Kotona jälleen!

Poikamme Launo Veikko Albert syntyi maanantaina 22.11. klo 9:47, 3560g ja 49cm.  Sunnuntaina oli ollut tosiaan koko päivän supistuksia, ja illalla nukkumaan mennessä (joskus kahdeksan jälkeen) ne alkoivat tuntua sen verran että menin suihkuun potemaan. Siellä ne sattuivat kuitenkin enemmän ja alkoi tosissaan mietityttää onko lähtö piankin. Odoteltiin miehen kanssa olotilan muutosta suuntaan tai toiseen, ja puolen yön aikaan soitettiin miehen vanhemmille ja pyydettiin tulemaan meillepäin pikkuhiljaa.  Yhden jälkeen oltiin sitten kätilöopistolla, jossa supistuksia piirtyi käyrälle kolmen-neljän minuutin välein, kohdunsuu oli neljä-viisi senttiä auki ja kalvorakko pullotti. Käskivät jäädä synnyttämään.

Kuitenkaan supistukset eivät olleet mitään kamalan kovia, en tarvinnut ilokaasuakaan. Ne sattui kyllä, mutta ihan hengittely ja keskittyminen riitti. Kätilö ehdotti että nukkuisin vähän, koitin sitä mutta ei se oikein onnistunut ja supistukset alkoivat laantua. Kuudelta aamulla kätilö venytteli kovin ottein kohdunsuuta ja kalvoja (sepä muuten tuntuu) ja supistukset kovenivatkin siitä äkkiä tosi paljon. Aloin ottaa ilokaasua. Vartin yli seitsemän aamuvuoron kätilön kanssa sovittiin kalvojen puhkaisusta, jonka jälkeen alkoikin todella tapahtua. Olin hirveän kipeä, imin ilokaasua ja olin aivan pihalla maailman menosta. Jossain välissä tuntui että en enää lainkaan kestä, mies kysyi haluanko lisää kivunlievitysta ja paruin haluavani. Kätilö saapui, ja siihen mennessä olin jo palannut vähän kaasumaailmasta ja tajusin ponnistusvaiheen olevan lähellä. Kätilö totesi niin todella olevan, ja Launo syntyikin kahdessa minuutissa.

Kaikki meni kerrassaan hyvin, en revennyt, yhden ompeleen sain kyllä. Pystyin kävelemään osastolle ja seuraavanakin päivänä olin tosi hyväkuntoinen verrattuna Elsin synnytyksen jälkeisiin päiviin ja viikkoihin.

Launon verensokereita mittailtiin ja niissä harmiksi oli matalia arvoja. Lisämaitoa annettiin, tosin halusin pitää sen määrän vähäisenä jottei maidonnousu häiriintyisi. Siksi sairaalassa vietettiin kolme yötä ja liki neljäskin. Onneksi sokerit sitten paranivat ja maitokin on jo paremmin noussut. Ei se vieläkään mitenkään valumalla tule, mutta ilmeisesti tarpeeksi Launon tarpeisiin kun painonlaskukin kääntyi nousuun. Työtä sen eteen on todella nähty, mutta se on ilmeisesti kannattanut. Tuttia en aio Launolle antaa vielä muutamaan viikkoon ja lisämaidot aion tässä vaiheessa hörpyyttää - jos niihin joudun. Olen kyllä luottavaisempi maidon suhteen tällä kertaa ja annan vain pojan imeä niin paljon kuin mielii. Kipeää se kyllä vielä tekee!

Elsi kävi Launoa ja minua katsomassa maanantaina iltapäivällä, mutta se oli raukalle niin stressaavaa että ei tuotu tyttöä sinne hämmentymään toiste. Kotona pärjäsi hyvin isänsä kanssa, joskin yhtenä iltana oli itkenyt äitiä ja yhtenä yönä muuten vain parkunut.

Kamala turvotus vielä vaivaa, mutta eiköhän se laske kun alan taas enemmän liikkua ja aikaa kuluu. Paino on nyt laskenyt kaksi kiloa.

Huomenna täytän itse 28 ja miehellä on jotain yllätyksiä, jännää. :)