väsynyt eilinen, parempi tämä päivä?

Toissapäivän tekemiset taisi verottaa enemmän kuin luulinkaan, vaikka ei toissapäivänä tuntunut siltä ollenkaan. Jaksoin vaikka mitä, käydä kaupungilla ja muuta. Eilen sitten herätessä olin aivan puhki, ja jossain välissä alkoi itkettää. Se ei meinannut loppua sitten ollenkaan, tuli ihan naurettava olo siitä jo. Ajattelin, että ehkä en ole syönyt tarpeeksi, ja tein ruisleivän. Mutustin sitä siinä, kyyneleet vaan valuivat ja mietin miten hölmöä koko homma nyt on, tukehdun vielä siihen typerään leipään. En vaan saanut sitä loppumaan jotenkin, olin niin väsynyt. Tuntui ettei lapsi synny oikeasti koskaan, siis KOSKAAN, ja että ainut mikä auttaisi olisi synnytys ja se ei tapahdu koskaan.

Mies oli vapaapäivällä, ja jonkin aikaa lohduteltuaan sanoi lempeästi, että nyt kuule vaan keräät ittes, ei tästä tuu nyt mitään. Se oli justiin mitä tarvittiin. Olin itse jo useaan kertaan ajatellut samat sanat ja saanut itkun loppumaan hetkeksi, mutta kun se tuli jonkun muun suusta tilanne helpottui.

Päätin sitten lähteä uimahallille saunomaan. Tuumin sen ehkä rentouttavan, vaikka uida ei enää "saa". Neuvolassa sanottiin, että kamalan epätodennäköistä on saada tulehdus uimahallista, ja että riippuu ihan lääkäristä mitä neuvoja ja kieltoja sen suhteen annetaan. Kumminkin pohdittiin terkan kanssa, että ehkä sitä nyt voi nämä vikat päivät olla ilman uimista. Menin sitten vain saunaan.Se olikin aika mukavaa, samaan aikaan saunoi jonkinlainen kehitysvammaisten ryhmä. Oli aika kummallinen tunne olla siellä, kun harvoin näkee alastomia aikuisia vartaloita niin estottomina. Jotenkin niinkuin lapset ovat, eivät häpeä mitään. Saunoin aika kauan sitten, harmi vain kun ei ollut höyrysauna käytössä juuri siihen aikaan. En tiedä lähtisinkö tänäänkin, vaikka heti aamusta.

Kävin myös vanhempien luona kylässä, ja puhuin koko päivän äidin kanssa raskaudesta ja synnytyksestä ja kaikesta tästä. Piti oikein pyytää anteeksi, etten kykene nyt mistään muusta juuri puhumaan, mutta äiti sanoi että puhu vain. Se eilinen väsymys oli ihan valtava, silmiä polttava ja raajoja painava väsymys. Niin suuri, että melkein (siis silti vain melkein) toivoi ettei mahassa olisi ketään ja asiat olisi niinkuin ennen ja olo olisi vaan parempi. Aika hurjaa. Äiti sanoi, että lapsen synnyttyä on sitten toisella tavalla väsynyt, ja varmaan enemmän kuin nyt, ja silloin toivoo vauvaa takaisin mahaan. Varmaan niinkin on, mutta nyt tuntuu niin käsittämättömän kurjalta tämä olo, että en mitään muuta toivo kuin tätä lasta mahasta ulos. Onkohan kaikilla niin, varmaan on. Ja varmaan se on tarpeellistakin, että ei enää säiky synnytystä vaan jopa toivoo sitä niin kovaa.

Ajattelin, että olen varmaan syönyt liian vähän. Täytyy yrittää syödä enemmän ja vitamiineja ja muuta. Sitä se neuvolan terveydenhoitaja sanoi, että jos ruokakin maistuu huonosti ja uni on katkonaista ja vauva vie kaiken minkä saa, ei varmasti ole hyvä olo kyllä. Samalla päätin, etten ole niin tarkka ruokavaliosta enää, on pakko syödä ylipäätään jotain että jaksaa. Kun ei sokerit niin korkeat ole että niihin puututtaisiin millään lailla, eikä lapsi ole yhtään liian suuri, niin minä syön silloin kun haluan sitä mitä haluan. Millä en nyt tarkoita karkkia kumminkaan.

38+2