Lähdin sitten jo aamupäivästä miehen kanssa samaa matkaa ulos. Kävin ensin uimahallilla saunassa. Siellä yksi pieni tyttö sanoi äidilleen, että oho, onpa tolla tosi iso maha. Äiti sanoi, että niin siellä on varmasti vauva. Tyttö tuumi, että niin tai TOSI paljon karkkia. Nauratti.
En jaksanut saunoa kauaakaan, mutta tuhraantui siihenkin nyt ehkä tunti. Tai jotain sinne päin. Sitten lähdin kaupungille. Hoidin parit paperiasiat, ja koitin saada lounasseuraa. Ei onnistanut, niinpä kävin sitten itekseni lounaalla. Kokeilin joitain vaatteita kaupoissa, mutta en viittinyt mitään ostaa. Ihan vikana ennen kotiin lähtöä löysin vintagekaupasta pullonvihreän suuren tekonahkalaukun, jonka ostin "hoitolaukuksi", tai sinä aion sen miehelle esitellä niin hän hyväksyy sen paremmin. Se on hieno kyllä.
Ajelin sitten kotiin, olin jo ihan katkiväsynyt. Katselin taas pari jaksoa twin peaksia, ja torkuskelin ohessa. Herättyä luin sähköpostia, ja tajusin olevani syyskuussa lasketulla ajalla olevista viimeinen, joka ei ole vielä synnyttänyt. Ei se ihmetä sinänsä, kun on kuukauden toiseksi viimeisenä päivänä la. Mutta harmittaa silti. Nyt saa joka päivä sähköpostiin vauvaviestejä, ja itse kärvistelee yhä tämän mahan kanssa, ehkä päiviä, ehkä viikkoja. Huoh. Kiukuttelin asiasta miehelle, mutta lähdin sitten hänen puolestaan kauppaan ikäänkuin palkaksi kiukun kuuntelusta.
Kärsimättömyyskäyrä on aika korkealla. jos 1 on lammasmainen zen-tunne ja kymppi täysi itkupotkuraivari, niin mennään ehkä kuutosessa. Tai juuri nyt viitosessa, aiemmin päivällä kuutosessa. Kauppareissun aikana pillitin vähän yleistä harmitusta, mutta se oli aika pieni pillitys ja meni helpolla ohi.
Ei muuten mitään supistuksia. Siis jos ei ota lukuun noita kivuttomia. Ei menkkasärkyä, ei päänupin liikkumisesta johtuvaa vihlontaa.. Pientä paineentunnetta joo, mutta ei mitään erityistä synnytystuntemusta. Hitto että se meneekin ihan oman mielensä mukaan, alkaa ja loppuu kun huvittaa, se on vääryys! Maanantaina on se lääkäri, siihen on nyt kolme yötä. Olikohan se aika aamusta, toivottavasti. Ja toivottavasti ne sanoo, että kyllä tää täytyy ulos ottaa, aletaas heti hommiin. en kyllä usko.
Täytyy sanoa, etten osaa kuin yrittää kuvitella tuota tuskastunutta odottelua. Minä kun niin kaiholla luen kirjoituksiasi kuinka saat vain ihan rauhassa olla, lepäillä ja verkkaiseen tahtiin tehdä mitä lystää. Milloinka muulloin elämässä on tuollainen tilanne? Ei ehkä enää koskaan. Pian olet äiti ja seuraavan raskauden aikana on jo esikoinen kuvioissa.
VastaaPoistaMutta silti kyllä ymmärrän tuskan kun odottelua sävyttää kaikenmaailman vaivat ja kipeätkin supistukset. Lisäksi se ennenaikaisen mahdollisuus on pitänyt sut jo pitkään varpaillaan synnytyksen suhteen. Toiset kun alkaa odotella synnytystä siinä viikoilla 37-38.
Aika on hassu asia. Siellä se tuntuu vaan venyvän ja venyvän loputtomiin ja minulla kahden pienen lapsen kanssa päivät yhtäkkiä muuttuvat viikoiksi ja kuukaisiksi. Mutta niin se on sinullakin PIAN! Koko raskauden kannalta kyse ei ole enää kuin hetkistä.
Jaksamista taas, Maarit
Luulen, että tätä tuskastumista lisää se, että olen odottamistakin saanut odottaa. Että ensin se vuosien tieto siitä, että sen lapsen tahtoisi. Sitten vuoden yritys, jonka jälkeen raskaus, jonka jälkeen keskenmeno. Sitten puoli vuotta lisää yritystä, jonka aikana ehti pelätä valtavasti (vaikka kenties varsin irrationaalisesti) ettei koskaan lasta saakaan. Ja viimeisenä päälle odotusaika, johon sittten on sisältynyt nämä mutkat mitä on, säryt ja supistukset ja synnytyksen lupaavat alut.
VastaaPoistaMutta myönnän auliisti olevani aika kärsimätön luonne.. tai ainakin tosi tunteellinen. Ja tähän pätee myös sama asia kuin tuonne alkuraskauteen: tämä blogi on ollut taas minulle se paikka, mihin on kaiken aika raakana vuodattanut. En ole varonut juurikaan sanojani, enkä suodattanut kirjoittamisen määrää tai sävyä. Ehkä tänne tulee kirjoitettua enemmän tuskastumisista kuin zen-lammastunteista. :)
Ajattelen ilman muuta, että on ihanaa ja tärkeää saada olla aloillaan ja tehdä omia asioita, lepäillä ja olla ja odottaa vain. Mutta kai sitä on jo niin kärsimätön tämän koko pitkän oottamisen jälkeen, ja kai sitä silti vähän pelkää ettei lasta tulekaan ennen kuin sen ihan oikeasti syliinsä saa.