sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Hiekkakakkua ja multakasoja


Päivä on vietetty ulkona aamusta lähtien. Hiekkalaatikko on riittävän kuiva kakkujen tekoon (älä tule paha kakku, tänne ei mahdu) ja ilma ihanan lämmin.


Oma iho tuntuu ulkoilmaa saaneelta. Tiedättekö sen tunteen, on kuin itsekin tuoksuisi keväältä.


Jokapuolella puskee esiin uutta kasvillisuutta. Sormet syyhyävät istutuksien äärellä, mutta ihan vielä ei ole tarpeeksi lämmin. 


Tein ison työn ja käänsin vanhan lehtikompostin. Otin sieltä jo maatunutta multaa käyttöön, ja pistin loput takaisin pihalta haravoitujen lehtien kaveriksi. Usko meinasi loppua, kun piti alkaa täyttämään kompostia tyhjentämisen jälkeen. Kaupunkulaiskäteni saivat rakkoja, raukat!

Kun tekee pihatöitä tietämättä mistään mitään, on apua marttojen kirjoista. Silti osa jutuista menee "jaa emmää vaan tiiä, tehhää jotenkin". Esimerkiksi lehtikompostin pohjaan Kaikki kompostoinnista -kirja neuvoo laittamaan oksia. Toisessa kohdassa sanotaan, että oksat pitäisi kompostiin katkoa pieniksi. Mutta niinkö myös sitten sinne pohjalle? Miten paljon niitä pitää laittaa? Viskelin sitten mielestäni keskimittaista risua sen verran kuin jaksoin, ja annoin olla. Syteen tai saveen, lähti hän kompostinsa kanssa.


Jouduin myös hillitsemään "iiik-yök, karkuun" -refleksiä, kun tunkiosta paljastui tällaisia kavereita. Sitten päätin kiinnostua heistä, ja naps oli iphonella googletettu mitä nämä ovat: Sarvikuonokkaan toukkia! Ai mahtavaa. Näistä tulee ihanan ällöjä mönkijöitä, jahka kasvavat. Ei siis yökötä yhtään. Ei tietenkään. 


Kellarista kaivoin saviruukut portaille. Taidan hakea niihin orvokkeja, ehkä myös narsisseja.


Löysin myös savisen pupun, ja sehän on kuin viidakossa asuisi.

2 kommenttia:

  1. Kivoja pihapuhteita teillä on ollut. :) Pitääkin muistaa lennättää teille meidän pieni savinen pyy tuolle teidän tipulle pihakaveriksi. Ja voi ällötys ja kammotus minkä näköinen toi teidän kompostin hyötylieroke on. *varpaiden kipristelyä*.

    VastaaPoista
  2. Se on aika inha, tai tietenkin tarkoitan ihana. :D Viskelin sen kavereita pensaan juurille mullan seassa, mutta kun luin niiden olevan kompostin parhaita kavereita, käytiin Elsin kanssa etsimässä "sarvikuonoja" takaisin kompostiin. Hyi mua hirvittää jo seuraava kompostinkääntö, minkäköhän kokoisia sitten ovat!

    VastaaPoista