Elsi on taas oppinut vaikka mitä. Tuossa viikko sitten Elsi otti ekat askeleet, yhtäkkiä vain huomasin sen kävelevän ilman mitään tukea. Ei montaa askelta ja lopuksi kupsahti nurin, mutta hieno juttu silti. Sen jälkeen on uskaltanut joidenkin huonekalujen väleissä päästää irti tuesta, mutta ei esimerkiksi kävele minun luota miehen luo.
Tänään huomasin myös miten paljon puhetta Elsi ymmärtää. Elsillä oli jotain kädessään ja mies sanoi "Gå ge den åt mamma", ja hetken päästä niin tapahtuikin. Mahtavaa!
Odotan välillä innolla ja välillä kevyellä kauhulla pikkuveljeä syntyväksi. Toisinaan tuntuu helpolta ajatella arkea kahden pienen kanssa: mikäs siinä, vauva-arki on niin tuttua ja tarvitaan vain rutiineita, jokainen vaihe kestää vain hetken ja pian sekin lapsi on jo vuoden ja elämä paljon helpompaa. Toisinaan taas iskee pieni paniikki: miten ikinä kädet riittää, joutuuko Elsi kasvamaan isoksi liian pian, kulkeeko se itkien perässä ja itkenkö minäkin kun en riitä kahdelle, saako pikkuveli lainkaan huomiota, onnistuuko imetys, jaksanko mitenkään kahden valvottavan pienen kanssa?
Välillä mietin myös synnytystä. Elsin syntymä oli hieno kokemus ja synnytyksenä normaali. En oikein osaa sanoa "helppo", koska ei se helpolta kyllä tuntunut. Mutta mitään kommervenkkejä ei tarvinnut käyttää ja oltiin terveitä ja hyvinvoivia kumpikin pian sen jälkeen. Silti kauhistuttaa, koska se hei sattuu niin paljon ja aina voi revetä tai istukka jäädä kiinni tai lapsi jumiin kanavaan tai itse saada aivoihin verenvuodon tai joutua leikkaukseen ja kuolla siihen.
..tai sitten kaikki menee helpommin kuin luulenkaan.
täälläkin jännätään synnytystä. kärsin tossa yks yö taas ihan tavallisista kovista mahakivuista ja sekin jo tuntu ihan liian ylivoimaselta, niin miten ihmeessä mä kestän sen synnytyksen?! argh! no ehkä tällä hetkellä vielä jännittää kaikista eniten se, miten nopeeta se tulee olemaan ja missä olen ja kenen kanssa. ja missä muut on sillon, onko mies töissä ja poika koulussa..?
VastaaPoistamusta ei kyllä varmaan olis kahden ihan pienen hoitajaksi. tai siltä se ainakin tuntuu nyt, kun voi vaan sanoa tuolle esikoiselle, että teeppäs itelles leipä jos on nyt nälkä, kun äiti ripustaa pyykkejä. ja sitten se menee ja tekee ja on ihan tyytyväinen ja ylpeä, kun on ihan ite voidellu oman leipänsä!
ja voi ihana tein pieni kävelee jo :) se onkin kiva, kun tässä on kömpelö talvi välissä niin arvaa mitä vauhtia Elsi pinkoo ensi keväänä :-D (ja kömpelö talvi, koska talvihaalarit on niin tuhteja, ei siksi että Elsi olis kömpelö :D ihan vaan selvennyksen vuoksi) se voi muuten olla aika petollistakin, kun lapset rupeaa tajuamaan juttuja. nimimerkillä vitsailtiin kerran aamupalapöydässä ja lopputuloksena oli, että poika julisti suureen ääneen: "I'll never get tired of playing with myself in the shower!" *doh* no, kunhan ei tota hehkuta koulussa :D mutta näin ollen, tuhmat aamuvitsit ovat jääneet menneisyyteen.
Mietinkin muuten yksi päivä miten teidän kielipolitiikka menee? Tulee varmaan aika monikielinen lapsi teille, jos mies puhuu omaa kieltään, sinä suomea, päiväkodissa ehkä ruotsia (?) ja kotona englantia. :D Mutta hirmuvikkelään nuo oppii kielensä, Elsi taitaa molemmat kielet kutakuin yhtä hyvin, on vain sitten valinnut mitkä sanat sanoo itse milläkin kielellä. Ja onpas V ollut nokkelana.. ;D
VastaaPoistaKatsoin tänään kuvia synnytyksestä, kun tilasin niitä netistä, siis omista printtejä. Tuli taas sama "voi kakka- ai mut kuinka ihanaa" -olo. Luulen, että tällä kertaa sen lapsen synnyttyä rakkauskin syttyy jotenkin automaattisemmin kun tietää miten oma yksilönsä se on. Tai kun on Elsistä nähnyt sen kasvun ja muun.. miten sen nyt selittäisi. Ekalla kerralla se oli semmoista ihmettelyä se alku. Vaikka ehkä se on tälläkin kertaa, sen näkee sitten.
maija