sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Ollako vai eikö

Kuvan koira on Elsin unilelu. Se on perin tärkeä, se pitää aina ottaa mukaan sängystä herätessä. Kun käsi oli kipeä taannoin, Elsi kantoi sillä kipeällä kädellä koiraa koko ajan.

Olen miettinyt tätä blogiasiaa. Minusta tätä on mukava pitää, kirjoittelen eniten pitääkseni päiväkirjaa. Kuitenkin välillä käy mielessä epäilys: miksi ihmeessä jaarittelen vieraille ihmisille omasta arjesta näin? Onko siitä ehkä jotenkin haittaa? Ei kai nämä nyt ketään kiinnosta, nämä minun hassuttelut ja lasten kuulumiset. Ihmisiä kiinnostaa ne omat lapset, ei niin vieraat. Ei tässä blogissa ole mitään erityistä sisältöä, päiväkirja tämä on.  Ei hienoa tyyliä, ei mahtavia lastenvaatteita, ei upeita käsitöitä, ei ihania ruokia. Kaikki semmoista tavallista - arkea.

Eikä siinä mitään. Mietin vain välillä pitäisikö lasten takia lakata kertomasta asioita. Eihän nämä nyt mitään ihmeellisyyksiä ole, mutta silti. Kuulisin mielelläni mielipiteitä tutuilta ja tuntemattomilta.

9 kommenttia:

  1. Monipiippuinen juttu tuo "julkisuus". Itse kyllä tykkään seurata tätä kautta sinun elämääsi ja uskon, että arjen taltioituminen tuo teille paljon iloa viimeistään vuosikymmenien päästä.

    Millä oikeudella sitten julkituot lastesi asioita, kun he eivät siihen ole suostumustaan antaneet? Kai tuo on se kolikon toinen puoli. Jos et niistä puhuisi, niin mistä sitten. Aika monesti (ainakin alussa) rajasit kuvista naaman pois. Ehkä tulevaisuus vasta näyttää bloggailun vastapuolia (jos esim koulukiusaajat hakevat täältä noloja kuvia). En tiedä.

    VastaaPoista
  2. Olen rajannut kasvot pois tai koittanut rajata ne näkymään vain osin. Julkituomisen oikeutta ole pohtinut paljon, enkä ole ajatellut jatkaa tätä kouluikään asti. Silti - eihän nettiin laitettu periaatteessa sieltä häviä. Olen jotenkin ajatellut, että nämä vauvavuodet on niin harmittomia, mutta mene ja tiedä sitten..

    Olen myös miettinyt tämän siirtämistä salaiseksi, jolloin hyväksyisin aina kaikki lukijoiksi. Se taas jotenkin veisi pois ajatustani siitä, että joku samankaltaisessa tilanteessa voisi saada tästä iloa/apua elämäänsä. Esimerkiksi keskenmenon kokenut tai raskausdiabeetikko tai.. no vain pienten lasten äiti. Taas ei tämä mikään terapiapalsta ole, eli onko siinäkään ajatuksessa sitten mitään järkeä.

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän pohdinnat julkisuuskysymyksistä ja internetin ihmemaailman hallinnan puutteesta. Ottaisin kuitenkin kantaa tähän arjesta kirjoittamiseen.

    Arjesta kirjoittaminen on elähdyttävää monesta syystä: siitä on itseasiassa aika vaikea kirjoittaa, sillä monella tapaa eletty elämä pakenee sanoja. Arki unohtuu ja katoaa, ellei sitä dokumentoi kuvin tai sanoin. Kirjoittaminen on siis paitsi tallentamista myös kokemusten sanallistamista ja jakamista. Toisen ihmisen arjesta kuvausten lukeminen helpottaa kummasti omaa taivallusta ja kaaoksenhallintaa.

    VastaaPoista
  4. On ollut ihana kelata taaksepäin, lukea juttuja ja katsoa kuvia. En voisi millään muistaa näitä kaikkia asioita. Myös kuvat ovat ilahduttaneet, "onpa hauska että tuostakin on kuva".

    Minua kyllä harmittaisi lopettaa, mutta mitäpä ei lastensa eteen tekisi. Pitää siis puntaroida etuja ja mahdollisia haittoja.

    VastaaPoista
  5. Elä ihmeessä lopeta! itselläni on samanlaisella ikäerolla pienet lapset kuin sinulla ja minusta on mukava lukea teidän perheen kuulumisia ja ottaa vinkkejä omaan arkeen.

    VastaaPoista
  6. Hei!

    Itsekin tykkään käydä täällä lukemassa teidän arjesta! Tohon "millä oikeudella" en sen kummempaa osaa sanoa, muuta kuin, että sinä olet heidän äiti. Sinä päätät.
    Minustakin on kivaa lukea nimenomaan arjesta! Ei sisustuksesta, hienoista vaatteista tai käsitöitä tai ruokaohjeita. Niitä lukiessa, tavallista arkea eläessä tuntee vajavaisuuttakin. Pitäis sisustaa, ostaa kalliita ja/tai merkkivaatteita lapsille, tehä hienoja ruokia tai käsitöitä.. No joo, ei se oli koko totuus, mutta osa sitä kuitenkin.
    Täällä tullaan kohta perässä, pienen ikäeron kanssa ja se on osa miksi kovasti blogisi kiinnostaakin. Täällä tulossa tulokas numero neljä, mutta ekaa kertaa on näin pieni ikäero.
    On ollut kiva lukea, miten rennolla otteella kirjoitat vaikka tilanteet ei aina olekaan olleet mitään herkkua :)

    Itse olen iloinen jos jatkat tai pidät blogin julkisena! Toisilla tosiaan on se sana/kirjoitus hallussa! Blogiasi on kiva seurata!

    -O-

    VastaaPoista
  7. Heippa!

    Toivottavasti jatka kirjoittamista, ihan niistä arjen asioista. Olen seurannut blogiasi jo helistimestä asti. Iloinnut häistä ja vauvoista - käynyt ne samat asiat itse läpi. On ollut hassua tajuta, että olemme varmaan asuneet suht lähekkäin Helsingissä. Lisäksi olet puntaroinut monia samoja asioita mitä minä - esim kaksikielisyyttä.

    Lapsista, ethän ole kirjoittanut heistä mitään "pahaa" tai "noloa". Jos he joskus kaivelisivat blogia esiin olisi se myös heille päiväkirja lapsuudesta. Kuten joku jo sanoi, sinä ole äiti ja sinä päätät - ja hienosti ole rajannut tähän mennessä.

    Jatka siis, olet hienoa vertaistukea meille monelle!

    Tytti

    VastaaPoista
  8. Voi, miten kauniisti olette kirjoittaneet. Olen tällä hetkellä sitä mieltä, että kirjoittelen juttuja pitäen lapset visusti mielessä. Tästä on kuitenkin niin paljon iloa itselleni niin tämänhetkisessä arjessa kuin muisteloiden parissa. Minua myös ilahduttaa kuulla tästä olevan iloa muillekin!

    VastaaPoista