Mökille ja kotiin.

Oltiin minun perheen mökillä Keski-Suomesta tuossa viime keskiviikosta eiliseen. Tässä kuvassa näkyy vielä ahkeran pakaasinpurkajan työn tulokset tältä päivältä (en ole koskenutkaan laukkuihin), sekä maha rv 19+1, lapsi ja tarkkasilmäiselle jopa mies.  Tyylikkääsee asukokonaisuuteen kuului oikeastaan myös hame, mutta olinpas sen sitten ottanut pois kun se puristaa. AH-kyllä silmä lepää tässä tyyli-ihmeessä! :D Vertailun vuoksi laitoin viereen viimeraskaudelta 19+3 otetun kuvan. Onpa eroa! Ja silti yhä viitisen kiloa eroa painossa.. jännää!

Siellä mökillä on aitta ja mökki poikineen ja usein aikamoista hulinaa, kun sisarusteni perheet asustavat kesäänsä siellä. Oman värin tuo kanssa isäni, jonka mielestä paras päivä on talkoopäivä. Hän sitten järjestääkin jatkuvasti uusia  tarpeellisia tai tarpeettomia rakennusprojekteja ("pitäisikö rakentaa vielä parkkihalli, olisikos hyvä jos tekisin tähän eiffeltornin"), joihin kaikki osallistuvat sen verran kuin ehtivät. Isä itse nauttii eniten työnjohdollisista toimista. 

Kaikki meni oikein mukavasti. Elsi, joka liikkuu takapuolellaan hissaten, sai tikkuja jalkoihin ja toiseen pohkeeseen. Ei se mitään. Taitavaksi tyttö reissussa tuli, kun sai maastoharjoitusta. Taisi silti olla onnellinen päästessään kotiin, kun meni salamavauhtia eestaas lattialla ja kiljui riemusta. Kissat juoksi karkuun minkä ehtivät, ja lapsi meni perässä huutaen  KA KA KA KA  eli ilmeisesti katten.

Tutut paikat lapsi tarkisti heti, ja ei mennyt montaa minuuttia kun lelukori oli jo nurin. Nuo poimin useamman kerran päivässä, en tiedä mikä järki siinä on mutta niin silti teen.

Mahan kanssa eläminen on selvästi jo raskaampaa. En jaksa kantaa Elsiä pitkään ja onkin onni kun tyttö niin mieluusti liikkuu itsekseen. Syömisen jälkeen on helposti hankala hengittää, ja pitäisikin ymmärtää aina lopettaa tarpeeksi aikaisin. Mökillä kärsin kanssa kovasta pahoinvoinnista ja oksentelinkin, en tiedä liittyikö se raskauteen vai olinkö saanut jonkun pöpön vai olinko syönyt jotain huonoa. Ensi maanantaina on puoliväli ja tänä torstaina rakenneultra. Tuntuu aika hurjalta. Toisaalta aika on mennyt tosi nopeaan, toisaalta taas on vielä puolet jäljellä ja olon puolesta se on alamäkeä se.  Noh, eiköhän tämä mene tästä..

Mukavaa kesää, nyt ainakin täällä on pari vähän sateisempaa päivää (tervetullutta!), mutta sitten taas paistaa. Voisi vaikka viikonloppuna mennä Pikkukoskelle uimaan - ehkä!

Yksinäisyyden poistoa:

En ole sinänsä yksinäinen, siis kavereita on ja perhettä ja elämänpiiriä. Kaipaan silti jotain jutteluseuraa päivisin. Olen miettinyt mitä se sitten voisi olla ja mistä sitä saisi, äitiystäviä on aika kaukana tai hankalien yhteyksien takana. Sitten tuumin, että voisi kerätä porukan, johon tulisi omat tuntemat äidit ja heidän tuntemansa äidit, ja sopia tapaamispäivän aina johonkin kahvilaan. Vaikka joka toinen viikko, niin ei olisi liian tiheään. Itse ehkä tykkäisin jokaviikkoisestakin, mutta se ei ole kovin realistinen tavoite ehkä.. vaikka jos äitejä olisi riittävästi ei niin haittaisi jos/kun joku ei pääsekään. Sitten voisi kahvitella ja jutustella ja syödä vaikka pullaa yhdessä, aika mukavaa.

Pitäisi vielä löytää kahvila, johon pääsisi vaunuilla ja jonka lähellä olisi hyvä hoitohuone.  Ja saada kokoon se porukka. Jos tätä nyt sattuisi lukemaan joku muu hieman yksinäinen äiti, niin tervetuloa mukaan. Tai ei sitä nyt tarvitse äitikään tietenkään olla, saa muutenkin tulla juttuporukkaan mutta pitää vaan sitten sietää lapsia ja vauvoja. :)

Verikokeiden tuloksia ja niin kaunista päivää!

Käytiin Elsin kanssa ulkona aamulla jo pitkällä kävelyllä. Ihana sää!

Nyt tuo on tosi kiukkuinen, mikä lie harmittaa. Ehkä hampaat, kun ylähampaat on ihan puhkeamaisillaan.  Menee täällä takapuolellaan ja valittaa, haluaisi koko ajan tehdä kaikkea kiellettyä kuten vetää johtoja irti pistorasioista ja muuta sensellaista.  Olen laittanut tuoleja niiden eteen esteeksi, ja sitten tuo kulkee sen tuolin eteen itkemään. Aika hupaisaa.

Sain tosiaan tuloksia sen radiel-tutkimuksen takia otetuista verikokeista. Siinä oli maksa-arvot ja kilpirauhaset ja pitkäaikaissokerit ja kolesterolit ja kaikki tutkittu. Missään niistä ei ollut moitittavaa, mahtavaa! Kolesterolikin oli 4,2, siis kokonaiskolesteroli.

Taidan lähteä viemään tuon kiukkuliisan välipalalle..

Syntyneelle uudelle lapselle.

Laajaan perheeseen on syntynyt Elsin serkku. Olen itkeskellyt siitä ilosta pitkin päivää. Haikean onnellista kaikki. Ompelin myös lahjaksi pupupeiton, tai unilelu se varmaan on.  Huomenna käyn häntä katsomassa.

Meillä kaikki hyvin. Elsi on oppinut nousemaan istumaan. 17+1

Hih,

luin tänään tuon eilisen tekstin, ja se kuulostaa dramaattisemmalta kuin miten sen tarkoitin. Oli vain tosi väsynyt ja teki mieli nukkua pumpulissa. Mies oli illan jossain harrastamassa (vaikka olin ihan poikki, ärh :D) ja Elsin nukuttaminen kesti aika kauan. Sen jäljiltä oli semmoinen haikean väsynyt tunnelma, ja olisi kaivannut vähän hemmottelua.

Monesti jos olen väsynyt unelmoin pumpuliin vajoamisesta. Siinä voisi sitten makoilla kunnes tuntuu taas paremmalta. Ja syödä vaikka niitä konvehteja.

Taidanpa mennä keittelemään keiton loput lämpimäksi minulle ja tytölle. Piirakkaakin oli, mutta se meni vähän huonoksi.. tosi surkea leipuri olen kun onnistuin pilaamaan valmiista murotaikinasta tehdyn piirakan. :D

Olenpa herkkä ja väsynyt.

Kävin taas pitkästä aikaa lukemassa helistimen tekstejäni. Yhä vieläkin ne saavat minut itkemään. Samoin se pieni paketti kirjahyllyssä, jossa on se pieni myssy. En mieti keskenmenoa enää normaalisti, mutta se tuli nyt mieleen kun luin netissä jonkun juuri keskenmenon kokeneen tekstiä. Se aika oli kamalan raskasta minulle, ja se jotenkin haavoitti sitä onnentunnetta jota raskautta kohtaan voi kokea. Elsin odotus oli pelokasta aikaa, erityisesti alkuvaihe ennenkuin aloin tuntea liikkeitä, enkä koskaan koko raskauden aikana osannut täysillä luottaa saavani lapsen elävänä syliin. Jotenkin kierosti jopa toivoin aikaista synnytystä, koska sitten se lapsi oikeasti olisi siinä. En oikeasti toivonut tietenkään, mutta jollain lailla sekin tuntui.. en osaa selittää.

Olen nyt kamalan väsynyt. Olin kaupungilla Elsin kanssa ostamassa kävelykärryä (hieno muuten) ja raukka ehti väsyä niin ettei koko matkaa suostunut vaunuissa olemaan. Piti sitten kantaa, ja se sai supistelemaan. Sitten mummolassa Elsi oksenti taas kummitädin päälle. Kotimatkalla nukahti syliin, niin sain työntää rattaita ja kantaa Elsiä, joka oli aivan tajuttoman hellyyttävä mutta myös painava.

Rakastan tätä elämää ja kotia ja perhettä ja elämäntilannetta. Mutta nyt on semmoinen olo, että voisin ottaa konvehtirasian ja vaipua pumpuliin itkemään. Semmoisia hitaita kyyneliä, joista ei tiedä mistä syystä ne valuvat.

Elsi 8,5kk ja rv16+3

100 vaippaa/2vrk

Onpas ollut hurjat pari vuorokautta! Toissailtana Elsi alkoi ripuloida, joskaan silloin en vielä ihan ajatellut sitä ripuliksi vaan vähän tavallista isommaksi ja kummallisemmaksi kakaksi. Seuraavana päivänä aamupuuro ja lounas maistuivat vielä, mutta vaipat täyttyi semmoisella kuralla niskasta polviin pitkin päivää. Illemmalla sitten alkoi oksentelu. Ajateltiin vielä, että kun kuumetta oli vain tosi vähän 38,3°C ja vointi muuten ihan semmoinen virkeä, että nukkukoon kotona yön ja katsotaan vielä. Mutta sitten yhtäkkiä kuume pompsahti neljäänkymppiin ja lapsi  tärisi horkassa ja oksenteli kaaressa. Päätettiin lähteä päivystykseen kun kuume oli niin korkea eikä mikään pysynyt missään päässä sisällä.

Siellä sitten yritettiin ensin antaa suun kautta särkylääkettä, mutta sen oksensi samantien kaaressa ulos. Samaten supot tulivat hetkessä ripulina ulos. Lääkäri oli sitten sitä mieltä, että kuumetta täytyy kuitenkin saada alemmas, joten se pitää laittaa suoneen. Ja jos kerran laitetaan kanyyli, niin samantien kannattaaa tiputtaa nestettä. Kolmeen asti yöllä oltiin sitten tiputuksessa, jonka jäljiltä olo olikin Elsillä paljon parempi. (Jaaha, nyt kaivataan, jatkan myöhemmin)