torstai 20. toukokuuta 2010

Olipa pitkä yö!

Viime yönä Elsi nukahti siis noin puoli yhdeksän maissa. Itse heräilin muutaman kerran yöllä, ja aina ihmettelin miten ei kuulu itkua. Moneen kertaan pohdin pitäisikö käydä tarkistamassa onhan kaikki hyvin, mutta en käynyt. Sitten neljän aikaan kuului unista narinaa huoneesta, ja arvelin voivani käydä peittelemässä Elsin ja että se siihen sitten nukahtaisi. Ei se niin käynyt, vaan tyttöhän suuttui ihan häirinnästä ja alkoi parkua. Peruutin hyvänyön toivotuksia ladellen pois ja kaduin koko visiittiä.

Ei silti mennyt kuin ehkä kaksi minuuttia niin oli taas hiljaista. En meinannut itse saada unta, mutta lopulta saatuani heräsin vasta puoli kahdeksalta, eikä Elsi vieläkään ollut herännyt! Oltiin miehen kanssa ihmeissämme, ja päätin käydä herättämässä Elsin.

Aikamoinen muutos, tuleekohan tästä pysyvä? Alkaakohan Elsi nukkua puoli kahdeksaan ja yhdet päiväunet? Se olisi kyllä mahtava juttu. En vielä ole itse osannut nukkua öitä putkeen vaikka se olisi ollut nyt mahdollista, niin enköhän siihen taas totu. Ihana ajatus, kerrassaan.

3 kommenttia:

  1. Onnea pitkistä yöunista :) on se kuitenki eri asia hereillä tolleen, kun jokaiseen liikehdintään ja inahdukseen. toivotaan, että unet jatkuu hyvinä ja pitkinä, tulee varmasti tarpeeseen.

    VastaaPoista
  2. Kyllä ovat jatkuneet ja myös tulleet tarpeeseen. Viime yö oli eka yö kun nukuin oikeastaan läpi yön, uskomaton tunne kyllä! Elsi nukkui 21:30 (meni vähän myöhään kun meillä oli sauna)- 6:45 enkä ainakaan yhtään kertaa herännyt itkuun. Mahtista!

    VastaaPoista
  3. jee! no se on kyllä hyvä :D uni tulee yleensä tarpeeseen ja jaksaaki sit paremmin kun saa nukuttua. harmi, että sokerit hyppii taas ylhäällä.
    nyt ei pitäis varmaan sanoa tätä "ääneen" kun kohta kuitenkin tulee jotain, mutta ihmeen hyvä olo ollu täällä nyt. ei kolota eikä kurkkua säre eikä mitään muutakaan. pelottavaa! mut eiköhän se kohta taas heikota ja pyörrytä ja pierretä! ;-D

    VastaaPoista