Ensimmäinen aamu kotona.

synnJatkan vielä tuon kertomuksen loppuun. Ennen aamupalan tuomista kävin suihkussa pikaisesti. Huimasi kyllä kovasti, mutten pyörtynyt. Saimme sitten leipää ja kahvia ja jogurttia ja appelsiinimehua pikareissa, tuntuipa se juhlalliselta! Aamupalan syömisen jälkeen Pia kävi vielä sanomassa hyvät huomenet, hän lähti kotiin. Toivottavasti kokemani kiitollisuus kuulsi äänestä, koska sanat ei tuntuneet riittävän. Meidät sitten kärrättiin synnyttäneiden osastolle, jossa ihmettelimme uutta perheenjäsentä. Sain juodakseni puolukkamehua ja mehukeittoja ja syötäväksi vielä särkylääkkeitä ja rautaa, jotta veriarvot kohenisivat. Päivällä mitattiin hemoglobiini, joka oli tippunut 95:teen. Se ei kuitenkaan niin alhainen ollut, että olisi tarvinnu alkaa korvata menetettyä verta. Huimasi kyllä paljon jo istuessa ja ylösnoustessa korvat ja nenä menivät heti kylmiksi. Pystyin kuitenkin käymään itse vessassa, enkä tarvinnut saattajaa.Mies lähti kotiin jossain välissä aamulla nukkumaan pariksi tunniksi, ja minä jäin Elsin kanssa koisimaan.

Päivät osastolla kuluivat kyllä nopeasti, jos vertaa niihin päiviin jotka vietin osastolla odotusaikana. Silloin minuutit tikittivät todella hitaaseen tahtiin, enkä mitään niin olisi halunnut kuin päästä kotiin. Nyt Elsin tuijottaminen ja jatkuva imettäminen vei niin paljon aikaa ja oli niin ihanaa, että aika kului kuin siivillä.

Imetys ei ole vielä lähtenyt ihan täysillä käyntiin. Elsi jaksaa kyllä imeä hyvin, mutta maitoa ei vielä heru tarpeeksi. Kovasti kipeäksi rinnat ovat kyllä käyneet ja koviksi, mutta ulostulevan maidon määrä on aika vähäinen. Osastolla päätettin syöttää Elsille ohessa lisämaitoa, koska paino tippui 9% ja muutenkin raukka huusi apinanraivolla vasta tissillä oltuaan tai imiessään. Painon lasku saatiin loppumaan ja jopa vähän sitten nousemaan, ja lähtiessä lääkäri ohjeisti että lisämaitoa kannattaa antaa siihen asti, että syntymäpaino on saavutettu. Olen tänään antanut vain 10cl, ja se on piisannut kun vaan on lapsi saanut olla rinnalla lähes koko ajan.

Kotiin tullessa itkin ensin autossa ja ovesta sisään kulkiessa, koska olin vain niin onnellinen. Ja lisäksi tosi väsynyt yhtäkkiä, vaikkei päivällä ollut tuntunut siltä. Epparihaavakin oli kipeämpi, ja mietin riittääkö särkylääkkeen ohjeistettu annostus, mutta päätin sitten että saa riittää, olen varmasti vain kipeämpi kotiin tulon aiheuttaman rasituksen takia. Illalla istuin Elsi sylissä ja itkeä tihutin tuntikaupalla, syömisestäkään ei meinannut tulla mitään kun kyyneleet vaan valuivat. Kuunneltiin miehen ja minun erityista rakkauslaulua, ja se vain lisäsi parun määrää, joten oli pakko vaihtaa musiikki reggaeen. Lopulta päätin, että onhan tämän nyt loputtava, koska muuten alkaa päätä jomottamaan kovaa.

Yö meni täällä hienosti. Elsi nukkui ensin illan, ja valvoi sitten yhdeksästä kahteentoista. Sitten hän nukahti, ja me nukahdimme joskus puolen yhden maissa. Seuraavan kerran heräsin neljän tunnin päästä, ja tuntuipa se ihmeelliseltä! Sairaalassa en taatusti ollut nukkunut kahtakaan tuntia putkeen, aina havahduin johonkin. Elsi söi silloin ensin rintaa ja sitten vähän lisämaitoa ja nukahti uudestaan pariksi tunniksi. Silloin hän maisteli vähän taas rintaa ja nukahti. Heräsimme miehen kanssa yhdeksältä aamulla.

Varmaahan ei ole, että yöt jatkuvat näin tai että Elsi itkee tulevaisuudessakin suurimmaksi osaksi vain tarpeesta, mutta olipa ihana saada nukkua.

Nyt kuuluu sängynpohjalta maiskuttelua, lapsi näkee varmaan unta tisseistä. Hitaasti alan tajuta, että minusta on todellakin tullut äiti ja tuo maailman kaunein vauva on oikeasti minun lapseni. En voisi olla onnellisempi.

Ai niin, eilisen itkun jäljiltä silmät turposivat lähes umpeen. :D Näytän nyt aika hurjalta. Pitäisi varmaan tehdä joku kurkkunaamio tai vastaava. :)