Olen käynyt lasten kanssa jonkin aikaa semmoisessa avoimessa muskarissa. Sinne ei siis ole tarvinnut ilmoittautua, vaan paikalle vaan ilmaantuu ketä ilmaantuu. Kamalan kivasti järjestetty muskari se on, eikä tyhjiä kohtia tule laisinkaan joten kukaan ei ehdi kyllästyä. Välillä kahden pienen kanssa on ollut haastavaa siellä olla: jos kumpikaan ei viihdy muualla kuin äidin sylissä, on aika vaikea leikkiä mukana. Toisinaan muskarisali on todellinen peuhupaikka, kun lapsia on niin paljon. Silloin arkailee Elsi niin, ettei tohdi sylistä irrota laisinkaan. Emil taas on tyytyväinen lähestulkoon missä vain, mutta aina ei hänkään suostu köllöttämään vieressäni patjalla. Käsivoimat on koitoksella.
Kerran lauluhetkeen mennessä Elsi pisti pihalla jarrut päälle, eikä suostunut laisinkaan sisään. Siinä sitten oli noin minuutti aikaa itsellä päättää otanko lapsen väkisellä sisään (muskarissa on kivaa kun äiti niin sanoo!), vai keinutaanko vain pihalla. Vein sitten tiukalla suostuttelulla kuitenkin lapset sisään, ihan kivaa oli kuitenkin. Jäi silti epäilys onko nuo ohjatut jutut kenenkään mielestä mukavia. Heti lähtiessä tyttö lauloi sammakkolauluja, eli ehkä kuitenkin on. Hän nauraa sisäisesti, kenties.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti