torstai 17. kesäkuuta 2010

Olenpa herkkä ja väsynyt.

Kävin taas pitkästä aikaa lukemassa helistimen tekstejäni. Yhä vieläkin ne saavat minut itkemään. Samoin se pieni paketti kirjahyllyssä, jossa on se pieni myssy. En mieti keskenmenoa enää normaalisti, mutta se tuli nyt mieleen kun luin netissä jonkun juuri keskenmenon kokeneen tekstiä. Se aika oli kamalan raskasta minulle, ja se jotenkin haavoitti sitä onnentunnetta jota raskautta kohtaan voi kokea. Elsin odotus oli pelokasta aikaa, erityisesti alkuvaihe ennenkuin aloin tuntea liikkeitä, enkä koskaan koko raskauden aikana osannut täysillä luottaa saavani lapsen elävänä syliin. Jotenkin kierosti jopa toivoin aikaista synnytystä, koska sitten se lapsi oikeasti olisi siinä. En oikeasti toivonut tietenkään, mutta jollain lailla sekin tuntui.. en osaa selittää.

Olen nyt kamalan väsynyt. Olin kaupungilla Elsin kanssa ostamassa kävelykärryä (hieno muuten) ja raukka ehti väsyä niin ettei koko matkaa suostunut vaunuissa olemaan. Piti sitten kantaa, ja se sai supistelemaan. Sitten mummolassa Elsi oksenti taas kummitädin päälle. Kotimatkalla nukahti syliin, niin sain työntää rattaita ja kantaa Elsiä, joka oli aivan tajuttoman hellyyttävä mutta myös painava.

Rakastan tätä elämää ja kotia ja perhettä ja elämäntilannetta. Mutta nyt on semmoinen olo, että voisin ottaa konvehtirasian ja vaipua pumpuliin itkemään. Semmoisia hitaita kyyneliä, joista ei tiedä mistä syystä ne valuvat.

Elsi 8,5kk ja rv16+3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti