perjantai 8. huhtikuuta 2011

Tänään:

 Hidas aamupala, koska lapset nukkui ainakin varttia normaalia pidempään.

 Lapsi puki peninkulmasaappaat.


 Kankaat tuli! Kauniisti paketoituna.

 Iltapäivällä lapset nukkui yhtäaikaa ainakin vartin, join kahvia ja söin lakritsia.


Olen ollut väsynyt, mutta myös päättänyt lakata valittamasta. Tilanne tuskin muuttuu lähiaikoina kovasti mihinkään, joten entistä tiukemmin aion olla vain hyvällä tuulella niistä asioista mitkä hyvin ovat.

Nyt on monta kivaa kirjaa lukujonossa, ihania kankaita odottamassa ompelua. En ole varma mitä tekisin niistä kylläkään. Yhdestä ainakin mekon, sitten luulen tekeväni autokankaasta Emilille ohuen haalarin sille ajalle kun osaa istua hiekkalaatikolla. Harmaa-turkoosista pallokankaasta Emilille sadetakin, ja kukkakankaasta Elsille. Sitä on kyllä niin paljon, että saan siitä varmaan toisenkin takin.

Sovittiin miehen kanssa, että viikonloppuisin kumpikin saa pari tuntia omaa aikaa. Se jaetaan joko sunnuntaina aamupäivä-iltapäiväakselille, tai sitten lauantai toiselle ja sunnuntai toiselle. Tiedän mitä teen tämän viikonlopun parituntisen! Ompelen! En tiedä mitä ompelen! Mutta silti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti