torstai 15. lokakuuta 2009

Väsynyt päivä.

Nyt meni toinen yö kohtalaisen katkonaisesti. Elsi herää aika usein, nukahtaa kyllä äkkiä uuestaan. On tullut uudestaan mieleen saako se tarpeeksi sapuskaa, mutta se mitataan huomenissa neuvolassa. Voi olla, ettei se vaan tahtoisi nukkua kehdossa, vaan kaipaa koko aika viereen nukkumaan, tai sitten vatsaa vähän kipristää (näin oli ainakin neljän aikaan, silloin vääntelehtiminen ja piereskely oli selkeästi valvomisen syynä) tai sitten tekee mieli vain turvan vuoksi tissiä.

Mies ei herännyt kuin kerran yöllä (hyvä niin, mutta olispa ihana itekin nukkua) mutta itte olin kyllä aamulla väsynyt! Pääti jo silloin, että jahka kello tulee kymmenen, käydään Elsin kanssa kummatkin päiväunille. Ja niin tehtiin, kymmenestä johonkin kahdentoista päälle torkuttiin sängyllä kainalokkain, ja sekös vasta oli mukavaa. Ei siinä itse kovin syvään uneen pääse, kun on lapsi kainalossa. Kuitenkin enemmän kuin jos ei ollenkaan edes yrittäisi nukahtaa.

Silti olin väsynyt iltapäivällä, ja kun Elsi itkeskeli jonkun verran tuntemattomista syistä (ehkä se mahakipu, mene ja tiedä) hermostuin ja päätin painella kauppaan. Mies tuli mukaan. Mikä oli hyvä, koska minulta pääsi väsymysitku pihalla kävellessä, ja se lakkasi pitkällä halauksella. En oikeastaan ole niin kammottavan uninen, mutta kai tämä kaikki on niin uutta ja kuluttavaa että siihen reagoi. Pakostikin, kun ei ole ennen ollut niin kiinni missään tehtävässä tai ihmisessä. Ennen on päässyt vessaan kun tahtoo, saati suihkuun tai saunaan..

Mutta paru loppui siis lyhyeen. Käytiin kaupassa. Ostin apteekista rela-tippoja, d-vitamiinia ja kanssa disflatylia, joita aion kokeilla. Eka relaa, sitten disflatylia. En tiiä liioittelinko, mutta näin voi käydä jos menee väsyneenä apteekkiin. Lisäksi kultakaupassa oli loppuunmyynti, ja ostin sieltä rannekellon. Nyt voin yölläkin vilkaista siitä mihin aikaan olen tällä kertaa hereillä.. :D

Ystävät tulee kylään tänään kuuen maissa, mukava heitä nähä. Eipä oikeestaan muuta. Nyt on rento olo, mutta eittämättä vähän väsynyt. Sitten kun mies lähtee töihin taas pitää itse muistaa nukkua päiväunia että jaksaa. Ja lisäksi syödä: minua on alkanut huimata välillä ylösnoustessa aika kovaa, onneksi huomenna tarkistetaan hemoglobiinikin.

2 kommenttia:

  1. Hei Maija!

    Halusin vaan tsempata sua ja sanoa, että kuulostaa niiiin tutulta kaikki tuo.. Mulla on 9kk poika ja tuoreessa muistissa edelleen väsy ja väsyitku ja mahoton tunneryöppy ja onnellisuus ja kaikki!!

    Hei sellasta piti toivomani, että saataisko me nähdä kuva Elsistä? Ois mukavaa nähdä neiti :)

    Tsemppiä teidän koko perheelle ja vielä kerran onnea!

    *Mari*

    VastaaPoista
  2. kiitos tsemppauksesta! Nyt illalla on taas jo paljon mukavampi olla, enkä edes nukahtanut nukuttaessani Elsiä. Ystävät kävi kylässä ja pääsin latelemaan synnytyskokemusta ja kaikkia näitä mietteitä mitä on tullut tässä matkan varrella. Toivottavasti hekin saivat suunvuoron välillä! :D

    Kuvien kanssa mietin vielä. Minusta on eri asia julkaista kuvia itsestä, kun sen voi itse päättää. Toinen juttu on sitten lapsi, kun en voi lapselta asiasta kysyä eikä hän voi siihen vaikuttaa.. mutta tuumitaan. :)

    VastaaPoista