Uhma, ja sen tuomat haasteet äitiydelle. Mistä asioista kannattaa pitää kiinni oli-mikä-oli, vai onko sellaisia olemassakaan? Lapsi kasvaa ja itsenäistyy, ajattelee omia ajatuksiaan, on oma itsensä. Nyt pitäisi pohtia itselle tärkeitä kasvatusseikkoja, arvoja ja periaatteita. Minkälaisen lapsen haluaisin kasvattaa ja mitkä asiat olisivat tärkeitä nyt ja tulevaisuudessa.. Siinäpä onkin miettimistä. Ei mitään kevyitä kysymyksiä.
Vaipat. Kestovaipat, kertakäyttövaipat, vaipattomuus, potalle oppiminen. Koen maailmantuskaa käyttämistäni vaipoista oli sitten kyseessä mitkä hyvänsä vaipat. Aina keksin syyn olla vähän huonolla omalla tunnolla. Nyt isompi lapsi harjoittelee olemaan ilman, toivokaamme parasta.
Huolet, jotka kumpuavat lapsista. Miten sitä voikin nähdä lapsessa kaikki hienot mahdollisuudet vaikka mihin, samaan aikaan miettiä kaikenlaisia uhkakuvia. En itke öitäni, mutta olen viimeaikoina miettinyt kovasti sitä miten joka paikassa varjoissa vilisee möököjä (niinkuin Elsi sanoo).
Taidan olla semmoinen pohtija. Mietin etukäteen elämän mahdollisia mutkia. En siksi, että pelkäisin tai olettaisin käyvin niin tai näin. Jotenkin kai silti valmistaudun henkisesti erilaisiin elämäntilanteisiin. Kaikkea en pysty ajattelemaan, mutta monia tilanteita kyllä. Joidenkin ystävieni mielestä olen pessimisti, joidenkin mielestä enemmän jonkinlainen romanttishaahuileva tuumailija. Mene ja tiedä mikä sitten.
Ainakin väsynyt, sana ei luista laisinkaan. Olen tänään puhunut kaiken väärillä sanoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti