuja sydämiä. Taustakangas on kanssa finlaysonin alelaarista, ja peiton sisus on meidän vanhaa sängynpeittoa. Varsinainen tilkkujätekasa siis. :) Ajattelin vielä ommella siihen kiinni pupuja, jotka tulis siis kolmiuloitteisena ulos peitosta, niitä voi sitten imeskellä. Ehkä teen myös porkkanoita, jotka on kiinni narulla peitossa, niitä voi sitten syöttää pupulle. En tiedä mitä kaikkea muuta, työ on ehkä vielä kesken, tai sitten valmis.Ehdin ommella aamupäivinä kun lapsi nukkuu parvekkeella kolmisen tuntia. Olisi ihanaa, jos aikaa olisi kunnolla enemmän, mutta rajansa kaikella.. Toki ehtii kolmessakin tunnissa hyvin. Ja toisaalta on kiva kun on aikaraja, tavallaan siksi saa enemmän aikaiseksi kun tietää varmaksi ettei myöhemmin sitten voi. Siivoamiset ja muutkin hoituu rivakasti alkuun, niin että saa lopun päivää makoilla rauhassa, vauva kainalossa.
Ihania ompeluksia!
VastaaPoistaNyt nopsaan kommentoin 7.12. päivän kirjoitustasi (sitä kohtaa, jossa kerrot, että sun on vaikeaa antaa muiden hoitaa Elsiä).
Lopeta heti! Tiedän, että tuollainen tunne syntyy helposti, kun äidin ja lapsen symbioottinen vaihe on niin voimakas, mutta nyt alat heti rukkaamaan aivojasi uuteen asentoon. Jos jossain kohtaa kuuntelet kokeneempaa, niin tässä.
Mies tarvitsee hoitamisen kokemuksia, jotta isäsuhde syntyy. Parhaiten (eli syviten) se kokemus syntyy tilanteessa, jossa hän saa lapsen itse ilman sinun neuvojasi rauhoittumaan. Sinun täytyy antaa tilaa isyyden tunteen kehittymiseen. Se on tärkeää sekä lapselle että isälle. Ja tätä painottaessa en todellakaan tarkoita sitä, että lapsi tottuu isänkin hoitoon, että sinä pääset tuulettumaan. Kyse on isommasta kokonaisuudesta. Miehen itseluottamus omasta vanhemmuudestaan välttämättä tarvitsee niiden vaikeiden hetkien läpi selviämistä.
Mies tarvitsee tilaa ja tilanteita kasvaakseen vastuulliseksi vanhemmaksi. Lapsi tarvitsee kokemusta toisesta vanhemmastaan voidakseen luottaa tähän. Jos et nyt anna tuon kuvion muodostua, niin se kalahtaa sun nilkkaan viimeistään siinä vaiheessa, kun toisen lapsen saatte.
Tiedän, että tuntuu pahalta sivusta seurata/kuunnella, kun oma lapsi itkee, mutta silläkin uhalla, että sinusta tuntuu pahalta, se on tehtävä. Ja kyllä sinä sen tiedät. Nyt rukkaat ajatuksesi uuteen asentoon.
Ihania ompeluksia! Tuollaisia ei saa mistään kaupasta :) Minä olen ihan tumpelo ompeluhommissa. Verhot ja lakanat ovat ainoa asia, joita uskallan tehdä. Tai no kestovaipat ovat jokseenkin onistuneita, muta eivät taskuvaippoja kummempia.
VastaaPoistaEnsiksi, Kiitos Laura, minustakin nuo on herttaisia. Vaikka rehellisesti ompelen aina omaan käyttöön tulevat huonommin kuin muille menevät. :D en tiedä, kai sitä tietää itse hyväksyvänsä jotkut kaarevat saumat..
VastaaPoistaJa sitten Heli, en ihan tiedä mitä tuosta nyt mietin. Sanoin siis, että tuntuu kurjalta antaa Elsin itkeä toisten sylissä, mutten sanonut etten anna toisten hoitaa Elsiä. On siis ero siinä että se tuntuu huonolta/en salli sitä lainkaan.
Aika tiukka saarna! :) Tarkoitin tosiaan tuolla aiemmin kuvata enemmänkin sitä tunnetta. Johon liittyy ehkä semmoinen joku velvollisuudentunnekin, että minun pitää lapseni hoitaa. Joka tietenkin on miehen kohdalla ihan hassu, onhan Elsi hänenkin lapsi, mutta ehkä taas se velvollisuudentunne liittyy sitten enemmän muihin ihmisiin. Kamalan vaikea pukea tämä nyt järkeviksi lauseiksi.. Mutta siis esimerkiksi isovanhempien ei minusta tarvitse itkuja kestää tai hoitaa, se on minun tai miehen homma.
Lisäksi se tunnekin on ajan myötä haalistunut, eikä mua ahdista enää ollenkaan niin paljon kuunnella itkuakaan. Kai siihen turtuu. :D
Semmoistakin mietin, että on tällä hetkellä vähän hankala järjestää niitä isä-tytär bootcampeja kun Elsi on vielä tissimaidolla ja saa korvikkeesta mahakipuja.