torstai 14. lokakuuta 2010

Supistelua ja jomotusta ja sokereita.

Olin tänään aamulla ihan poikkiväsynyt ja alavatsaa, -selkää ja reisiä särki. Kolotus alkoi lisääntyä puolenpäivän maissa ja soitin sitten päivystykseen pitäisikö siitä huolestua vai lepäilisinkö vain kotona vielä. Olivat sitä mieltä, että parempi tarkistaa, mutta neuvolasta pitäisi olla lähete. Neuvolassa sitten päivittelivät etteivät he anna lähetteitä, vaan terveyskeskuslääkärit. Sain sitten sinne ajan.

Kohdunsuulla oli muutoksia kyllä.  Ulkosuu sormelle auki ja mittaa 2cm (viimeksi ollut jonkun 4) ja kuulemma ihan pehmeä. Ei se silti kovin pahalta kuulosta näille viikoille tokaa odottavalta minusta. Sovittiin lääkärin kanssa että laittaa lähetteen päivystykseen ja menen sinne jos tilanne pahenee. En tahdo tällä kertaa "turhaan" osastolle kun on Elsikin. Säryt alkoi laantua, eikä kovin montaa tai tiheään toistuvaa kipeää supistusta tullut, mutta toki sitä kovaa jomotusta. Nyt on niin, että jos enemmän istun tai kävelen alkaa taas särkeä, mutta loppuu nyt aika vikkelään jos olen taas pitkällään. Taisi tulla eilisestä, kun kävelin ja erityisesti istuin tietokoneella tekemässä vikaa kurssisuoritusta koululla.  Kolme-neljä viikkoa toivon vielä että pysyy sisällä, sitten alan toivoa että ei enää. :)

Sain diabeteshoitajalta kerrankin kehuja. Kyselin siltä mitä teen sen lääkärin ohjeiden kanssa, ja se sanoi niiden kuulostavan hankalilta ja kun tuo vielä kerran muutettu ruokavalio on alkanut toimia (ei kasilla alkavia nousuja ja vain kaksi rajatapausnousua ylipäätään päivässä) kehoitti pysymään siinä. Ja sanoi sen olevan mallikelpoinen. :) Tuli kerrankin hyvä mieli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti