Elsi on syntynyt.

Kirjoitan nyt hetken kun Elsi nukkuu, katsotaan mihin asti ehdin.

Tulimme tänään kotiin sairaalasta Elsin kanssa. Hän syntyi perjantaina aamulla puoli viideltä, ja on nyt siis reilu kolme vuorokautta vanha. Kotona olen lähinnä itkeskellyt kaikkea onnea, en voi käsittää miten maailma on tällainen ja Elsi niin ihana ja miten kaikki voikaan olla vain niin hyvin.

Torstaina siis aamun jälkeen lähdin sinne kurssille, vaikka supistukset tuntuivatkin voimakkaammilta. En jotenkin viitsinyt jäädä niitä potemaan, kun niin monesti aiemmin oli sitten saanut pettyä. Kurssin jaksoin varsin hyvin, pysähdyin aina välillä vähän silmät kiinni hengittelemään, ja jatkoin sitten. Kurssin loputtua yhdeltä jäin äitini kanssa hänen työhuoneelleen ja äiti ehdotti supistusten välin kellottamista. Kas vain, ne tulivatkin tarkasti 5-6min välein. Eivät ne hirveän suurta särkyä tehneet vielä, mutta selvää särkyä silti, niin istuin siinä äidin seurana kun hän teki töitä ja kirjasi siinä ohessa aina supistusten kellonaikoja ylös. Aikaa meni pari tuntia ja supistukset vain jatkuivat. Äiti soitti isäni hakemaan meidät heidän kotiinsa.

Sinne saavuttuani huomasin, että supistusten välit olivat vähän pidemmät, ehkä vartin tai 20min. Ajattelin että se siitä taas, mutta ne pitivätkin vain tunnin tauon alkaakseen uudestaan entistä kovempina. Kuudelta soitin miehelle töihin, että jos voi lähteä aiemmin niin olisi hyvä. Mies sanoi lähtevänsä, ja isä ja äiti ajoivat minut kotiin miestä vastaan. Soitin sairaalalle, ja seitsemän jälkeen olimme sitten miehen kanssa jo synnytyssalissa.

Kättärillä oli kova ruuhka, ja meitä ehdittiin katsomaan vasta kymmeneltä illalla. Supistukset olivat silloin jo tosi kipeitä, ja olin ehtinyt oma-aloitteisesti käydä kerran suihkussakin lievittelemässä oloa. Arvelin, että olen varmaan jo metrin auki vähintään ja synnytys kestää tästä ehkä minuutin tai noin, mutta kätilö (ihana Pia, kiitos hänelle mahtavasta avusta ja hoidosta) sanoi kohdunsuun olevan auki 4cm ja kanavan hävinneen kokonaan. Olin ihan pettynyt, mutta Pia sanoi tilanteen olevan "ihana" ja ehdotti peräruisketta. Se oli aika kurja kokemus yhdessä kipeiden supistusten kanssa, mutta toisaalta hyvä oli hoitaa alta. Olin siinä vaiheessa toiseen kertaan suihkussa, ja talsin sitten suihkun ja pytyn väliä pitkät pätkät. Suihkutuolissa oli reikiä, ja kun nojasin välillä siihen käsillä tuli niihin pyöreitä mustelmia, hassua! Nojailin siis tuoliin käsillä ja annoin suihkun valua alaselkään, heiluttelin takapuolta supistuksen tullessa niin, että suihku osui välillä oikeaan ja välillä vasempaan kankkuun.

Yhdentoista aikaan tulin suihkusta, kivut tuntuivat jo tosi kovilta kestää. Pia ehdotti ilokaasua, jota sitten aloin kokeilemaan. Tunnin ajan kokeilin sitä kevyellä määrällä, kunnes sitten pyysin saada sitä voimakkaammalle. Kahdestatoista kahteen yöllä menikin sitten kovassa pöhnässä. Keskityin vaan hengittämään kaasua oikeaan aikaan ja supistuksen tullessa heiluttelin lonkkaa kyljellä maatessa vähän edestakaisin ja laskin liikkeitä. Pääsin supistuksen aikana aina 30-35:teen, ja lohduttelin sillä itseäni, nyt on jo kymmenen, viisitoista on jo puoliväli, kaksikymmentä eli enää kymmenen jäljellä, kolmekymmentä eli ei voi mennä enää montaa sekuntia. Näin meni siis ne pari tuntia. Olin ihan kuutamolla, ikenet puutuivat ja kuulin ihmeellistä sirinää korvissa. Miehelle sanoin, että käy vaan vaikka pienellä tauolla, kun en enää tahtonut häntä koskemaan itseeni vaan tahdoin vain keskittyä yksin. Hän oli käynyt kahvilla sitten.

Kahdelta olin jo kokonaan auki, mutta lapsen pää oli vielä liian ylhäällä. Kalvot olivat vielä ehjät. Tunsin kovaa painetta ja ponnistamisen tarvetta. Nyt on pakko ottaa Elsi, ja päästää mies hoitamaan makkarin oveen kissasalpa, jatkan myöhemmin.

Jatkan kirjoittamista, kello on nyt 11 illalla ja Elsi pötköttää isänsä mahalla.

Tuon jälkeen pyysin kalvoja puhkaistavaksi, koska tuntui niin kovaa painetta. Jotenkin kuvittelin sen helpottavan, mutta suurin osa paineesta johtui tietenkin päästä, joka siellä raivasi tietään ulos. Lapsivesi olikin vihreää, koska Elsi oli kakannut hädissään sinne. Se tarkoitti sitä, että kun pää on syntynyt, piti sitten imaista vedet keuhkoista pois ennen lopun syntymää. Vielä ei kuitenkaan ollut sen aika, vaan odoteltiin vielä pään laskeutumistä synnytyskanavaan. Hengittelin ilokaasua, ja olo oli parempi puudutteen jälkeen.

Neljältä sain sitten luvan alkaa ponnistaa. Supistukset olivat silti liian lyhyitä, ja Pia päätti lisätä tahtia oksitosiinilla, jotta asiat etenisivät. En tuntenut ihan semmoista eläimellistä ponnistustarvetta enää, vaan piti tunnustella koska supistus tulee ja ponnistaa lihaksilla samaan aikaan. Se sattui kovasti, ja tuntui järjenvastaiselta tehdä itse tietoisesti jotain mikä sattui niin. Lakkasin ottamasta ilokaasua, koska halusin tuntea supistuksen kunnolla ja ponnistaa kivusta huolimatta kovaa, jotta kaikki olisi pikemmin ohi. Pia päätti leikata välilihan, ja sehän sopi minullekin jos vaan sillä saisin Elsin pikemmin ulos. Se auttoikin paljon, ja tungin sisulla ensin pään pihalle. Elsi piti kääntää kasvot ylöspäin, jotta keuhkot saataisiin imettyä lapsivedestä. Se sattui hurjasti, kun pään paino oli ulkopuolella ja vartalo siinä välissä tekemässä kamalaa painetta ja lapsi vääntelehti hädissään. Kun se oli ohi, sain ponnistaa taas, ja ehkä kahdella työnnöllä vauva oli ulkona.

Sain Elsin mahalle, ja silloin siis sain tietää että Elsihän se on eikä kukaan muu. Ihmettelin, että vai tuolta sinä näytät. Olin kamalan väsynyt, mutta onnellinen. En siinä kuitenkaan kokenut mitään suurta ihmeellistä rakkausvalaistumista, kaikki oli niin hämmentävää ja kummallista. Samaan aikaan Pia paikkaili haavoja, ja verta vuoti vielä loristen. Puolisen tuntia syntymän jälkeen mies sai leikata napanuoran ja pestä Elsin, ja minä sain laskea jalat telineeltä. Ne olivatkin tosi puutuneet jo. Saliin tuotiin aamupalaa, ja minä imetin ensimmäistä kertaa. En juurikaan muista sitä.

Kamalan katkonaista kirjoittamista, taas tarvitaan maitobaaria ja röyhtäyttäjää. :)