Äitisarjakuva.

Olin jo pitkään meinannut alkaa piirtää sarjakuvaa tästä arjesta, ja tänään sitten raapustin ekan kuvan. Se oli hauskaa!

Olen pohtinut tätä perheen kokonaisuutta. Niin kauan kuin muistan olen ajatellut tahtovani useamman kuin yhden lapsen. Kuitenkin tuossa odottaessani Elsin tuloa ja pelätessäni ettei hän saavukaan päätin olla tyytyväinen jos koskaan saan edes yhden lapsen. Elsin syntymän jälkeen ajattelin, että minulla on syntymättömiä lapsia, joita en ole vielä tavannut. Se ajatus jäi jotenkin päälle, ja alkoi tuntua että perheestä puuttuu ihmisiä, ettei se ole täysi.

No sitten tuossa jokin aika sitten mietin, etten tahdo elää odottaen tulevaa täydellistämään elämän. Haluan olla tyytyväinen nyt, koska tätä hetkeä en saa takaisin kohta, miksi sitten pilaisin sen tahtomalla jotain muuta. Päätin, että meidän perhe on täysi näin, mutta otetaan avosylin vastaan tulevatkin lapset jos haluavat tulla. Haluan elää Elsin lapsuuden voimalla, tahdon rypeä tässä vauva-arjessa nyt kun saan niin etten haikaile sen perään myöhemmin liikaa.

On vähän vaarallista kaivata muutoksia elämään, ainakin jos ne muutokset ovat niin itsen ulkopuolisia. Lapsia saadaan jos saadaan, ei niitä voi tilata. En tahdo hukata aikaa murehtimalla, nyt kun olen tuon ihanan pienen ihmisen elämääni saanut.

Monen päivän jutut kerralla.

Tämän kirjoitin jokunen päivä sitten:

En muista olenkohan pistänyt tämän tänne jo, piirsin tän sarjakuvan toissamarraskuun tienoilla kun en taaskaan ollut raskaana vaikka luulin. Laitoin sen nyt kun en löytänyt muutakaan kuvaa. Koitin löytää jotain piristämään blogia, mutta tää ei kyllä piristä ketään. :D

Mutta kuuluu hyvää. Imetys on jäänyt. Se on helpottanut meidän kaikkien elämää. Minun niin, ettei ole tarvinnut enää itkeskellä ja surra, ehkä ainoastaan haikeilla vähän. Ei ole tarvinnut miettiä saako lapsi tarpeeksi ravintoa, eikä koittaa epätoivoisesti keksiä kaikkia keinoja sen tuottamiseen.

Miehen elämää niin, että ei ole tarvinnut kestää minun pyrähdyksiä ja ymmärtää imetysstressiä.

Elsin elämää niin, ettei ole tarvinnut olla nälkäinen. Tyttö on kuin eri puusta veistetty, ei itkeskele enää jatkuvasti vaan nauraa ja leikkii ja puuhailee. Painoa on tullut varmaan aika paljon, makkaroita on kaulassa ja ranteessakin ja nilkassa, siis ymmärrättekö, semmoinen pieni poimu niinkuin vauvoilla kuuluu olla. Silmien aluset ei ole enää tummat, eikä silmäluomet läpikuultavat. En tajua miten en huomannut lapsen olevan niin laiha!

Ollaan alettu antaa maissivelliä nyt iltaisin, tosin se on puolivelliä vasta ja puoliksi siis maitoa. Se on maistunut ihan hyvin, vähän kyllä aina kummastuttaa alkuun että mitäs tämä nyt on, outo koostumus.

Nyt on siis maanantai, ja tuo alku tuli kirjoitettua muistaakseni viikonloppuna.

Näin viimeyönä unta, jossa olin yliopistolla. Luistelin pitkällä käytävällä villasukilla niinkuin lapsena. Kaverini kävelivät takana jossain. Viereen tuli mies, joka myös luisteli villasukilla. Mies hymyili minulle, ja ymmärsin olevani miehestä jotenkin siisti tyyppi, koska luistelen villasukilla niinkuin hänkin. Olin imarreltu, mutta mietin etten saa nyt kyllä flirttailla kun minulla on mies ja lapsi. Luistelin pöydän ääreen. Hetken päästä mies tuli siihen juttelemaan niitä näitä. juttelin jotain takaisin, pidin vauvanhoitolaukkua. Mies näki vihkisormukset, ja samalla laukusta alkoi tipahdella vauvan tumppuja ja vaippoja ja sukkia, keräilin niitä vähän nolostuneena.

Jännä uni, kai se on sitä pohtimista omasta äitiroolista. Olen äiti ja vaimo, ja niitä olenkin tosi mielelläni. Mutta joskus toki olen mielellään sitten vain minä. Ehkä niitä hetkiä vielä tulee, nyt juuri on vähänlaisesti. Eikä haittaa.

Alan tehdä taas niitä viimeisiä kouluasioita. Yksi iso tentti tulossa maaliskuussa, hirvittää vähän. Tuntuu etten osaa ajatella yhtään järkevää asiaa, miten osaan lukea tai kirjoittaa niitä. Ehkä se menee helpommin kuin luulen.

Pitäisi piirtää kuvia tästäkin ajasta, tuli mieleen tuosta alkukuvasta.

Hei, ette arvaa!

Soitin taas imetystukipuhelimeen kysyäkseni imetysasioita ja maidon nostattamista. Kysyin samalla onko todennäköistä, että imetys on yhtä vaikeaa seuraavan lapsen kohdalla. Tukihenkilö kyseli kestikö kauan raskautua, ja kerroin kestäneen monirakkulaisten munasarjojen takia. Hän vastasi, että sepä onkin yksi selittävä tekijä: naisilla joilla on pco on aika usein liian niukka maidoneritys. Hän kysyi enkö ollut kuullut sitä, en todellakaan ollut mutta muita yhteyksiä kyllä niinkuin pcon yhteyden raskausdiabetekseen jonka myös sairastin. Siihen hän vastasi, että sepä on myös yksi selittävä tekijä, sillä raskausdiabeetikoilla on myös usein liian niukka maito ja heikko maidonnousu varsinkin alussa.

Voi miten helpottavaa! En ollutkaan hullu, kun minusta tuntui kaikki niin vaikealta! Tukihenkilö pahoitteli, etten saanut alkuun parempaa tukea imetykseen. Jos olisin edes saanut tietää että siihen pitää panostaa vielä tavallista enemmän, olisin ollut helpottunut.

Nyt en ole enää varma jaksanko tapella imetyksen eteen taas, kun tiedän ettei sen hankaluus ole omasta tyhmyydestäni ja osaamattomuudestani johtuvaa, vaan asioista joille en kerrassaan mahda mitään! Ihanaa.

(vaikka kurjaa myös, sillä en voi poistaa näitä esteitä seuraavien vauvojen tieltä, enkä varsinkaan Elsiltä)

Tuuliviiri mä oooooooon....

Otsikko on siis iloisesti laulellen sanottu.

Juttelin imetystukihenkilön kanssa, ja hän sanoi että on varsin mahdollista saada imetys sujumaan pumpulla. Ja koska en osaa antaa periksi näköjään suurista puheista huolimatta, otin itselleni seitsemän päivän haasteen: pumppaan päivisin 2h välein 5-10min kumpaakin rintaa, ja katson miten käy. Öisin imetän/pumppaan kerran.

Nyt on ihan mahtisolo. Kävin kierrätyskeskuksessa tekemässä vaikka mitä löytöjä, otan niistä kuvat jahka kerkiin, ehkä kun tuo tyttö nukkuu. Löysin vähän ihania vaatteita, puisia leluja, lastenmusiikkia vinyyleillä sekä sound of music-soundtrackin vinyylillä. <3 Tuli niin hyvä mieli, että aattelin miksei kokeilis rennosti ja pitäis aina hauskaa, eipä se ota jos ei annakaan. Tai no ottaahan se aikaa ja vähän vaivaa. mutta silti. Moni on onnistunut, ja miksi olisin niin erilainen kuin muut sitten..? Kai olis mahdollista edes siihen osaimetykseen päästä taas.

Sitkeä sissi, tämä imetystahto!

Tänään olen nyt sitten pumpannut kahdesti: ekan kerran saldo 30ml, tokan ehkä 5ml. Raportoin tuloksista myöhemmin!

Tautista touhua.

Olen soitellut taas pianolla, se on tosi hauskaa! En juurikaan kyllä osaa, siis aika huonosti, mutta opettelen lastenlauluja huvikseni. Pontso pieni leikkihauva on tällä hetkellä lemppari.

Sairastuin! Mies oksensi tiistaina, ja minä perjantaina illalla. Sen jälkeen tuli aivan mieletön kylmänhorkka: puin päälle päivävaatteet ja miehen hupparin, vedin niskaan kaksi paksua peittoa ja jalassa oli villasukat, ja silti palelin niin etten ehkä koskaan ole palellut. Tärisin kylmästä ihan holtittomasti ja hampaat vaan löi loukkua. Ihan niinkuin piirretyissä paleleminen kuvataan. Yöllä mittasin kuumeen, niin järkytyksekseni sain luvuksi 39,9. Otin kuumetta alentavaa lääkettä, ja aamulla luku oli 38,5. Mutta eilen illalla kuumetta ei enää ollut, ja tänään on myös kuumeeton päivä. Ei tosin mitenkään terveen tuntuinen vielä, nenä on kylmä koko ajan, ruoka ei maistu ja heikottaa. Mutta paremmalla puolella silti!

Mies vei Elsin eilispäiväksi vanhemmilleen, olivat siellä koko päivän että sain levätä. Teki kyllä hyvää, mutta maidon tuotannolle pahaa. Se oli kyllä ihan kriisissä kuitenkin, en saanut pumpattua koko päivänä kuin jonkun 20ml.

Olen niin kyllästynyt imetykseen, että jätän sen nyt taa. Elsi saa ottaa tissiä jos tahtoo, mutten jaksa yrittää lisätä maidon määrää, se on niin kamalan vaikeaa ja tyttö on niin paljon onnellisempi saadessaan pulloa tarpeensa mukaan. On kova pala myöntää ettei osannut tai pystynyt imettämään, että hankaluuksia tuli niin paljon ettei niistä päästy yli. Että on semmoinen äiti, jonka maito ei piisannut lapselle, joka päivästä toiseen piti lapsellaan kevyttä nälkää yllä kun ei saanut maitoa tulemaan tarpeeksi. Sillä niinhän siinä kävi. Nyt taas eilen illalla huomasin eron, kun tyttö oli koko päivän saanut syödä tarpeekseen: eihän tuo itke yhtään! Muuten hän on aina kitissyt vähän, eikä oikein asetu mihinkään. Kamala asia, mutta minkäs tekee.

Eipä oikeastaan muuta. Huomenna mies palaa taas töihin, ja me Elsin kanssa haetaan taas sitä kahdenkeskistä rytmiä. Tuntuu, että se on muuttunut viimeisen 2-4vkon aikana hirveästi, Elsi valvoo paljon pidempiä aikoja. Meitä molempia varten olisi hyvä löytää taas hetkeksi selkeämpi rytmi, niin minä saisin omia juttujani tehtyä ja Elsi turvallisuuden tunnetta.

Ai juu, Elsi osaa nykyään nukahtaa itse omaan sänkyynsä! Kun hän on tarpeeksi väsynyt, käyn laittamassa tytön sänkyyn ja sinne tuo jää nukkumaan. Ei ongelmia siinä (tällä hetkellä)!

1, 100 vai 1000?

Selailin vanhoja kuvia, ja löysin tuommoisen hassun. Ollaan siinä miehen kanssa jossain yöjalassa pari vuotta sitten. Iloinen kuva.

Eilen juttelin taas yhden siskoistani kanssa. Olin tosi väsynyt aiemman yön unettomuuden ja imetyshuolien takia. Tajusin, että en ole nauttinut imettämisestä toviin, vaan koen sen niin stressaavana että jo lasta katsoessa stressitaso nousee. Järkytyin jotenkin tajutessani sen, ja ymmärsin ettei se todella ole mitä tahdon koko hommalta - siis kuumeisesti tahdon jatkaa saadakseni ihania rauhan hetkiä, en stressiä meille kaikille. Sain lopultakin päätettyä ettei imetys ole näin suuren stressin arvoinen asia kuitenkaan, enkä jatka sitä millä hinnalla hyvänsä. Jos sen ansiosta nään lapseni jotenkin pelottavana kiukkuilijana enkä sinä ihanana omana vauvana, en voi jatkaa.

Helpotti ihan älyttömän paljon! Päätin (tällä kertaa itsekin sen uskoen, tiedättekö, aiemmin päätössanat tuntuivat jonkun muun puhumilta) jättää stressin taa ja otta uudeksi missioksi lapsen ruokkimisen vs. entinen imetyksen jatkaminen. Pulloa tai rintaa tai molempia, sama se! Jännä juttu, luulisi sen olleen selkeä tavoite hommalle aiemminkin.. :D

Sisko kysyi, että luuletko lopettamisen olevan sulle vaikeeta vain juuri nyt sen tapahtuessa näin äkisti, vai olisiko se hankalaa myöhemminkin. Oon miettinyt samaa asiaa. On hyvin mahdollista, että olisin lopultakin jäänyt siihen "koukkuun", etten olisi osannut helpolla luopua siitä minun ja lapsen yhteisestä asiasta johon muut eivät pääse väliin. Ehkä se ei olisi ollut helpompaa myöhemminkään. Olisin ehkä aina vain vetkuttanut lopettamista "sitten kun ollaan valmiit"-lauseella. Vaikka ei sekään niin vaarallista olisi ollut toistaalta.

Mutta en nyt oikeastaan lopeta, mutta jätän stressin taakse ja katson miten menee. Aion nauttia näistä imetyksistä, oli niitä sitten 1 tai 1000.

ps: mies on iloinen tästä, hän huokaisi eilen ettei paljon muusta olla juteltukaan muutamaan toviin.. Voi minua! :D

Apua, apua!

kamalaa vuoristorataa menen nyt. Eilen tuntui jo osaimetys sujuvalta, mutta tänään ei. Elsi sai hirveen raivarin äsken, kun pääsi liian nälkäiseksi. Aamupäivällä syödessään hän otti vain toisen rinnan, ja koitin sitten tarjota pitkin päivää sitä toista, mutta ei hän huolinut. Mietin sitten, että ehkä ei ole nälkä.. mutta tyttö tuli kiukkuisemmaksi ja kiukkuisemmaksi. Tarjosin vaan sitkeästi sitä rintaa, mutta ei tullut mitään kun hän vaan käänsi pään pois.

Lopulta Elsi huuti suoraa kurkkua. Mies otti ja lämmitti pullon, 100ml. Se upposi kovaa kyytiä, ja sitten tyttö nukahti.

Miten se nyt niin menikään. Eilen hän huoli aina rintaa nälkäänsä, nyt ei olisi ottanut sitten millään, vaikka kuinka nälätti! Olisiko pitänyt olla vaan kovasydäminen ja odottaa ohi..

Tämä on nyt ihan kamalan hankala tilanne. Kunpa saisin tähän jonkin rytmin. Mietin, että jos pitäisi pärjätä sillä 300ml, niin kannattaisi varmaan tehdä niin, että antaa aamulla 80ml, klo12-13 60ml, klo 16-17 60ml ja sitten illalla vielä 100ml.

Koen kamalaa surua ja huonommuutta tästä asiasta. En haluaisi lopettaa imettämistä, mutta en myöskään huudattaa Elsiä. Voi kunpa tulisi joku selvyys.. kunpa en olisi koskaan alkanut vehdata noiden typerien korvikkeiden kanssa. Nyt en todellakaan tiedä mitä tehdä.