Eka kynsilakka
Voihan itkupotkuraivari. Nykyään on päivittäin tilanteita, joissa raivon määrä kohoaa kattoon. Huutoa piisaa, sekä kyyneleitä, maahan heittäytymisiä, selän kaarelle vääntämisiä ja vinkumista. Sen seurauksena pienempikin huutaa ja omakin pinna kiristyy. Syytä ei juurikaan tarvitse olla, tai se voi olla hyvin pieni. Eli ihan normaalia parivuotiaan elämää.
En ole vielä ollut missään ilman Emiliä. Kerran saunassa, ehkä joskus kaupassa. En ole vain kokenut niin tarvetta, enkä sinänsä ole kyllä kovin hyvin päässytkään, Emil kun ei osaa juoda pullosta. Nyt alkaa olla jo mahdollista mennä jopa ainakin pariksi tunniksi pois, ja lauantaina on ensimmäinen irtoamisen hetki. Hyvän ystäväni häät ovat tuolloin, ja itsellä uusi mekko ja kaapista syvältä kaivetut korkokengät.
Suoraan sanottunä jännittää! Mitenhän nuo pärjäävät isänsä kanssa, muistaakohan isä huolehtia myös sokereistaan, nukahtaakohan Emil ilman minua, entä kun Elsi saattaa haluta nukkumaan ihan samaan aikaan Emilin kanssa? Olen itse aika monta kertaa laittanut lapset nukkumaan omin voimin, mutta mies ei edes ole ollut yksin lasten kanssa varmaan tuntia pidempää aikaa.
Kyllä nuo tietenkin pärjäävät, mutta toivottavasti paremmin kuin pelkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti