Selailin vanhoja kuvia, ja löysin tuommoisen hassun. Ollaan siinä miehen kanssa jossain yöjalassa pari vuotta sitten. Iloinen kuva.
Eilen juttelin taas yhden siskoistani kanssa. Olin tosi väsynyt aiemman yön unettomuuden ja imetyshuolien takia. Tajusin, että en ole nauttinut imettämisestä toviin, vaan koen sen niin stressaavana että jo lasta katsoessa stressitaso nousee. Järkytyin jotenkin tajutessani sen, ja ymmärsin ettei se todella ole mitä tahdon koko hommalta - siis kuumeisesti tahdon jatkaa saadakseni ihania rauhan hetkiä, en stressiä meille kaikille. Sain lopultakin päätettyä ettei imetys ole näin suuren stressin arvoinen asia kuitenkaan, enkä jatka sitä millä hinnalla hyvänsä. Jos sen ansiosta nään lapseni jotenkin pelottavana kiukkuilijana enkä sinä ihanana omana vauvana, en voi jatkaa.
Helpotti ihan älyttömän paljon! Päätin (tällä kertaa itsekin sen uskoen, tiedättekö, aiemmin päätössanat tuntuivat jonkun muun puhumilta) jättää stressin taa ja otta uudeksi missioksi lapsen ruokkimisen vs. entinen imetyksen jatkaminen. Pulloa tai rintaa tai molempia, sama se! Jännä juttu, luulisi sen olleen selkeä tavoite hommalle aiemminkin.. :D
Sisko kysyi, että luuletko lopettamisen olevan sulle vaikeeta vain juuri nyt sen tapahtuessa näin äkisti, vai olisiko se hankalaa myöhemminkin. Oon miettinyt samaa asiaa. On hyvin mahdollista, että olisin lopultakin jäänyt siihen "koukkuun", etten olisi osannut helpolla luopua siitä minun ja lapsen yhteisestä asiasta johon muut eivät pääse väliin. Ehkä se ei olisi ollut helpompaa myöhemminkään. Olisin ehkä aina vain vetkuttanut lopettamista "sitten kun ollaan valmiit"-lauseella. Vaikka ei sekään niin vaarallista olisi ollut toistaalta.
Mutta en nyt oikeastaan lopeta, mutta jätän stressin taakse ja katson miten menee. Aion nauttia näistä imetyksistä, oli niitä sitten 1 tai 1000.
ps: mies on iloinen tästä, hän huokaisi eilen ettei paljon muusta olla juteltukaan muutamaan toviin.. Voi minua! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti