Sokerit on pysyneet hyvin hallinnassa. Aika tarkkana niiden kanssa saa olla, mutta stressiä on vähentänyt tuo mittari. Saan mitata sillä kaksi/kolme päivää viikossa, ja toisina sitten vain luotan sokereiden pysyvän samaan tapaan. Aivan täysin sokerittomaksi ei olla miehen kanssa ryhdytty, vaan iltapäiväkahvin aikaan ollaan syöty kaksi keksiä. :0 Heh, sillä ei ole kyllä väliä, koska ei sekään nosta sokereita kuin ihan pieneksi hetkeksi vähän korkeammalle. Muutaman hassun lapsuksen tein tuossa, en muista kerroinko mannapuurokriisistä, mutta sehän on pelkkää vaaleaa vehnää maidon kera se.
Oltiin mökillä käymässä myös. Saatiin nukkua isäni viime kesänä rakentassa aitassa, ja se oli kyllä ihana. Näin siellä hurjasti outoja unia, mikä ei kyllä ole mitenkään poikkeavaa minulle. Muunmuassa siskoni soitti kertoakseen, että kävi synnyttämässä puolestani "kun mulla kerran oli nyt aikaa". Olin ihan innoissani, että jes, lähdenkin tästä kättärille kattomaan miltä lapsi näyttää. Siellä ollessani tajusin, että aijuu, mullahan on tää maha tässä vielä, että eipä kai ole mahdollista. :D
Mökillä oli kovasti mustikoita. Ajateltiin ensin miehen kanssa lähteä niitä poimimaan, mutta ei me sitten rohjettu. Olishan se vaatinut aikamoista kyykkimistä, ja selkä olis varmaan ollut sen jälkeen tosi kipeä. Selkäsärkyä käytiin muuten lieventämässä Flamingossa, ja voi pyhä jysäys se oli ihanaa! Kolme tuntia kylpyjä ja höyrysaunoja ja smoothieita.. Suosittelen kaikille raskaille ja kipeille!
Sää ei ollut varsin huono, mutta ei kyllä ihan hyväkään. Ollaan miehen kanssa käyty nyt vissiin neljänä kesänä yhdessä tuolla mökillä, eikä kertaakaan ole sattunut kunnolla hyvää kesäsäätä. Jonain vuonna oltiin viikko, ja koko sen viikon oli 14 astetta ja satoi. Mies ja isä kaivoi kuoppaa kaivurilla. Siitä piti tulla kaivo, mutta siitä tuli lähinnä mutaläjä. :)
Tässä ensimmäinen kuva lapsesta yksin. :D Kuva on otettu kotiseutumuseolta. Hassu sattuma oli, kun kävin museon myymälässä. Siellä myytiin paikallista runokirjaa, jonka kannessa oli äitini piirtämä kuva pienestä nukkuvasta tytöstä vuodelta 86-87. Laskeskelin sitten minkä ikäinen olin silloin, ja totesin että senhän on pakko olla minä! En voinut sitä kirjaa ostaa, kun ei ollut käteistä, mutta sisko taisi käydä sen hakemassa museolta myöhemmin, ja äiti sitten varmensi että minähän se. Meidän perhe on siis tuolta seudulta kotoisin, ja siksi äidinkin piirtämä kuva on siellä kirjan kannessa. Tosin äidiltä ei lupaa sen kättämiseen oltu kysytty.. Olen ylipäätään nyt voinut aika väsyneesti. En muista aina ottaa rautaa, ja luulen hemoglobiinin olevan aika alhainen. Lisäksi selkää jomottaa ja supistaa koko ajan, ja mieli on ajoittain tosi heittelevä. En ole juurikaan raivonnut (ehkä kerran?), mutta itkeskellyt sitäkin enemmän. No, päivät vaihtelee aika paljon, ny on esimerkiksi tosi hyvä mieli ja energiaa vaikka mihin. Harmi vain, kun ei sitä voi juuri käyttää, kun pitää varoa supistuksia.
Opiskelujen suhteen päätin, että teen niitä nyt kuukauden vielä (vointia kuulostellen: en nää järkeä yrittää lukea tenttijuttuja samalla kun itken jotain päätöntä väsymystä), ja sen jälkeen lopetan oli tilanne mikä hyvänsä. Silloin viimeistään alkaisi muutenkin äitiysloma. Kelalta ei ole muuten tullut päätöstä äitiyspakkauksesta eikä äitiysrahasta vieläkään. Pitää taas soittaa ja hoputella.
Näin viimeyönä unta, jossa lapsi syntyi keskosena. Se lähetettiin meille sitten postitse, tipahti ressu postiluukusta. Hoidin sitä, mutta se oli tosi hauras. Puhuin äidin kanssa puhelimessa vauva sylissä, ja koitin antaa sitä miehelle syliin, mutta mies ei saanut siitä kunnolla kiinni ja vauvan kaula venyi kuin purkka. Se kyllä palautui hiljakseltaan takaisin normaaliksi. Vauvalla piti olla päässä myös kuminen uimalakkia muistuttava pipo, jotta aivot pysyvät kasassa.
Sitten heräsin, ja näin myöhemmin jatkoa unelle, jossa lapsi olikin hauki. Minun piti huolehtia siitä, erityisesti raikkaasta vedestä jossa hauki sai uida. Se oli aika liukas hauki, ja vettä piti vaihtaa koko ajan. Sitten taas heräsin, ja nukahdin uudestaan. Muistin taas hauki-lapseni, ja isä oli vienyt sen lapsuudenkotini vessaan. Vaihdoin sille taas vettä, se oli jo ihan henkihieverissä vanhassa vedessä vannassaan. Nostin sen lavuaariin, mutta se loikkasi pois, ja olikin samalla kissanpentu.. Hankala hoidettava!
Mietin muuten, että olisi mielenkiintoista kerätä raskaanaolevien unia, ja tehdä niiden pohjalta sarjakuvakirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti